Millaisia irlantilaiset ovat?

Kuva: Stéphane Moussie, flickr.com, CC BY 2.0.

Vaikka vieraassa maassa tai kaupungissa olisi kuinka kaunis arkkitehtuuri, rikas ruokakulttuuri tai upeat hiekkarannat, jää kokemus latteaksi jos paikalliset ihmiset ovat töykeitä. Mukavat, iloiset ja avoimet ihmiset taas voivat saada rupusenkin paikan kukoistamaan. Vieraaseen maahan ja kaupunkiin matkustaessa omaan viihtyvyyteeni on ihmisillä ja tunnelmalla suuri vaikutus.

Dublinissa tuntee olonsa tervetulleeksi. Muistan vieläkin sen tunteen, kun saavuin sinne ensimmäisen kerran. Olin asunut sitä ennen Espanjassa, jossa elämä alkoi käydä liian vieraaksi ja kaukaiseksi siitä mihin olin tottunut. Seuraava määränpää oli Dublin. Kävelin O’Connell-katua, satoi, ja mietin: olen tullut kotiin. Kodilta se neljän vuoden ajan tuntuikin. Monet kuvailevatkin Dublinia kotoisaksi. Irlantilaiset ovat omien kokemuksieni mukaan vieraanvaraisia ja suvaitsevaisia. Silmiinpistävää on se, että prosentuaalisesti suurin osa Irlannin kansalaisista on iältään parikymppisiä nuoria (jos vertaa Suomeen, täällä meillä on eniten viisikymppisiä). Itse koin Dublinin turvallisena kaupunkina asua ja se sopiikin erinomaisesti yksin matkustavalle. Seuraan ei tuppauduta väkisin, mutta jos juttuseuraa haluaa, sitä myös varmasti löytyy.

”Irkut rakastavat hauskanpitoa, vitsailua ja löysäilyä.”

Irlantilaiset ovat rentoa kansaa. He ovat nokkelia ja sanavalmiita. Irkut rakastavat hauskanpitoa, vitsailua ja löysäilyä. Rennosti ottaminen pätee (valitettavasti) myös työelämään. Irlannissa asuessani olin töissä kansainvälisessä yrityksessä, jossa oli työntekijöitä lukuisista eri maista. Laiskimpia eivät olleet mañana-meiningistä tunnetut espanjalaiset, vaan irkut. Tuona aikana opin, että jos Espanjassa on huomisen-meininki, niin Irlannissa on ylihuomisen-meininki.

Irkkumeiningissä on sekä hyvät että huonot puolet. Kun kaaduin työmatkalla pyörällä ja menin lääkäriin saadakseni päivän vapaata, antoi lääkäri automaattisesti viikon sairaslomaa (vaikka mitään ruumiinosia ei mennyt paikoiltaan, vain farkkuihin tuli reikä). Ja kun hain apua jatkuvaan yskään ja hengenahdistuskohtauksiin, määräsi lääkäri jälleen kerta toisensa jälkeen lomaa, vaikka kotona olo tuntui vain pahentavan oireita. Hengitystieongelmat katosivat vasta muutettuani takaisin Suomeen, jolloin epäilys homeen vaikutuksesta vahvistui. Valitettavasti asunnot Irlannissa ovat nimittäin kosteita ja näkyvää hometta oli kaikissa niissä, joissa ehdin asua. Kylppärin mustunut katto maalattiin ja home-ongelma oli isännän mielestä käsitelty.

Irlantilaisten löysäilyn harmillinen puoli pätee siis oikeastaan vain siellä asumiseen. Maassa vieraillessa piirre ei ärsytä, vaan pikemminkin ihastuttaa. Lomalla kuuluukin löysäillä. Hymy tarttuu ja pian sitä huomaa itsekin letkauttelevansa vitsejä yhtä sulavasti kuin paikallinen.

Kun palasin Dubliniin lomailemaan sieltä vuosia aikaisemmin pois muutettuani, kävelin O’Connell-katua ja mietin; enää en täällä asuisi. Irlanti tulee kuitenkin aina olemaan toinen koti, sellainen minne on kiva mennä lomalle löysäilemään.

© Moona Laakso

Moona Laakso

Puoli sydäntä Irlantiin jättänyt vapaa toimittaja-kirjoittaja ja luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden opiskelija, joka oppi juomaan Guinnessia vasta palattuaan takaisin Suomeen neljä vuotta Dublinissa asuttuaan.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *