Päiväretki Seattlesta: idyllinen Whidbey Island

Mieheni Alex vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Whidbeyn saarella. Siksi hän on, kuten tyypillistä, sokea saaren viehätykselle. Whidbey Island on yksi kauneimmista retkikohteista tunnin säteellä Seattlesta. Saarella on viljalti aarnimetsiä, peuroja ja hevosia, autioita rantoja, joille Tyynimeri kuljettaa ajopuita ja taskurapuja, vuorinäkymiä, jotka aukeavat joka puolelta kapeaa saarta.

Tilastojen puutteessa arvelen, että Whidbeyssä ja muissa saariyhteisöissä on osavaltion eniten yli 50-vuotiaita kannabiksen polttajia, eniten homeopatian eri sortteja, eniten astrologeja ja ITE-taiteilijoita, joiden toimeentulo on arvoitus. Etelä-Whidbeyssä joka toisella on Bernie Sanders -tarra pick upin perälaudassa, ja Michael Mooren uusin dokumentti Where to Invade Next veti useana iltana täyden yleisön Langleyn Clyde-teatteriin. (Lähes 80-vuotiaasta teatterista saa muuten edelleen popcorn-tötterön dollarilla.)

“Tilastojen puutteessa arvelen, että saarilla on osavaltion eniten yli 50-vuotiaita kannabiksen polttajia, eniten homeopatian eri sortteja, eniten astrologeja ja ITE-taiteilijoita.”

Whidbey Islandille pääsee kolmea kautta: Seattlen pohjoispuolelta Mukilteosta lähtee autolautta Clintoniin yleensä puolen tunnin välein. Kesäviikonloppuisin ja juhlapyhinä lauttaan voi joutua jonottamaan. Whidbeyn keskiosaan Coupevilleen pääsee Olympian niemimaalta Port Townsendistä niin ikään lautalla. Saaren pohjoispään taas yhdistää mantereeseen Deception Passin silta, joka rakennettiin 1930-luvulla pöyristyttävän korkealle vilkkaasti virtaavan salmen ylle.

Entinen Langleyn paloasema on nykyään lasinpuhallusstudio. (c) Alex Kampion/tripsteri.fi
Entinen Langleyn paloasema on nykyään lasinpuhallusstudio. (c) Alex Kampion/tripsteri.fi

Whidbeyn eteläpään vetonaula on soma Langleyn kaupunki, jonka keskusta koostuu käytännössä kahdesta kadusta: First Street ja Second Street. Niiden välimaastossa on turistiystävällinen valikoima putiikkeja, gallerioita ja kahviloita. Langleyn kehutuimman aamupalan saa (mihin tahansa kellonaikaan) Braeburn-kahvilasta. Lounaspaikoista suosin Village Pizzeriaa, jonka tuhteja pitsoja voi nauttia häikäisevän sinisen merinäkymän äärellä. Jos lykästää, pizzerian ikkunasta voi nähdä ohi vaeltavan valasparven – tai laskuveden aikaan huopahattuisen joogaajan hiekkarannalla.

Double Bluff Brewing Company on Langleyn toistaiseksi ainoa panimo. Perustaja Daniel Thomis harjoitteli oluenvalmistusta kotona 20 vuotta. (c) Alex Kampion/tripsteri.fi
Double Bluff Brewing Company on Langleyn toistaiseksi ainoa panimo. (c) Alex Kampion/tripsteri.fi

Illallispaikoista paras on paikallisia kalaherkkuja tarjoava ranskalaistyyppinen Prima Bistro. Kahvin voi napata Useless Bay Coffee -kahvilasta, jonka paahtamat pavut ovat öljyisiä ja miltei hiilenmustia. Ja sivukujalla sijaitsee vasta perustettu panimo Double Bluff Brewing Company. Sen omistaja, sveitsiläissyntyinen Daniel Thomis on koulutukseltaan biokemisti, joten raikkaiden oluiden takana on tieteellinen tarkkuus.

Kun Langley on koettu, on aika suunnata pohjoiseen pitkin Whidbeyn läpäisevää 525-maantietä – ja ehkä poiketa matkalla yhdessä monista viinitiloista. Seuraava etappi Freeland on lähinnä yrityskeskittymä tien varressa, mutta siellä sijaitsee saaren paras illallisravintola Gordon’s on Blueberry Hill, jonka grillattuja lohitacoja en voi riittävästi kehua.

Coupevillessa maisema yllättäen muuttuu metsäisestä laakeaan maaseutuun. Ebey’s Landing Coupevillessa on historiallinen kansallispuisto, jossa on uudisraivaajien ajalta periytyviä maatiloja, upea vaellusreitti rantajyrkänteen partaalla sekä Fort Caseyn vanha, hyödyttömäksi jäänyt linnoitusalue. Armeijan jättämissä georgiaanisissa kartanoissa toimii nykyään myös ylellinen majatalo Fort Casey Inn.

Ebey's Landing -puiston helppo, vajaan kymmenen kilometrin vaellusreitti seuraa jyrkänteen törmää ja päätyy ohuelle rantakaistaleelle. (c) Alex Kampion/tripsteri.fi
Ebey’s Landing -puiston helppo, vajaan kymmenen kilometrin vaellusreitti seuraa jyrkänteen törmää ja päätyy ohuelle rantakaistaleelle. (c) Alex Kampion/tripsteri.fi

Alex on oikeassa siinä, että pimeän tullen Whidbeyssä ei tapahdu juuri mitään. Auringon laskiessa tiet tyhjenevät ja ravintolat hiljenevät, Langleyn panimokin sulkee ovensa viimeistään yhdeksältä. Itse auringonlaskua ei kuitenkaan kannata missata. Mistä tahansa saaren länsireunalta näkee, kuinka aurinko piirtää Olympiavuorten ääriviivat esiin. Oma suosikkini on hiljainen Maxwelton Beach, mutta komein maisema saattaa olla Deception Passin sillalta. Siellä joka kerta kuvittelen, millaista oli olla mukana 1700-luvun retkikunnissa tutkimassa mantereen rajoja.

Myös Deception Passin alueella on vaellusreittejä. Viimeksi kävelimme niemen nokkaan marraskuussa kahden suomalaisen ystävän kanssa. He toivoivat näkevänsä valaita tai delfiinejä. ”Tuskin siellä mitään näkyy”, tokaisi kotiseutusokea mieheni. Mutta kun pääsimme viimeisen kallion partaalle, jostain ilmaantui parvi pyöriäisiä. Ne uivat ja hypähtelivät alapuolellamme kohti avomerta, laskeva aurinko antoi merelle metallisen hohdon eikä muita ihmisiä ollut lähimaillakaan.

(c)Noora Mattila

Deception Pass eli petollinen salmi sai nimensä, koska ensimmäiset tutkimusmatkailijat luulivat, että Whidbey oli niemimaa, ei saari. (c) Alex Kampion/tripsteri.fi
Deception Pass eli petollinen salmi sai nimensä, koska ensimmäiset tutkimusmatkailijat luulivat, että Whidbey oli niemimaa, ei saari. (c) Alex Kampion/tripsteri.fi

Noora Mattila

Lähes kaikkeen erikoistunut toimittaja, joka tutkii Pohjois-Amerikan peränurkkia amerikkalaisen miehen ja meksikolais-saksalaisen koiran kanssa.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *