Lomaile Berliinin biergartenissa hengaillen

Saksalaisessa biergartenissa kesäpäivät kuluvat kastanjapuiden varjossa, kesäillat tunnelmalllisten valoketjujen alla. Perinteinen olutpuutarha sopii koko perheelle, sillä tarjolla on helppoa ruokaa ja lapsille leikkipaikkoja. Tripsteri vinkkaa biergarteneihin ympäri kaupungin.

Biergartenit avaavat yleensä toukokuussa ja kausi loppuu syyskuussa. Maksuvälineeksi käy usein pelkkä käteinen. Laseihin ja joskus lautasiinkin tulee panttimaksu, jonka saa palautettaessa takaisin.

Klassikko Prenzlauer Bergissä: Prater

Berliinin vanhimmassa biergartenissa on laskettu tuoretta olutta tuoppeihin jo vuodesta 1837 saakka. Prater Pils -olut haetaan juomatiskiltä ja uuniperuna, makkara tai vaikka jättikokoinen suolakurkku omasta kioskistaan. Isojen kastanjapuiden varjostama tunnelmallinen piha on keskellä Prenzlauer Bergin vilkkainta aluetta, mutta silti vähän piilossa. Suositussa Praterissa on noin 600 istumapaikkaa, joten tilaa on yleensä aina vielä yhdelle, vaikka olisikin kaunis lauantai-iltapäivä.

Missä: Kastanienallee 7, Prenzlauer Berg. U2: Schönhauser Allee. Auki päivittäin (säävarauksella) klo 12 alkaen. Nettisivu

Tiergarten-puiston suojissa: Café am Neuen See

Pienen Neuer See -lammen rannalla, vanhojen puiden varjossa sijaitsee idyllinen Café am Neuen See -olutpuutarha. Illan hämärtyessä veteen heijastuvat valot luovat suorastaan taianomaisen ilmapiirin! Erikoisuuksia ovat lisäksi tuore olut sekä baijerilaiset ja italialaiset ruoka-annokset. Jos puiset penkit ja puolen litran oluttuopit eivät houkuta, voi valita alueen ravintolan ja sen terassin. Lapsille alueelta löytyy hiekkalaatikot, ja vesille pääsee vuokraamalla pienen soutu- ja polkuveneen.

Missä: Lichtensteinallee 2, Charlottenburg. Bussi 200: Corneliusbrücke. Auki ma-pe klo 11 alkaen, la-su 10 alkaen. Nettisivu

Puistoretkellä Friedrichshainissa: Restaurant Schoenbrunn

Volkspark Friedrichshain -puiston suurimman lammen äärellä oleva terassiravintolan Biergartenissa on tilaa 400 asiakkaalle. Pöytiin tarjoillaan juomien lisäksi itävaltalaisvaikutteista ruokaa, pizzaa sekä Apfelstrudel-leivonnaista. Varaudu eksymään, sillä puistossa ei ole kuin pari, kolme suoraa tietä! Auki päivittäin klo 10–23.

Missä: Volkspark Friedrichshain, Am Schwanenteich, Friedrichshain. Raitiovaunut M4: Am Friedrichshain, M10: Kniprodestrasse.  Nettisivu

Pienpanimon vieraana Weddingissä: Eschenbräu

Weddingiläisessä kellarissa sijaitseva pieni olutpanimo tarjoilee kesäisin artesaanioluttaan kerrostalojen reunustamalla 200 istumapaikan viihtyisällä sisäpihalla. Eschenbräun hienostelemattomaan hanaolutvalikoimaan kuuluu talon kolme filtteröimätöntä perusolutta (pilsner, tumma olut sekä vehnäolut) sekä sesonkioluita. Erikoisuuksia ovat lisäksi myös talon oma omenamehu sekä hedelmäsnapsi. Syödäkseen saa Flammkucheneita. Kellarissa on pieni olutravintola. Auki päivittäin alk. klo 15.

Missä: Triftstr. 67, Wedding. U6, U9: Leopoldplatz, S-Bahn: Wedding. Nettisivu

Biergarten-kiertueelle sopii myös värikäs, klubimainen Birgit & Bier (Schleusenufer 3, Kreuzberg), Berghain-klubin pihalla oleva perinteinen Rüdersdorfer Biergarten (Rüdersdorfer Str. 70, Friedrichshain) tai Spree-jokinäkymällä rehentelevä Zollpackhof-biergarten (Elisabeth-Abegg-Straße 1, Mitte) päärautatieaseman lähellä.

© Erica Löfman

Erica Löfman

Berliinissä vuodesta 2009 asunut Erica on työskennellyt journalismin ja lehtien parissa Suomessa, Irlannissa ja Saksassa. Vaikkei Berliinissä kasva mangoja eikä avokadoja, hän ei voisi kuvitella asuvansa missään muussa kaupungissa. Erican kirjoittama Tripsteri Berliini -matkaopas ilmestyi kirjamuodossa syksyllä 2018.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *