Lissabon orjien jalanjäljissä

Lissaboniin tuotiin ensimmäiset orjat Afrikasta 1400-luvulla, pian löytöretkeilyn alettua. Viimeinen orja kuoli 1930-luvulla. Lissabonissa on edelleen merkkejä heidän läsnäolostaan.

Monet Lissabonin komeimmat nähtävyydet liittyvät löytöretkeilyyn. Hieronymusten vaikuttava luostari kirkkoineen on rakennettu löytöretkeilyn myötä kootuin varoin, samoin Belémin torni. Belémissä on myös vuonna 1940 rakennettu mahtipontinen löytöretkien muistomerkki, Padrão dos Descobrimentos, jota koristavat merelle tähyävät löytöretkeilijät. Etummaisena joukossa on prinssi Henrik Purjehtija, joka polkaisi mittavan maailmanvalloituksen käyntiin 1400-luvulla.

Löytöretkien kääntöpuolesta, orjakaupasta, ei Lissabonissa merkkejä juuri näy – jollei tiedä mistä etsiä.

Sankarina pidetty prinssi tuli kuitenkin käynnistäneeksi myös mittavan orjakaupan, jonka uhriksi joutui vuosien mittaan yli 10 miljoonaa ihmistä. Suuri osa vietiin Brasiliaan, mutta myös Portugalissa oli paljon orjia. Merille lähdettiin 1415, ja Portugalissa kaupattiin ensimmäiset Afrikasta tuodut orjat vuonna 1441. Heistä osa lahjoitettiin Henrikille.

Lissabonissa järjestettiin ensimmäiset orjamarkkinat vuonna 1445. Löytöretkien kulta-aikana 1500-luvulla, jolloin Hieronymusten luostarikin rakennettiin ja Lissabonin yläluokka kieriskeli rikkauksissa, maahan tuotiin vuosittain keskimäärin 1200 orjaa. Lissabonin asukkaista ainakin 10 prosenttia, suurin piirtein 10 000 ihmistä, oli orjia. Löytöretkien kääntöpuolesta ei Lissabonissa kuitenkaan merkkejä juuri näy – jollei tiedä mistä etsiä.

Praça do Comérciolla käytiin orjakauppaa. Kuva: Diego Delso, Flickr.com, CC BY-SA 2.0.

Tejo-joen edustalla, Lissabonin keskustassa on suuri komeiden rakennusten ympäröimä aukio, Praça do Comércio. Se tunnetaan myös nimellä Terreiro do Paço. Se kärsi kovasti vuoden 1755 maanjäristyksessä, mutta rakennettiin uudelleen samaan tyyliin. Sen Alfaman puoleisella laidalla, joelta katsottuna oikealla, oli yksi lissabonilaisen orjakaupan keskuksista. Italialaisen 1500-luvun matkailijan mukaan kaupattavat orjat makasivat maassa ympyrässä, päät yhdessä ja jaloista sidottuina. Orjia myytiin myös muissa paikoissa, kuten Alfaman São João da Praçan kirkon edustalla.

Lissabonissa orjat pyörittivät kaupungin arkea. Sanotaan, että vain kerjäläisillä ei ollut omaa orjaa. Naisten tehtäviin kuului esimerkiksi veden noutaminen kaupungin julkisista vesipisteistä omistajilleen. Rossion aukion viereisellä kukkulalla, Campo de Sant’analla, oli yksi keskeinen piste. Alueen virallinen nimi on nykyisin Campo dos Mártires da Pátria. Sen tuntumassa on komealta Avenida da Liberdade -bulevardilta nouseva Rua das Pretas -niminen katu. ”Pretas” viittaa mustiin naisiin, kyseessä on siis mustien naisten katu.

1700-luvulla jotkut orjien omistajat pakottivat orjansa pitämään messinkistä, lukolla varustettua ”kaulapantaa”, jossa luki kenelle orja kuului.

Campo de Sant’analla oli myös vuodesta 1831 alkaen härkätaisteluareena. Lissabonissa oli afrikkalaisia härkätaistelijoita. Yksi heistä oli nimeltään Pai Paulino, joka oli mukana afrikkalaisten oloja kohentamaan pyrkivässä toiminnassa.

Rua do Poço dos Negros -katu kielii myös orjien vaiheista Lissabonissa. Se viittaa joukkohautaan, jonne kuolleiden orjien ruumiit vietiin. Poço tarkoittaa kaivoa. Joukkohautaan haudattiin myös Paulino – afrikkalaisia ei saanut haudata perinteisin kristillisin menoin.

Orjien oloista kielivät myös kaupungin arkeologisen museon uumenista hiljattain löytyneet messinkiset pannat. 1700-luvulla ainakin jotkut orjien omistajat pakottivat orjansa pitämään messinkistä, lukolla varustettua ”kaulapantaa”, jossa luki kenelle orja kuului. Kahdesta pannasta toinen on niin pieni, että se vaikuttaa olleen lapsen kaulassa. On myös käynyt ilmi, että joillain orjilla oli otsassaan polttomerkintä. Pannat ja muita orjien läsnäolosta Portugalissa kertovia esineitä on esillä museossa vuoden 2017 loppuun saakka.

Löytöretkien muistomerkin kärkeen on kuvattu Henrik Purjehtija. Kuva: Bernt Rostad, Flickr.com, CC BY 2.0.

Lissabonissa oli myös Euroopassa ainutlaatuinen naapurusto, Mocambo. Se sijaitsi nykyisen Madragoan kaupunginosan kohdalla. Nimi juontaa portugalin entisen siirtomaan Angolan alueella puhutusta kimbundun kielestä, sana tarkoittaa pientä kylää tai pakopaikkaa. Suuri osa asukkaista työskenteli lissabonilaisissa kotitalouksissa, merkittävä osa oli omistajiensa vapauttamia orjia. Vapaus ei tarkoittanut tasa-arvoista asemaa valkoisen väestön kanssa: mustaa väestöä kohdeltiin historijoitsijoiden mukaan väkivaltaisesti ja epäinhimillisesti.

Madragoan eli entisen Mocambon naapuruston kyljessä on taidemuseo Museu Nacional de Arte Antiga. Siellä on esillä vuoden 2017 loppuun tauluja, joissa tavalla tai toisella kuvataan orjia.

Viimeinen Portugalissa elänyt orja kuoli 1930-luvulla. Lehdet kertoivat hänen olleen 120-vuotias. Nainen oli vapautettu vuonna 1869, jolloin orjuus lopulta kiellettiin täysin. Maapähkinöitä myynyt nainen oli yleinen näky Bairro Alton kaupunginosassa, joka tunnetaan nykyään baarikorttelina.

Anna Pöysä

Lissabonissa yli 10 vuotta asunut vapaa toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja Mondo Lissabon -matkaoppaan kirjoittaja.

Kommentit: