Ekotripillä: Matkailun aika ei ole nyt, mutta pian taas on

Ekotripillä on Tripsterin uusi vastuullisen matkailun verkkokolumni, jota kirjoittaa vastuulliseen matkailuun erikoistunut toimittaja ja Tripsterin CMO Arna Grym.

Elämme hyvin poikkeuksellisia aikoja. Kiinasta joulukuussa alkunsa saanut koronavirusepidemia iski viime viikolla toden teolla myös Suomeen.

Viime viikon alkupuolella sosiaalisessa mediassa jaksettiin vielä naureskella vessapaperivitseille, mutta viimeistään keskiviikkona hymyt alkoivat hyytyä, kun WHO julisti koronavirusepidemian maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Torstaina Suomen ulkoministeriö julkaisi matkustusohjeen, jonka mukaan kaikkea matkustamista ulkomaille tulee välttää toistaiseksi. Hallitus puolestaan suositteli isojen tapahtumien perumista, etätöihin siirtymistä sekä vapaa-ajan kontaktien rajoittamista minimiin.

Tällä viikolla Suomessa seurattiin monen Euroopan maan esimerkkiä ja siirryttiin järeämpiin toimiin: päätettiin sulkea koulut, rajoittaa julkisia kokoontumisia, eristää yli 70-vuotiaat karanteenia vastaaviin olosuhteisiin ja sulkea julkisen sektorin kaikki vapaa-ajan palvelut museoista kirjastoihin ja uimahalleista nuorisotiloihin. Myös valmistelu Suomen rajojen sulkemiseksi on aloitettu.

Lisää rajoituksia ja määräyksiä lienee tulossa lähipäivinä, kun valmisteilla oleva valmiuslaki käsitellään eduskunnassa.

Tätä kirjoittaessani varmennettuja koronatartuntoja on Suomessa 317, mutta kaikkia oireilevia ei enää testata. THL arvioi, että sairastuneiden määrä voi olla 20–30 kertaa testaamalla varmistettuja tartuntatapauksia suurempi. Epidemian leviäminen on saatava aisoihin, joten pakkokeinot lienevät täälläkin vain ajan kysymys.

Yhdessä viikonlopussa kaikki hauska peruttiin

Korona vaikuttaa meidän kaikkien arkeen monella eri tavalla, mutta keskitytään tässä blogissa nyt matkailuun.

Ihmiset ovat ymmärrettävästi harmissaan peruuntuneiden matkasuunnitelmien vuoksi, mutta jos asiaa katsoo koko matkailualan näkökulmasta, tilanne on suorastaan katastrofaalinen.

Lentoyhtiöt ovat karsineet yhteyksiään ja matkanjärjestäjät ovat peruneet valmismatkojaan. Majoitusvarauksia on peruttu ja uusia ei tule normaaliin tahtiin. Ravintolat ja laivayhtiöt ovat kriisissä. Tapahtuma- ja elämysyrittäjät ovat joutuneet käytännössä tyhjän päälle. Konkursseiltakaan ei ole vältytty. Lentoyhtiö Flybe on ollut vaikeuksissa jo pidempään, mutta viimeistään koronavirusepidemia sysäsi sen yli laidan.

Koronakriisin pitkittyessä yt-neuvottelut, lomautukset, irtisanomiset ja konkurssit uhkaavat niin pieniä yrittäjävetoisia kuin isoja ja vakavaraisiakin matkailualan yrityksiä.

Helsinki sumussa © Tuulia Kolehmainen
Kuva © Tuulia Kolehmainen

Matkailuala kulkee kriisistä kriisiin

Tilanne on oikeastaan aika nurinkurinen. Lokakuussa 2018 julkaistun IPCC-raportin jälkeen julkisessa keskustelussa on keskitytty matkailun ilmastovaikutuksiin ja erityisesti lentoliikenteen hiilidioksidipäästöihin. Ratkaisuksi ilmastokriisiin on ehdotettu lento- ja kaukomatkailun vähentämistä, lähimatkailun suosimista sekä radikaaleimmissa piireissä jopa matkailun lopettamista.

Paljosta puheesta huolimatta ihmiset eivät vähentäneet matkailua. Maata pitkin matkailusta tuli trendi ja vastuullisuus keikkui puheenaiheena niin mediassa kuin matkablogeissakin, mutta matkailutilastoissa huoli ilmastosta ei näkynyt.

Ja PAM! Sitten tuli korona, joka lopetti kaiken matkailun kertaheitolla. Mutta eikös tämä ole hyvä juttu! Ja meille oikeastaan ihan oikein, siitäpäs saimme. Emme itse kyenneet suojelemaan palloamme, joten pallo iski takaisin. Korona on luonnon vastaisku.

Itse edustan maltillista laitaa. En usko, että matkailu tulee loppumaan, eikä se melko varmasti tule edes vähenemään. Maailman matkailujärjestö (UNTWO) ennusti vielä tammikuussa, että kansainvälisten matkailijoiden määrä tulee kasvamaan tänä vuonna 4 %, mutta koronan myötä ennustetta on päivitetty miinusmerkkiseksi. Matkailu ei tule loppumaan, joten sitä tärkeämpää matkailutoimijoiden on tarjota kestäviä matkailupalveluita ja meidän matkailijoiden pyrkiä tekemään vastuullisempia matkailuvalintoja.

En itsekään aio lopettaa matkailua, en edes lentomatkailua. Mutta kiinnitän nykyään entistä enemmän huomiota siihen, miksi matkustan, minne matkustan, kuinka usein matkustan ja ennen kaikkea miten matkustan.

Miksi matkailua ei kannata lopettaa

Matkailulla on valtavasti myös positiivisia vaikutuksia, ja meillä – ihan jokaisella meistä – on sekä valta että vastuu tehdä sellaisia valintoja, että aiheutamme matkakohteille enemmän hyötyä kuin haittaa. Palaan matkailun positiivisiin ja negatiivisiin vaikutuksiin tässä blogissa myöhemmin, mutta nyt koronan myötä meillä on hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan omia matkahaaveitamme ja matkustustottumuksiamme.

Otan tässä postauksessa esiin yhden matkailun positiivisen vaikutuksen: työllisyyden. Turismi on yksi suurimmista teollisuudenaloista maailmanlaajuisesti, ja matkailuala tarjoaa työpaikan yli 300 miljoonalle ihmiselle.

Eli siis 300 000 000:lle ihmiselle. 57 kertaa Suomen väestön kokoiselle jengille. Jotain kertoo sekin, että Suomessa matkailualan osuus bruttokansantuotteesta on isompi kuin elintarviketeollisuuden.

Näiden ihmisten työpaikoista ja elinkeinoista puhumme nyt, kun korona on seisauttanut koko matkailualan. He ovat vaarassa menettää toimeentulonsa. World Travel & Tourism Council (WTTC) arvioi, että jopa 50 miljoonaa työpaikkaa on vaakalaudalla koronan takia.

Juttelin koronatilanteesta vastuullisen matkailun asiantuntijan Anu Nylundin kanssa. Nylund harmitteli sitä, ettei matkailualan yrityksissä ole osattu valmistautua tämän luokan kriiseihin riskianalyysein ja niihin pohjautuvin suunnitelmin. Isoissakaan yrityksissä ei ole varauduttu siihen, miten tällaisissa tilanteissa kannattaisi toimia, miten kriisitilanteessa tulisi viestiä ja miten omaa toimintaa voisi sopeuttaa poikkeusolosuhteisiin.

En ollut ajatellut asiaa tästä näkökulmasta, mutta tämä on ihan totta. Matkailualan yritykset ovat viime päivinä ja viikkoina tiedottaneet kyllä matkojen peruutuksista, mutta muuten strategioita tuntuu olevan tasan kahdenlaisia: ollaan hiljaa ja katsotaan mitä tuleman pitää tai jatketaan vanhaan malliin ja ollaan kuin ei oltaiskaan.

On sanomattakin selvää, että matkailuala on nyt suurten haasteiden edessä, mutta ehkäpä tästä tilanteesta voisi yrittää ottaa myös irti. Nyt olisi aikaa panostaa vastuullisten matkailupalvelujen tuottamiseen ja niistä viestimiseen sekä uusien matkailuinnovaatioiden kehittämiseen. Etenkin virtuaalimatkailun saralla mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat – ja tartuntariskit olemattomat!

Ja ehkä tämän kriisin jälkeen osaamme varautua paremmin myös tuleviin kriiseihin.

Loch Rannoch © Tuulia Kolehmainen
Kuva © Tuulia Kolehmainen

Mitä me jokainen voimme tehdä matkailualan hyväksi

Jos laittaa positiiviset lasit nenälle, tilanteessa voi matkailun kannalta nähdä paljon hyvääkin. Korona on pakottanut meidät pysähtymään ja pohtimaan suhdettamme matkailuun. Ehkäpä olemme huomanneet, että työasiat hoituvat matkustamattakin ja ettei lomamatkalle välttämättä tarvitse pyrähtää kauas ja ihan yhtenään. Ja että lähelläkin voi kokea suuria elämyksiä. Että matkailussakin laatu korvaa määrän.

Mutta mitä voisimme tehdä matkailualan hyväksi NYT kun matkailla ei voi?

Voimme tehdä paljonkin. Kokosin tähän alle vinkkejä yhdessä Tripsteri-kollegoiden ja vastuullisen matkailun asiantuntijan Anu Nylundin kanssa:

Nyt on hyvä tilaisuus perehtyä siihen, miten voimme jatkossa matkailla vastuullisemmin.

Kannattaa aloittaa Reilun matkailun yhdistyksen laatimista Reilun matkailijan ohjeista. Suosittelen lukemaan yhden kohdan kerrallaan ja pureskelemaan oikein ajatuksen  kanssa, miten kyseistä ohjetta voisi toteuttaa omilla matkoilla. Kurkatkaa lisäksi Tripsterin ohjeistus matkailuun kehittyvissä maissa.

Tämä on myös oiva (suorastaan pakollinen) hetki sisäistää keinot ja teknologiat etäkokouksia varten ja välttää jatkossa turhia työmatkoja.

Nyt on hyvää aikaa tutustua matkakohteisiin pintaa syvemmältä.

Tutkia mitkä kohteet ovat matkan arvoisia ja mitkä kohteet vastuullisen matkailijan kannattaa suosiolla jättää väliin. Lukea matkakohteisiin sijoittuvia kirjoja ja katsella elokuvia ja tv-sarjoja. Seurata uutisista mitä matkakohteessa tapahtuu ja mistä siellä keskustellaan – silloin kun ei keskustella koronasta.

Ja lukea matkaoppaita! Tripsterin matkaopaskirjasarja on siitä erityinen, että kaikki opaskirjailijat asuvat tai ovat asuneet kohteissaan pitkään, joten kirjat sisältävät sellaista paikallistietoutta jota et muualta löydä. Ne ovat myös niin viihdyttäviä, että käyvät melkein romaanista! Ja niissä on toki myös huomioitu vastuullisuus sekä vaihtoehdot maata pitkin matkustamiseen.

Sitten kun matkakohde on selvillä, kannattaa ladata Tripsteri App, joka tarjoaa paikallisvinkkejä, matkatarinoita, karttoja, valmiita kierroksia, audio- ja virtuaalimateriaalia sekä mahdollisuuden tehdä varauksia ja luoda omia kierroksia ja reittejä ja top-listoja. Appissa on mobiilioppaita mm. Helsinkiin, Espooseen ja Porvooseen, Barcelonaan, Berliiniin ja Islantiin.

Ja nyt jos koskaan on aika nojatuolimatkailla!

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Matkan suunnittelu on melkein yhtä hauskaa hommaa kuin se varsinainen matkailukin, joten nyt voi hyvällä omallatunnolla linnoittautua sohvan nurkkaan tai läppärin ääreen fiilistelemään, mihin kaikkialle sitä sitten menee kun taas saa mennä. Haaveissa kaikki matkat ovat mahdollisia, eikä nojatuolimatkailussa tarvitse välittää lompakon paksuudesta tai hiilidioksidipäästöistä.

Suosittelen tutustumaan Tripsterin audio- ja virtuaalisisältöihin, jos et ole sitä jo tehnyt. Tai vaikka olisitkin. Lähde vaikka audiomatkalle kummitusjuttujen tai Tove Janssonin Helsinkiin, virtuaalimatkalle Suomenlinnaan tai audiokierrokselle Islannin Golden Circlelle. Tai kuuntele, mitä kaikkea Espoon tiede-, taide-, ja teknologiarintamalle kuuluu.

Tripsteri-podcastin matkassa pääset vajaan tunnin mittaiselle nojatuolimatkalle esimerkiksi Kaliforniaan, Tokioon, Barcelonaan, Skotlantiin, Puolaan tai lukuisiin muihin kohteisiin.

Tai jos museoissa luuhaaminen on enemmän sinun juttusi, kannattaa tsekata tämä Travel+Leisuren artikkeli, jossa listataan 12 virtuaalista museokierrosta maailman kuuluisimmissa museoissa.

Kun korona on ohi, on taas aika matkailla – mutta kestävästi

Kukaan ei tiedä kuinka kauan tämä pandemia kestää, mutta jossain vaiheessa se on ohi. Ehkä keväällä, ehkä kesällä, ehkä syksyllä. Mutta sitten kun se on ohi, on taas aika toteuttaa unelmamatkoja.

Seuraavassa Ekotripillä-blogin postauksessa tarjoamme vinkkejä erityisesti kotimaanmatkailuun koronan jälkeen.

Sitä odotellessa on hyvä kääntää katseet tähän hetkeen:

Auta nyt! #ostapienyrittäjältä

Yrittäjät yli toimialarajojen ovat tällä hetkellä suurissa ongelmissa, kun asiakasvirrat ja niiden myötä kassavirrat ovat tyrehtyneet. Monia yrityksiä, erityisesti pieniä palveluyrityksiä, uhkaa firman kaatuminen, jos emme yhdessä auta heitä yli tästä kriisistä. Tässä keinoja auttamiseen:

  • Osta kahviloista tuotteita mukaan
  • Tilaa lähiravintolastasi ruokaa kotiinkuljetuksella
  • Hanki lahjakortteja palveluihin, kuten hierojalle, parturille, jalkahoitoon, fysioterapiaan, joogaan ja urheiluharrastuksiin
  • Tilaa tuotteita kotimaisista pienistä verkkokaupoista
  • Nauti kulttuurielämyksistä virtuaalisesti keikalla.fi-palvelun kautta
  • Osta ennakkoon lippuja syksyn tapahtumiin, teatteriesityksiin, konsertteihin
  • Harkitse, onko sinulle mahdollista olla pyytämättä rahaa takaisin peruuntuneesta tapahtumasta/harrastuksesta
  • Varaa kesäksi kotimaan matka ja hyödynnä lähipalveluita (kotimaan vinkeistä jatkamme seuraavassa Ekotripillä-blogin postauksessa).
  • Lataa Tripsteri App, joka on pienen suomalaisen yrityksen kehittämä matkailuinnovaatio. Sovelluksessa on matkavinkkejä, audiokierroksia, hauskoja matkatarinoita ja virtuaalikuvia. Appissa voi myös luoda, nimetä ja jakaa oman kierroksia reittiohjeineen. (3,99 €/opas)

OIisi kiinnostava kuulla matkailuyrittäjien näkemyksiä asiaan. Miten teitä voisi tässä tilanteessa auttaa? Jos olette linjoilla, heitelkää ideoitanne tähän alle, niin nostamme niitä lähipäivinä ja -viikkoina Tripsterin kanavissa.

Otetaan tämä yhteiseksi asiaksi, koska sitä tämä todella on: vaikka olemme nyt eristäytyneempiä toisistamme kuin koskaan, tuntuu samalla siltä, että koko maailma on yhtä. Jos jostakin haastavassa tilanteessamme voi nauttia, niin uudenlaisesta yhteisöllisyydestä!

Let’s do this!

Kirjoittaja pitää myös Cocoa etsimässä -matkablogia.

Arna Grym

Vastuulliseen matkailuun erikoistunut toimittaja, viestintäyrittäjä ja matkabloggaaja, joka viihtyy synnyinkaupungissaan Helsingissä, mutta haikailee kaukomaille.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *