Pakkaamisen pikku apurit top 6

Oletko lähdössä matkalle, jolla mukana on iso matkalaukku tai matkalle, jolla tarvitset vähän, mutta siistinä pysyvää tavaraa (kuten työmatkalle)? Kannattaa tutustua näihin tuotteisiin!

Erilaisiin pakkaamista helpottaviin järjestelyapureihin on helppo hullaantua. Kun mukana on kivoissa kuoseissa esimerkiksi kenkäpussi, matkapussi alusvaatteille, johtojen järjestelijäpussi, papereiden järjestelijä, monipuolinen toilettilaukku ja olkalaukun organisoija, voi kutsua itseään suorastaan järjestelmälliseksi. Ainakin silmä lepää matkalaukun siistissä sisällössä.

Pussukat ovat käteviä myös kohteessa. Väristä muistaa, mitä missäkin on, monessa pussissa on lenkki, josta sen saa roikkumaan vaikkapa eteiseen tai kylpyhuoneeseen, ja mikä parasta: kaikki pysyy ehjänä ja puhtaana.

Pakkauspussit toimivat myös rinkassa ja auttavat matkaajaa löytämään nopeammin etsimänsä. Jos tilaa on minimaalisesti ja vaatetta on sullottava paljon kassiin, lisäpussit eivät luonnollisesti ole tarpeen. Tietenkään ei ole pakko käyttää koko pussukka-arsenaalia, vaan voi valita lemmikkinsä. Värivalikoimaa on runsaasti, ja hinnat ovat edulliset (tämän arvion tuotteet maksavat noin 5-13 euroa).

1. Oma suosikkini:

NatureHike toilettilaukku

Kuva: e-ville.com
Kuva: e-ville.com

Kerta kaikkiaan täydellinen kapistus, joka pesee muut kylpytarvike- ja meikkausbägit mennen tullen. Kangas on vettä hylkivää ja pysyy hyvin puhtaana. Kuinka yllättävän kiva voikaan olla se ominaisuus, että laukun saa koukusta roikkumaan eri paikkoihin!

 

[su_box title=”Plussat ja miinukset”]

+ Laukun saa roikkumaan, jolloin tavaroihin pääsee hyvin käsiksi, eikä tarvitse levitellä hotellihuoneeseen purnukoita.
+ Sopivan kokoisia taskuja ja pussiosia, pieneen tilaan mahtuu paljon.
+ Mukana peili.
+ Kun laukku on kiinni, siinä on kätevä kantohihna.
– Ei miinuksia.

[/su_box]

Katso hinnat ja tarkemmat tiedot: NatureHike toilettilaukku

 

2. Käsilaukun pelastaja:

Laukun järjestelijä

Kuva: e-ville.com
Kuva: e-ville.com

Tämän pehmoisan pussukan taskuihin voi järjestellä käsilaukun tai olkalaukun sisällön systemaattisesti. Pussissa on kahvat, joiden avulla sen näppärästi voi napata uuteen kassiin. Ei siis enää turhaa laukun penkomista?

Vai hieman sittenkin? Jos käsilaukussa on paljon pientä, ympäriinsä pyörivää roinaa, pysyy irtotavara pussukan lukuisissa taskuissa. Välttämättä tavarat eivät silti löydy sen helpommin. Se on kumma, kuinka nopeasti unohtaa, mihin taskuun minkäkin esineen viimeksi työnsi!

Jos muisti on hyvä, on tämä pussi oiva seuralainen.

 

[su_box title=”Plussat ja miinukset”]

+ Juuri tarpeeksi eri kokoisia taskuja ja vetoketjullisia osia.
+ Keskiosiin mahtuu vaikkapa tabletti.
+ Hotellihuoneessa pussin voi ottaa pois käsilaukusta ja nähdä nopeasti, mitä missäkin on.
+ Yksinkertaisesti: tavarat pysyvät siisteinä ja järjestyksessä.
+ Sopii hyvin heille, jotka vaihtavat usein käsilaukkua.
– Aina ei muista, mitä missäkin lokerossa on ja joutuu yhä penkomaan.
– Kovin pieneen käsilaukkuun pussi ei sovi.

[/su_box]

Katso hinnat ja tarkemmat tiedot: Laukun järjestelijä

 

3. Johdot kuriin:

Johtojen järjestelijäpussi

 

 

Kuva: e-ville.com
Kuva: e-ville.com

Johdot ovat yksi matkailun vitsauksista, joten etenkin, jos piuhoja, USB-kamaa ja nappikuulokkeita on paljon, on järjestelijä kätevä. Tähän pussiin mahtuu viidestä kuuteen johtoa, mutta vain varsin ohuita. Kohoaa kysymys: jos tänne saa johdot, ovatko laturinmötikät ja muut paksut osat edelleen hukassa kassissa?

 

[su_box title=”Plussat ja miinukset”]

+ Johdot pysyvät siististi yhdessä paikassa.
+ Pussukkaan voi säilöä halutessaan myös vaihtoehtoisesti meikkejä, työkaluja tai kyniä.
– Mukana on tarrakiinnikkeitä, jotka hukkuvat helposti – kiinteät kiinnitystarrat voisivat toimia paremmin.
– Pussukaan ei mahdu latureiden isoja osia tai kovin paksuja johtoja.
– Pussissa olisi hyvä olla kiinteä sulkijanyöri.

[/su_box]

Katso hinnat ja tarkemmat tiedot: Johtojen järjestelijäpussi

 

4. Pikkupöksyboksi:

Matkapussi alusvaatteille

Kuva: e-ville.com
Kuva: e-ville.com

Tämä on tuote, jota ei ole ennen tiennyt tarvitsevansa, mutta sitä kerran kokeiltuaan ei pysty matkustamaan ilman! Pieniin taskuihin mahtuvat neljät alushousut, suurempaan osaan ainakin parit-kolmet rintaliivit. Vetoketjullisen välitaskun funktio jäi epäselväksi, mutta koska sen saa irrotettua ja pestyä, toimii se mainiosti käytettyjen alusvaatteiden säilytyspussina.

 

[su_box title=”Plussat ja miinukset”]

+ Turvatarkastuksessa eivät irralliset pikkarit hävetä.
+ Alusvaatteet löytyvät helposti.
+ Rintsikat pysyvät ojennuksessa.
+ Välitaskua voi käyttää likaisen pyykin pussina.
– Sopii luultavasti vain S-L-kokoisille, kovin suuret koot ja kupit tuskin mahtuvat.
– Vie paljon tilaa kassissa verrattuna siihen, että sulloo pöksyjä pikkukoloihin.

[/su_box]

Katso hinnat ja tarkemmat tiedot: Matkapussi alusvaatteille

 

5. Lippusille ja lappusille:

Travelus Matkaorganisoija

Kuva: e-ville.com
Kuva: e-ville.com

Old school -reissaajille hyvin sopiva, tehokkaan ja kestävän oloinen organisoija kätkee sisäänsä siististi passin, lentoliput, hotellivaraukset, kuitit, valuutat, pankkikortit, karttoja, kynät ja sekalaista sälää.

Itse huomasin, että pussukka jäi tyhjäksi, sillä omalla kohdallani lentoliput, hotellivaraukset, osoitteet ja kartat kulkevat puhelimessa ja pankkikortti ja setelit minilompakossa. Jos tämä pussi sisältää vain passin, lienee sen säilytykseen parempikin vaihtoehto.

 

[su_box title=”Plussat ja miinukset”]

+ Sopii matkaajalle, joka printtaa lentoliput, hotellivaraukset ja kohdeinfot mukaan ja käyttää paperikarttoja.
+ Sopii pidemmille matkoille, joilla käydään useassa eri maassa ja tarvitaan paljon eri valuuttaa.
– On mobiilireissaajalle turha.

[/su_box]

Katso hinnat ja tarkemmat tiedot: Travelus Matkaorganisoija

 

6. Popopakkaus:

Matkailijan kenkäpussi

Kuva: e-ville.com
Kuva: e-ville.com

Huippukeksintö kenkäfaneille ja etenkin etelän kohteisiin, joissa varvastossua ja sandaalia tarvitsee ja hiekkaa piisaa kengänpohjakaupalla. Pussiin mahtuu kolme paria kenkiä, joista osan on oltava matalia. Paras puoli on kenkien helppo, nopea ja siisti pakkaus, naps vain pussiin ja vetoketju kiinni!

 

[su_box title=”Plussat ja miinukset”]

+ Matkalaukku pysyy siistinä, eikä erillisiä muovipusseja tarvita.
+ Pussukan voi nostaa kenkätelineeksi kohteessa.
– Jos käyttää isoja kenkiä ja useita pareja, saattaa pussi käydä pieneksi.

[/su_box]

Katso hinnat ja tarkemmat tiedot: Matkailijan kenkäpussi

 

Loppukommentti:

Itse en matkalle pakkaisi mukaan näitä kaikkia, vaikka matkalaukku pussukoineen näyttääkin kivalta ja säntilliseltä. Testauksessa huomasin, että eri matkoilla toimivat eri järjestelijäpussit. Lyhyille hotellimatkoille ja kotimaan reissuille lähtevät mukaan toilettilaukku ja alusvaatepussukka. Pidemmille lomille toilettilaukku, kenkäpussi ja johtojen järjestelijä. Käsilaukun järjestelijä jäi pysyvään käyttöön!

 

© Siru Valleala

Siru Valleala

Tripsterin päätoimittajan fyysinen koti on Espoossa, henkinen Tokiossa ja tuleva Tallinnassa. Juuret ovat Jyväskylässä, mökki Saimaalla ja suku Kouvolasta. Nuoruus kului Prahassa ja maailmanympärysmatkoilla.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *