Tokio – Erikoinen lemmenyö lovemotellissa

Jos rahaa ei ole rutkasti, mutta silti luksuksenomainen yöpyminen houkuttelee, voi vaeltaa Shibuyan love hotel -kukkulalle Dogenzakan alueella ja ryhtyä raakkaamaan. Viimeksi Tokion-matkallaan eräs tuttu pariskunta asteli kutakuinkin summamutikassa yhteen sopivanhintaiseen lemmenhotelliin.

Siis minne? Love hotel, rakkaushotelli, on Japanissa ja monessa muussakin perhekeskeisessä maassa instituutio. Nuoret, jotka asuvat pitkään kotona pienissä tiloissa, lähtevät päivä- tai yöaikaan toteuttamaan himojaan tuntitaksalla näyttävään, romanttiseen varta-vasten-hotelliin.

Toki sitä tekevät alan ammattilaisetkin, mutta hotellit ovat yleensä hyvin siistejä, eikä niissä usein edes kohtaa muita ihmisiä.

Osassa hotelleista on vain raha-automaatti, johon kuvavalinnan mukaan yö (tai tunti) maksetaan. Turisti pääsee helpoimmalla paikoissa, joissa on respaihminen rahastamassa. Usein systeemi on sekä-että: automaatista valitaan huone ja summa maksetaan kassalle, jonka henkilöä ei välttämättä hämärässä kopissa kunnolla näe.

Automaateistakin selviää myös kielitaidoton. Jo varatut huoneet on merkitty erikseen, ja vapaiden kuvat näkyvät valintaruudulla. Klikkailemalla ja arpomalla varaus yleensä onnistuu.

Hinnat vaihtelevat paljon, ja kadulla olevat kyltit antavat suuntaa paikan hintatasosta ja myös laadusta. Kannattaa hetki kuljeskella valikoimassa mieleistään. Osa hotelleista voi olla epämääräisempiä ja nuhjuisempia kuin toiset.

Tavallisesti huoneen hinta on 50 eurosta ylöspäin per yö eli ”STAY”, ja kyseessä on kirjaimellisesti vain yö; check-in alkaa aikaisintaan klo 20.00, yleensä klo 22. Tuntihinta eli ”REST” lähtee usein noin 12 eurosta. Viikonloppuisin yöpyminen on hieman kalliimpaa kuin arkena.

Tuttavapariskunnan hotellihuone oli hienompi kuin monessa kalliissa hotellissa, toki reippaasti kitchimmällä tavalla. Monta valaistusmahdollisuutta punahämylamppuineen, iso valikoima romanttista musiikkia, rokokoo-sisustus ja läjä kertakäyttökosmetiikkaa… Olipa huoneessa myös karaokejärjestelmä ja kylpytiloissa pieni, soiva poreamme. Kaikki tämä noin 70 eurolla/yö!

Osa hotelleista saattaa olla sisustettu Hello Kitty -teemalla, vankilaksi, sairaalaksi, keskiaikaiseksi linnaksi tai vaikkapa koululuokaksi. Joissakin tarjolla on rooliasuja ja muuta rekvisiittaa ja välineistöä.

Eniten erikoisia teemahotelleja on Osakan kaupungissa. Osakan prameimmat hotellit näyttävät ulkoakin linnoilta ja muilta hurjilta kolosseilta, kun taas Tokiossa ulkoinen profiili on vaatimattomampi.

Dogenzakan alue Shibuyassa sijaitsee 109-tavaratalon takana kukkulalla. Rakkaushotelleja on myös esimerkiksi Shinjukussa ja Ikebukurossa. Megurossa sijaitsee tämä palatsi!

Lemmenhotelli voi olla näin vaatimaton tai sisältää runsaan määrän vaihtoehtoja, kuten tässä monipuolisessa Shinjukun hotellissa.

Lovehotellit saattavat olla edullinen, hauska ja vain hitusen nolo tapa asua hienosti. Viikon matkalla ne eivät ole kovin käytännöllisiä, sillä päiväsaikaan hotellihuonetta ei voi itsellään pitää – ellei maksa REST-hintaa.

Hotellit ovat luonnollisesti vain aikuisille tarkoitettuja, ja samansukupuolisia pariskuntia ei Japanissa ainakaan toistaiseksi hyväksytä lemmenyön viettäjiksi.

Voiko lovehotelliin tehdä varauksen?

Nykyään muutamiin rakkaushotelleihin voi tehdä varauksen myös etukäteen.

Katso muun muassa nämä tarjoukset.

Lue lisää Tokion majoitusvaihtoehdoista:

Tokion hotellit

© Siru Valleala

 

Siru Valleala

Tripsteri Appin päätoimittaja hengaa nykyään eniten Helsingissä ja Espoossa mutta sukeltelee sulavasti myös henkisessä kotikaupungissaan Tokiossa ja nuoruuden rakastetussaan Prahassa. Tripsteri Tokion ja Tripsteri Prahan opaskirjojen kirjoittaja on myös Sanoman freelancer, leffafriikki ja vegaaniraamenin ahne suurkuluttaja.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *