Berliinin Teufelsberg-vuori: Rappioromantiikkaa vakoiluasemalla

Kylmän sodan aikainen vakoiluasema on ainutlaatuinen retkikohde historiasta, valokuvauksesta tai katutaiteesta kiinnostuneelle.

Teufelsberg-retken suunnittelu tuottaa berliiniläisellekin päänvaivaa: Mitä eri hintaiset pääsyliput sisältävät? Millä junalla mennään, kun reittiopas ei tunnista vakoiluaseman osoitetta? Kannattaako edes mennä, jos sataa? Saako siellä ottaa valokuvia vai ei?

Kahdeksan Berliinin-vuoden jälkeen aiomme vihdoin vierailla Teufelsbergin vakoiluasemalla, joka on yksi Berliinin legendaarisimmista nähtävyyksistä. Kaupungin korkeimmalla kukkulalla sijaitsevat amerikkalaisten Länsi-Berliiniin 1950- ja 60-luvuilla rakentaman tutka- ja vakoiluaseman rauniot.

Kylmän sodan raunioilla kuorrutettua natsihistoriaa

120-metrinen Teufelsberg-vuori koostuu toisen maailmansodan pommitusten aiheuttamasta sorasta ja romusta. Sen alla on myös Hitlerin sotatateknillinen laitos, jonka rakentaminen alkoi juuri ennen sotaa. Berliinin tekniseen yliopistoon liitettävän korkeakoulun oli tarkoitus olla Hitlerin Germania-maailmanpääkaupungin toteuttamisen ensimmäinen osa.

Osallistumme opastetulle historiakierrokselle (15 euroa). Lipunmyyjät antavat luvan ottaa kuvia kierrokselta, vaikka nettisivujen mukaan on olemassa erillinen “valokuvalippu”.

Parikymppinen amerikkalainen oppaamme, Deirdre, on ollut Berliinissä vasta muutaman kuukauden. Hän on saanut vakoiluaseman yhdestä rakennuksesta käyttöönsä tilan, johon aikoo rakentaa teatterimaisen installaation.

Puhelias ja avoin amerikkalainen selittää kymmenhenkiselle ryhmälleen vakoiluaseman taustoja: Kukkula, jota ympäröi Itä-Berliini, oli amerikkalaisille ja briteille täydellinen paikka napata Neuvostoliiton ja sen liittolaisten viestejä. Tutka- ja vakoiluasema oli käytössä vuoteen 1992 saakka. Arkistot, jotka paljastavat, ketä ja mitä amerikkalaiset Teufelsbergillä kuuntelivat, tulevat julkisiksi vuonna 2020.

Katutaidetta ja nähtävyyksiä

Deirdre johtaa saksalaisista ja meistä muutamasta suomalaisesta koostuvan seurueen peremmälle entiselle sotilasalueelle. Emme vielä tiedä sitä, mutta rehevien pensaiden ja rikkaruohojen reunustama kapea asfalttitie vie amerikkalaisten miehittämälle päärakennukselle. Kaikki ohittamamme ulkoseinät ovat harmaan sijasta värikkäitä, jokaiseen pintaan on maalattu, teipattu ja liimattu jotakin: isoja muraaleja, röyhkeitä graffiteja, ytimekkäitä tageja tai veikeitä tarroja.

Entisestä toimistorakennuksesta puuttuu osa ulkoseinistä ja alkuperäiset väliseinätkin on revitty. On vaikea kuvitella, että täällä on istuttu pienissä työhuoneissa jatkuvaa viestien virtaa prosessoiden. 2400 neliömetrin tila on nyt vapaamuotoinen galleria täynnä muraaleja ja epämääräisiä taideprojekteja.

Rakennuksen kruunaa kolme pyöreää, salaperäisen näköistä suojakupua, jotka suojelivat salakuuntelulaitteistoa. Ne ovat Teufelsbergin tunnetuin – ja valokuvatuin – piirre. Kaksi kupua on kattotasanteella ja ylimmän kuvun sisälle pääsemme kiipeämällä viisikerroksisen tornin portaat. Deirdre istuu sementtiselle korokkeelle, joka on tainnut kuulua lautasantenniin tai muuhun vakoilulaitteistoon, ja alkaa laulaa maagiselta kuulostavaa laulua esitelläkseen kuvun akustiikkaa.

Repaleiset, graffitein päällystetyt kuvut ja hulppeat näköalat tekevät lähtemättömän vaikutuksen. On vaikea päättää, pitäisikö keskittyä valokuvaamiseen vai itse hetkeen. Yritän tehdä molempia, mutta jälkeenpäin tajuan, että valokuvaus varasti huomioni. Harmittaa.

Merkittävä historia, epävarma tulevaisuus

Mielenkiintoista kohdetta kiertäessä ei voi olla miettimättä jääkö historia puuhailijayhteisön projektien jalkoihin? Onko paikka edes niin merkittävä? Ja Teufelsbergin katutaide on näyttävää ja myös ah, niin tyypillistä Berliinille. Näitä vapaita tiloja luomiseen ja elämiseen ei kaupungissa ole enää monta.

Vakoiluasema ja sen lähes viiden hehtaarin kokoinen tontti myytiin Saksojen yhdistymisen jälkeen vuonna 1996 sijoittajalle, joka aikoi rakennuttaa Teufelsbergin huipulle hotellin ja luksusasuntoja. Rakennuslupaa ei herunut ja alueen päätettiin olevan kaavoitukseltaan metsää.

Hylätystä vakoiluasemasta tuli suosittu graffititaiteilijoiden ja urbaanien seikkailijoiden kohde. Alueelle pääsi kuka vaan, kunhan uskaltautui livahtamaan aidan läpi.

Seuraava bisnesidea tuli vuonna 2007 ja herätti paljon huomiota: elokuvaohjaaja David Lynch oli mukana hankkeessa, jossa Maharishi-säätiö halusi rakennuttaa tontille esoteerisen “rauhanyliopiston” ja kampuksen.

Vuodesta 2011 saakka vierailijat ovat päässeet tutustumaan sotahistoriallliseen kohteeseen laillisesti – rahasta, tietenkin. Asema-alueen nykyinen isännöitsijä – luksusasunnoista haaveilleen sijoittajan poika – on hallinnoinut aluetta vuodesta 2015. Virallinen aikomus on kehittää vapaata tilaa taiteelle ja virkistäytymiselle, avata ravintola ja olutpuutarha sekä luoda Teufelsbergin historiaa käsittelevä museo. Kaikki reilusti ja kestävästi.

Berliinillä ei ole ollut varaa ostaa tonttia takaisin, joten historian vaaliminen ja käsitteleminen jää Teufelsbergillä markkinatalouden ja yksityisen ideologian armoille.

Hyvä tietää Teufelsbergille mennessä

Teufelsbergin vakoiluasemalle pääsee päivittäin, sisäänpääsymaksua vastaan. Peruslipulla (8 euroa) saa tutustua alueeseen itsenäisesti, viikonloppuisin voi osallistua saksan- ja englanninkieliselle opastetulle kierrokselle (noin 90 minuuttia, 15 euroa). Liput ostetaan netistä tai paikan päältä.

Valokuvaaminen on sallittua vain yksityiskäyttöön.

Alueelle voi jäädä hengaamaan, valokuvaamaan ja syömään eväitä – meininki on todella epävirallista! Käytössä on muutamia bajamajoja sekä pieni kahvilakioski – mutta ei lämmitettyjä tiloja, juoksevaa vettä eikä sisävessoja.

Grunewaldin juna-asemalta kävellään Teufelsbergin huipulle lenkkipolkuja metsän läpi noin 30 minuuttia. Viimeinen etappi on ylämäkeä ja ristiin rastiin kulkevia kävelyreittejä – kannattaa siis olla hyvät kengät ja kunnolla aikaa siltä varalta, että vahingossa valitsee pidemmän reitin. Vakoiluaseman katolla voi olla tuulista, joten myös vaatteisiin kannattaa kiinnittää huomiota.

Pääsisäänkäynnin vieressä on pieni parkkipaikka – perille pääsee siis myös autolla tai taksilla. Liikuntarajoittesille tai lastenvaunujen kanssa liikkuville tämä ei silti valitettavasti ole suositeltava retkikohde.

Teufelsbergille kannattaa saapua ajoissa: päivän mittaan alue täyttyy vierailijoista, pimeämpinä vuodenaikoina valaisemattomille metsäpoluille eksyy helposti.

Grunewaldin metsät ja kukkulat ovat suosittuja ulkoilualueita. Teufelsberg-nimi kääntyy pirun vuoreksi ja se on lainattu läheiseltä Teufelssee-järveltä. Päiväretkeen voikin kesällä yhdistää uimarannan. Drachenberg-kukkula on suosittu leijanlennätyspaikka.

Grunewaldin juna-asemalla on Deutsche Bahnin pystyttämä Gleis 17 -muistomerkki. Asemalta lähti ensimmäinen karkotettujen juutalaisten kuljetus ja junat kulkivat ghettoihin sekä keskitysleireille noin puolen vuoden ajan.

Missä: Teufelsseechaussee 10, Grunewald. S-Bhf: Grunewald (S7-juna) + n. 30 minuuttia kävelyä (osittain ylämäkeä). Auki kello 10-20. Nettisivu

© Kuvat ja teksti: Erica Löfman

* Tripsteri.fi-sivuston aineistoa ei saa muokata tai jäljentää millään tavoin. Tripsteri sanoutuu irti kaikesta vastuusta niin suorista kuin epäsuorista vahingoista tai menetyksistä, jotka syntyvät seurauksena verkkosivujen sisällöstä (tai sen puuttumisesta). Ilmoitathan mahdollisista sisältöön liittyvistä ongelmista osoitteeseen info@tripsteri.fi.

Uusimmat matkavinkit


[the_grid name=”Berliini-blogi”]

Erica Löfman

Berliinissä vuodesta 2009 asunut Erica on työskennellyt journalismin ja lehtien parissa Suomessa, Irlannissa ja Saksassa. Vaikkei Berliinissä kasva mangoja eikä avokadoja, hän ei voisi kuvitella asuvansa missään muussa kaupungissa. Erican kirjoittama Tripsteri Berliini -matkaopas ilmestyi kirjamuodossa syksyllä 2018.

Kommentit: