Wien

Viiniä Wienissä. Siitä kai viinipääkaupunki tunnetaan. Jo vuosia Wienistä on kerrottu, että se ei ole niin kuiva kuin kuvittelit. Mutta kuvitteliko niin joku?

Wien on herraskainen musiikkikaupunki, jonka massiiviset rakennukset ja korrektit tavat saattavat antaa siitä pönäkän vaikutelman. Mutta aina se on ollut täynnä kulttuuria, joka on luonut myös uutta ja ravistellut. Kaupunkilaiset käyvät edelleen oopperassa, mutta viettävät myös aikaansa uudemman kulttuurin Museokorttelissa.

Jo vuosia Wien on pärjännyt mittauksissa, joissa tutkitaan elämänlaatua maailman kaupungeissa. Moni asia Wienissä onkin hyvin: julkinen liikenne toimii, vehreyttä on joka puolella ja hintataso on kohtuullinen. Wieniläiset myös osaavat nautiskella. Kaupungin puistoissa luetaan ja lennätetään leijoja, kahviloissa viivytään kakkupalan ääressä ja iltaisin kokoonnutaan syömään hyvin.

Wienin ravintolat ja kahvilat

Tosiaan, wieniläiset rakastavat ruokaa, juomaa ja niiden ääressä istumista perheen tai ystävien kanssa. Kun kirjoitin Mondon matkaopasta Wienistä, pyysin lukuisilta wieniläisiltä listan heidän unelmapäivästään kotikaupungissaan. Lähes kaikilla kaava oli sama: aamiainen, lounas, kahvilassa hengailua ja illaksi istumaan suosikkiravintolaan viinilasin ja ruuan ääreen. Välissä wieniläiset sulattivat ruokaansa kävelemällä ja ihastelemalla kaupunkia.

Minä saattaisin kaupunkilomalla toteuttaa kaupunkilaisten kaavaa. Unohtaa liiat nähtävyydet, ja vain syödä ja juoda hyvin.

Wienin nähtävyydet

Ensimmäinen kaupunginosa on täynnä nähtävyyksiä, eli nähtävyys oikeastaan jo itsessään. Sen keskipisteessä sijaitsee Tapaninkirkko, jolta tiet vievät Hofburgiin, eli keisarillisen talvipalatsin alueelle. Hofburg on valtava rypäs rakennuksia ja sisäpihoja.

Wienissä kannattaa ehdottomasti kulkea kävellen, koska näin kokee ja näkee eniten. Sama pätee toki moneen muuhunkin kaupunkiin. Älä tuijota metron seiniä, vaan kauniiden talojen yksityiskohtia! Toisaalta Wienissä kannattaa myös matkata ratikalla Ringstrassen ympäri. Tuolla reissulla näkee ison osan kaupungin vanhoista kuuluisista rakennuksista.

Vanhan keskustan ulkopuolella suosittuja ovat Schönbrunnin ja Belvederen palatsit. Museokortteli on aina täynnä elämää, eli käy siellä vaikka et menisikään alueen museoihin!

Wienin hotellit

Wien ehkä oli joskus kallis kaupunki majoittua, mutta uusia hotelleja ja pensionaatteja on syntynyt kiivasta tahtia, joten hinnatkin ovat pudonneet. Luksusta haluava löytää kaupungista myös klassisia, kalliita hotelleja kristallikruunuineen. Tosin kristallikruunu saattaa olla perussisustusta myös halvassa huoneistohotellissa.

Wienin kulttuuri

Oopperasta ja tanssiaisistahan Wien muistetaan! Kaupunki on edelleen täynnä konsertteja ja muuta korkeakulttuuria. Wienin museoilla on myös erittäin laadukkaita näyttelyitä. Tarkasta Belvederen, Albertinan ja Museokorttelin tarjonta ja valitse lomasi kuvataide-elämys.

Shoppailu Wienissä

Wienin tunnetuin shoppailukatu Mariahilferstrasse jakaa 6. ja 7. kaupunginosan. Noissa kaupunginosissa myös paikallisten suunnittelijoiden putiikeista kiinnostunut tekee löytöjä! Neubaugasselta löytyy printtipaidat, ekopuodit ja laadukkaat jalkineet.

Wienin kaupunginosat

Ensimmäinen kaupunginosa on Wienin vanha keskusta, jonka ympäristössä suurin osa matkaajista viettää kaupunkilomansa.

Kaikkiaan Wien jakaantuu 23 kaupunginosaan, saksaksi Bezirk. Alueista puhutaan usein numeroilla, mutta on niillä toki nimetkin. Numeron ja nimen yhdistäminen voi olla pitkäkestoinen prosessi, joten pelkillä numeroilla puhumalla pääsee helpommalla. Numeroita käytetään yleisesti myös osoitteissa, eli osoitteessa on ensin kaupunginosan numero ja sitten kadun nimi.

Kaupunginosat 2–9 ovat täynnä vanhoja taloja ja tunnelmaa. Usein sääntönä voi pitää, että mitä isompi numero niin sitä harvemmin matkaaja osuu alueelle sattumalta.

© Elina Alanne

Elina Alanne

Wienissä asunut toimittaja, jolta jäi kaupunkiin puoli sydäntä ja kokonainen sisko. Viihtyy nykyään Mikkelin seudulla.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *