Tukholma – ABBA-museo

Myönnettäköön, että ABBA-museo on onnistuneesti luotu kokemus. Infoa ja taustatietoja on sopivasti ja suurimmaksi osaksi videomuodossa. Museossa pääsee myös laulamaan ABBAn hittien tahdissa äänityskopissa tai yhtyeen “viidentenä jäsenenä” esiintymislavalla. Esitykset tallennetaan, ja niitä voi kuunnella ja latailla jälkikäteen netistä: pääsylipussa on koodi, jolla omia nauhoituksia voi kuunnella. Parasta antia lienee kuitenkin museon tunnelma. On hauska katsella ja kuunnella, kuinka ihmiset museossa kuljeskellessaan hyräilevät ja lauleskelevat ABBAn lauluja. Taatusti erilainen museokokemus siis! Samassa yhteydessä sijaitsee myös Swedish Music Hall of Fame, jossa voi tutustua ruotsalaisen musiikin historiaan ja merkittävimpiin yhtyeisiin ja kappaleisiin.

Museoon kannattaa hankkia lippu ja varata vierailuaika etukäteen ainakin suosituimpina loma-aikoina. Pienet lapset (alle 7-vuotiaat) pääsevät sisään ilmaiseksi. Jos lipun ostaa kassalta tai turisti-infosta, päälle tulee noin 10–20 kruunun palvelumaksu. Huomioithan myös, että museossa ei voi maksaa käteisellä.

Varaa liput ABBA-museoon täältä

© Soile Vauhkonen

Soile Vauhkonen

Tukholmassa asuva, sopivasti ruotsalaistunut yrittäjä ja sunnuntai-bloggaaja.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *