Tokio haastaa kasvissyöjän

Tokiossa vegeilijä joutuu mielenkiintoisiin haasteisiin. Olen itse kasvissyöjä ja tottunut epäilemään kaikkea. Viime aikoina kasvissyönti on Japanissa hieman yleistynyt, mutta yhä koko kasvissyönnin käsite on useimmille epäselvä, puhumattakaan vegaaniudesta. Toisaalta vegaanius on yhtä helppoa / vaikeaa, sillä maitotuotteita käytetään joka tapauksessa Japanissa harvoin.

Japani on kulinarismin maa, ja ruoka on hengen ja sielun asia. Julkkisten on vaikea olla vegetaristeja tai vegaaneja, sillä heidän ns. velvollisuuksiinsa kuuluu osallistua tv-ruokavisailuihin maistelemaan kaikenlaista. Kokit eivät suostu tekemään annoksiaan ilman lihaisia ainesosia, sillä silloin juuri oikea maku kärsisi.

Varo kalaa!

Vegeilyä vaikeuttavat kalahiutaleet ja kalaliemi, dashi, joita mielellään lisätään vaikkapa tavallisen tomaattipastan joukkoon tai tofun ylle. Toinen ongelma-alue on yllättävänkin rakastettu liha, jota tuikataan arvaamattomiin paikkoihin, kuten kinkunmurua sämpylätaikinaan tai guriin saradaan (green salad).

Vegetaristin kannattaa varoa jopa tokiolaisten Starbucksien ”pinaatti-juustotortillaa” – sen sisältä voi löytää kinkunpaloja, joita ei laisinkaan mainita esittelyselosteessa.

Periaatteessa Japani on kasvissyöjän keidas: maassa on mahtava määrä ihania tofuja ja soijapavusta tehtyä misoa, tuoreita kasviksia käytetään runsaasti, maitotuotteita vähän. Sesongit tarjoavat runsaan määrän sieniä, kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Kasvissushia on joka puolella. Riisikipollinen eli japanilainen leipäannos on turvallista.

Ruoka on sinänsä hyvin terveellistä ja keveää. Japanilaisille kasvissyönti taas ei liity terveellisyyteen – siitä puuttuvat tärkeät osa-alueet liha ja kala. Tavallisissa ravintoloissa ei ole huomioitu kasvissyöjiä käytännössä koskaan, muutamaa burger- ja raamenpaikkaa lukuun ottamatta. Usein vegeilijä vaeltaa nälkäisenä pitkin tuoksuvia katuja.

Kokkaa itse

Helpoimmalla pääsee muutamalla tavalla. Voi ostaa kaupoista vain tuoreita tuotteita, kokata niistä ruokaa itse tai syödä raakana. Kova, paistettu kaupan tofu on hyvää sellaisenaan, kylmänä soijakastikkeen kera. Voi höllentää periaatteitaan ja toivoa parasta kalaliemien ja muiden yllätysten suhteen.

Voi opetella tärkeimmän vegesanaston japaniksi ja yrittää tulla ymmärretyksi ravintoloissa.

Tai voi aterioida tokiolaisissa kasvisravintoloissa, joita onneksi on lukuisia. Eräs laktovegetaristille turvallinen kohde on myös intialainen ruoka, jota ei – toisin kuin thaimaalaista – mausteta kalaisasti. Intialaisista löytyy usein myös jokin vegaaninen vaihtoehto.

Vegaaniraamenia!

Viime aikoina vegaaniraamen tuntuu lyöneen läpi kaupungissa. Raamenkeiton vegeversio vie kielen mennessään! Testaa esimerkiksi T’s TanTan-ketju, jonka useat vaihtoehdot ovat herkullisia kaikki tyynni.

Lisää parhaimpia vegevinkkejä ja ravintolalistauksia löydät DayTripster App Tokio -sovelluksesta, joka kannattaa ladata ilmaiseksi tuota pikaa!

Lataa ilmainen DayTripster

iOS

Android

©Siru Valleala

 

Siru Valleala

Tripsterin päätoimittaja hengaa nykyään eniten Helsingissä ja Espoossa mutta sukeltelee sulavasti myös henkisessä kotikaupungissaan Tokiossa ja nuoruuden rakastetussaan Prahassa. Tripsteri Tokion ja Tripsteri Prahan opaskirjojen kirjoittaja on myös Sanoman freelancer, leffafriikki ja vegaaniraamenin ahne suurkuluttaja.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *