Zagreb

Kroatian pääkaupunki Zagreb on matkakohteena häkellyttävä yhdistelmä historiallisten aikakausien kerrostumia, kulttuurisia vaikutteita sekä vaihtuvia maisemia, tunnelmia ja makuja. Kroatian rannikon välimerellinen tuuli kohtaa siellä unkarilaisten patojen ja wieniläisten kakkujen tuoksut ja pienen mutta tujakan turkkilaisen henkäyksen.

Parasta, mitä Zagrebissa voi tehdä, on kuljeskella lukuisilla kävelykaduilla ja puistoissa ja antaa kaupungin yllättää yhä uusilla näyillä ja tunnelmilla. Paikallisetkin kuljeskelevat siellä kiireettömästi jäätelötötteröidensä kanssa tai kuumia kastanjoita mutustellen. Zagrebin keskusta on vilkas, mutta tunnelma rento ja kiireetön.

Zagrebin kaupunginosat

Kaiken keskellä on pääaukio Trg Bana Jelacica, jossa vanha ja uusi Zagreb kohtaavat. Aukion yläpuolella kohoavilla kukkuloilla on kaupungin vanhin osa, Yläkaupunki ja Kaptol, joiden historia ulottuu keskiajalle saakka. Siellä kiviset muurit ja valtavat puuvanhukset varjostavat pieniä, mutkitteleviä mukulakivikatuja ja niiden reunustamia matalia taloja.

Itse aukio ja siitä alkava Alakaupunki on syntynyt vasta 1800-luvulla, jolloin kaupunki kasvoi nopeasti ja siitä rakennettiin määrätietoisesti keskieurooppalainen kulttuuria ja tiedettä sykkivä keskus. Uljaiden kulttuurirakennusten, kukkien ja suihkulähteiden täyttämät kaupunkipuistot koristavat ”pikku-Wieniä”.

Aukiolta voi myös nousta raitiovaunuun ja tehdä aikamatkan ylä- ja alakaupungin muodostaman ydinkeskustan ulkopuolelle Jugoslavian aikana rakennettuun Novi Zagrebiin. Valtaosa kaupunkilaisista asuu sosialistista urbanismia sykkivässä kaupunginosassa leveiden katujen varsilla valtavissa betonimöhkäleissä.

Eri aikoina rakennetun Zagrebin kirjavuutta rauhoittaa taustalla kohoava lempeä pieni vuori, Medvednica, joka kutsuu seikkailuihin.

Portaat vievät pääaukiolta torille © Marko Maras Flickr CC
Portaat vievät pääaukiolta torille © Marko Maras Flickr CC

Kahvilat ja ravintolat

Zagrebin kävelykadut täyttyvät kahviloiden terasseista ja terassit sanomalehtiinsä syventyneistä herrasmiehistä, jäätelöannoksia ahmivista lapsista ja nuorten nauravaisista seurueista. Zagrebilaiset ovat huomaavaisia toisiaan kohtaan ja käyttäytyvät hillityn tyylikkäästi, mutta välillä naurunremahdukset keskeyttävät tunnelman. Siinä taisi taas yksi poliitikko päästä vitsin kohteeksi.

Kahvihetkeen kuuluu olennaisena osana kakkupalan valinta. Erilaiset kakut ja kauniisti koristellut pikkuleivät ovat erottamaton osa zagrebilaista ruokakulttuuria. Kakkuja syödään ja niiden laatua arvioidaan kahviloissa, kakkuja viedään kylään mennessä tuliaisiksi ja kun kylästä lähdetään, isäntäväki työntää mukaasi rasiallisen erilaisia pieniä kakkuja.

Vaniljainen kakku-unelma Kremšnita © Ivo Biočina / CNTB
Vaniljainen kakku-unelma Kremšnita © Ivo Biočina / CNTB

Illan tullen meno vilkastuu ja musiikin volyymit nousevat, kun kahviloiden terassit muuttuvat baareiksi. Oli aika mikä tahansa, terassit ovat täynnä elämää.

Nälkäinen juhlija saa monesta baarista pizzaa tai kadun varresta pikaruokaa, mutta aitoon zagrebilaiseen makumaailmaan pääsee useimmiten tutustumaan vain varsinaisissa ravintoloissa. Niissä pääset maistelemaan mausteisia keittoja, patoja ja lihaisia grilliruokia sekä kroatialaisia oluita ja viinejä.

Shoppaile Zagrebissa

Zagrebin kaduilla kulkee kauniita ja tyylikkäitä ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan vaikka lainaa saadakseen näyttäytyä viimeisimmissä trendivaatteissa ja kalliissa asusteissa. Keskustan kaduilla, kuten pääostoskatu Ilicalla, on paljon pieniä vaatekauppoja, joista löytää kansainvälisiä merkkivaatteita ja kenkiä. Ulica Ivana Tkalčića on tunnelmallinen kävelykatu, jonka varrella olevissa pienissä ja värikkäissä taloissa on käsityö- ja korukauppoja, gallerioita, kahviloita, ravintoloita ja baareja. Se päättyy luksustuotteita pursuavaan kauppakeskukseen Centar Kaptoliin.

Jos sukeltaa liukuportaita pitkin rautatieaseman alle, löytää itsensä sokkeloisesta keskuksesta, josta löytyy uskomaton määrä tavaraa vaatteista kenkiin ja lahjatavaroihin. Pienen ratikkamatkan päässä Novi Zagrebissa on kauppakeskus Avenue Mall, jossa varsinkin kaupungin nuoret viettävät aikaansa. Kauppojen lisäksi siellä on kahviloita ja elokuvateattereita.

Reippailijan (tai laiskottelijan) Zagreb

Zagrebissa on helppo paeta kaupungin vilinää tai hellepäivän kuumuutta suuriin puistoihin tai vuoristoon.  Ydinkeskustan vihreä hevosenkenkä tarjoaa kultturellia virkistystä ja pienen ratikkamatkan päässä sijaitseva Jarun-järvi paljon erilaisia aktiviteetteja, kuten melontaa ja ratsastusta. Nuoret esittelevät siellä mielellään ruskettuneita vartaloitaan ja jatkavat iltaa terasseilla, joissa pauhaavat viimeisimmät hittibiisit. Jos kaipaa rauhallisempaa tunnelmaa, voi suunnata Maksimir-puistoon tai Novi Zagrebiin Bundek-järven rannalle lekottelemaan.

Ydinkeskustan vihreä hevosenkenkä © János Korom Flickr
Zrinjevacin puisto on osa vihreää hevosenkenkää © János Korom Flickr CC

Zagrebin hurmaava erikoisuus on mahdollisuus matkustaa ratikalla vuoristoon. Zagreb on kasvanut sen asukkaiden rakastaman pienen Medvednica-vuoren, tai tuttavallisesti Sljemen, kainaloon. Vuorella voi tehdä patikkamatkoja, poimia syksyllä kastanjoita ja ihmetellä alppiharrastajaryhmiä, joiden voisi luulla tulleen suoraan Tirolista lyhyine samettihousuineen ja pikku hattuineen. Talvella vuorella pääsee laskettelemaan tai seuraamaan kansainvälisiä kisoja.

Majoittuminen

Zagrebissa voi yöpyä eritasoisissa hotelleissa ja hostelleissa, ja lisäksi tarjolla on paljon yksityisiltä vuokrattavia huoneistoja ja huoneita. Lähes kaikki matkailijaa kiinnostava löytyy Zagrebissa muutaman kilometrin säteellä pääaukiosta, joten majapaikka kannattaa hankkia mahdollisuuksien mukaan ydinkeskustasta. Esimerkiksi alakaupungin ytimessä rautatieaseman kupeessa oleva Hotel Central on hyvä keskihintainen hotelli ja B&B Casablanca Vlaška ulicalla edullinen vaihtoehto pienen kävely- tai ratikkamatkan päässä keskusaukiolta.

Raitiovaunut toimivat Zagrebissa erinomaisesti ympäri vuorokauden, joten myös ydinkeskustaa ympäröivät alueet ja Novi Zagreb ovat hyviä alueita, joista löytyy ydinkeskustaa edullisempia majoitusvaihtoehtoja. Linja-autoaseman läheisyydessä oleva Sliško on ollut monen matkaajan mieleen. Jos valitset asuinpaikkasi raitiovaunuvyöhykkeen ulkopuolelta, muista, että bussien vuorovälit voivat olla taajamissa pitkät. Patikoijille ja muille enemmän luonto- kuin kaupunkimatkailijoille löytyy hotelleja ja mökkejä myös vuoren rinteiltä, kuten huipulla sijaitseva Hotel Tomislavov dom. Yksityisiltä vuokrattavia huoneistoja voi kysellä esimerkiksi Zagrebin kaupungin turisti-infosta. Tripsterin parhaat vinkit löydät täältä.

Käytännön vinkit Zagrebiin

Zagreb on matkakohteena helposti haltuun otettavissa. Muutama käytännön vinkki on kuitenkin hyvä tietää jo etukäteen Zagrebiin matkustaessa. Lue vinkkejä Zagrebiin sivulta Usein kysyttyä.

© Katri Tanskanen

Katri Tanskanen

Katri on teatterista ja kirjallisuudesta kirjoittava tutkija, toimittaja ja tietokirjailija. Perheen toinen koti on ollut jo kymmenen vuoden ajan kirkuvan oranssi talo Zagrebin laidalla. Vaikka pääosa vuodesta kuluu Helsingissä, on vähintään kerran vuodessa päästävä zagrebilaisten värien, tuoksujen ja makujen hemmoteltavaksi.

Kommentit (1):

jasna bartonicek 01.09.2018 12:39

very nice informations.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *