Skandinaavista designia ja käsintehtyjä herkkuja – viisi vinkkiä jouluostoksille Tukholmaan

Taas se lähestyy – joulu. Juhla, joka ei tule hiipien, vaan sen soinnut kaikuvat kovaäänisistä jo lokakuun loppupuolella. Kun illat pimenevät ja päivät juoksevat kohti vuoden kohokohtaa, minulla pyörivät mielessä loppukiri ja tilinpäätös; tarkemmin sanottuna jouluostokset. Tukholmassa asuessani olen onneksi oppinut ostamaan lahjat aika stressittömästi. Voisin melkein sanoa, että täällä nautin shoppailusta. Tähän blogiin on kerätty viisi jouluostosvinkkiä, joiden vuoksi kannattaa matkustaa lahden yli täydentämään pukinkonttia.

Designtorget – ruotsalaista designiä

Designtorget on ruotsalainen kauppaketju, joka myy täkäläisten piensuunnittelijoiden tavaroita, kuten astioita, huonekaluja, sisustustavaroita, leluja, koruja ja kirjoja. Sieltä löytyy paljon pieniä aarteita, kuten heijastimia, lasinalusia ja kodintekstiilejä, jotka on helppo sujauttaa pakettiin. Designtorgetin kauniit posliiniastiat ovat myös suomalaisen sisustajan makuun, ja lasten peleissä ja vempeleissä on aina jokin hauska twisti. Viime vuoden hitti oli kakkapeli (Bajsspelet), jossa kikkareet kilapailevat yllätyksellisellä radalla pääsystä vessanpöntölle. Designtorgetilla on Tukholmassa useita myymälöitä. Niistä suurin ja kaunein löytyy Sergelstorgetilta Kulttuuritalon (Kulturhusetin) pohjakerroksesta. Designtorgetin liikkeitä on myös rautatieasemalla, Kungsgatanilla, Slussenissa ja Arlandan lentokentällä (Terminaali 5).

Verkkosivu: www.designtorget.se

Pärlans – käsintehtyjä karamelleja

Pärlans on pieni karamellitehdas ja -kauppa Södermalmissa, rennon ja raikkaan Nytorgetin laidalla. Ikkunasta voi seurata vesi kielellä karamellien valmistusta, ja pukinkonttiin voi ostaa silkkisen pehmeitä toffeita ja karamellikastikkeita. Konvehdit tehdään käsin 30-luvun tyyliin. Makuja on monia, mutta minun suosikkejani ovat polka ja piparminttu, vanilja ja merisuola sekä suklaa ja kaakaomuru. Karamelleja voi koota viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen kappaleen laatikoihin. Laatikot ovat jo itsessään kauniita, joten paketointia ei tarvita. Pärlansin konvehteja voi ostaa myös jälleenmyyjiltä, mutta suloisessa myymälässä kannattaa ehdottomasti vierailla, jos se vain sopii matkasuunnitelmaan.

Osoite: Nytorgsgatan 38
Verkkosivu: parlanskonfektyr.se/

Stockholms Bränneri – pientislaamon giniä

Stockholms Bränneri -gini tehdään vanhassa Jaguaari-korjaamossa Södermalmin SOFOssa. Pientislaamo valmistaa kahta giniä: klassista Dry Giniä, jossa on seljakukan, katajan ja sitruksen vivahteita, sekä Oak Giniä, joka saa erikoisen makunsa siinä uitetusta appelsiinikuoresta ja pitkäpippurista. Oak Gin kypsytetään vanhoissa Bourbon-tynnyreissä. Stockholms Brännerin ginit on pullotettu näyttäviin ruskeisiin apteekkarinpulloihin. Ruotsissa alkoholia voi ostaa vain Systembolageteista, ja varmimmin Stockholms Brännerin ginejä löytää tislaamon kotisaarelta Södermalmilta. Siellä on kolme Systembolaget-myymälää (Folkungagatan 56, Folkungagatan 101 ja Söderhallarna), jotka tiettävästi pitävät paikallista väkijuomaa hyllyssään.

Verkkosivu: www.stockholmsbranneri.com/

Drakenberg & Sjölin – ruotsalaisen luonnon inspiroimia koruja

Suunnittelijat Andrea Drakenberg ja Ellen Sjölin tapasivat asuessaan sykkivässä New Yorkissa. Heitä yhdisti rakkaus Ruotsin luontoon ja raakaan skandinaaviseen designiin. He ovat luoneet yhdessä kokoelman kauniita kulta- ja hopeakoruja, jotka saavat muotonsa Ruotsin luonnosta löytyvistä kasveista, kivistä ja simpukoista, jopa fossiileista. Kauniit ja kestävät korut sopivat hyvin myös suomalaiseen minimalistiseen tyyliin. Drakenberg & Sjölin -lippulaivaliike sijaitsee Hamngatanilla Tukholman keskustassa, mutta itse pidän enemmän vanhan kaupungin pikkuputiikista. Vanhassa kaupungissa on muutenkin ihana joulutunnelma.

Osoite: Köpmanbrinken 4 (Gamla Stan), Hamngatan 11 (City)
Verkkosivu: drakenbergsjolin.com

Johan & Nyström – pienpaahtimokahvia ja -teetä

Myönnän olevani kahvinörtti. Ostan paljon pienpaahtimopapuja ja maistelen ja vertailen niitä. Punnitsen pavut ja jauhan ne juuri sopivan karkeiksi ennen kahvin valmistamista. Veden lämpötilakin saisi olla juuri sopiva täydellisen kahvikupin keittoon. Ruotsalaista pienpaahtimokahvia voi ostaa muun muassa Ruotsin juhlituimmalta kahvinvalmistajalta Johan & Nyströmiltä. Näitä kahveja saa myös Suomesta, mutta suosittelen silti vierailua Johan & Nyströmin uuteen konseptimyymälään Norrlandsgatanille. Sieltä voi ostaa mukaan kahvipapuja, kauniita teepurkkeja, artesaanisuklaata, Pärlansin karamelleja ja muita pieniä herkkuja. Samalla konseptimyymälässä voi nauttia taidolla tehdyt kahvit tai vaikka pienpanimo-oluet.

Johan & Nyström -konseptimyymälä: Norrlandsgatan 4 (City), Swedenborgsgatan 7 (Södermalm)
Verkkosivu: www.johanochnystrom.se

©Soile Vauhkonen

Lue Lisää:

Joulunaika Tukholmassa: juhlahumua ja omenadrinkkejä

Lapsiperheen ostokset Tukholmassa

Tukholma-opas: Tavaratalot ja ostoskeskukset

Soile Vauhkonen

Tukholmassa asuva, sopivasti ruotsalaistunut yrittäjä ja sunnuntai-bloggaaja.

Kommentit: