Tokion turvallisuus

Tokio on kenties turvallisin suurkaupunki koko maailmassa, eikä missään muualla näe yhtä paljon takataskussa pullottavia lompakoita kuin paikallisilla miehillä metroissa. En ole koskaan pelännyt pimeällä kaupungin kaduilla. Turistin on tietenkin huomioitava perusvarovaisuus ruuhkaisilla paikoilla – ja ruuhkaa Tokiossa riittää.

Syy maan alhaisiin rikostilastoihin on esimerkiksi se, että vankilaan joutuminen on niin valtava sosiaalinen stigma, että normaali elämä vankilan jälkeen tuntuu monesta käytännössä mahdottomalta häpeän vuoksi.

  • Lue lisää Japanin turvallisuudesta ja erikoisista rikosoikeuskäytännöistä Voiman blogistani.

Japanissa kukaan ei yritä huijata, ja taksien ainoa ongelma on se, etteivät kuljettajat yleensä koskaan osaa englantia. On hyvä opetella lausumaan oman hotellin nimi ja osoite japaniksi.

Kabukichon, Roppongin ja muiden yöelämäalueiden tuntumassa saattaa liikkua ulkomaalaisia sisäänheittäjiä ja huumekauppiaita, joiden matkaan ei kannata lähteä. Huumeista Japanissa jaellaan kovia rangaistuksia, myös miedommista aineista. Alkoholi yleensä riittää sekoittamaan päät – huumeiden käyttö ei ole järin yleistä.

Yakuza, perinteinen japanilainen mafia, elää ja vaikuttaa moniaalla, eikä vähiten yöelämässä ja politiikassa, mutta turistin yakuzat jättävät rauhaan. Rahoistaan on vaikea päästä eroon myös hostess-klubeilla, sillä niihin ei yleensä oteta ulkomaalaisia turisteja. Poikkeuksiakin on. Roppongin ja Kabukichon alueella on eniten vaaran paikkoja.

Junissa saattaa naisihminen toisinaan kohdata kopeloijia, chikaneja, mutta harvinaista sekin on. Joissain junissa on vain naisille suunnattuja vaunuja, jotka ovat käytössä arkisin ruuhka-aikaan. Vaunun sijainnin näkee asemalaiturin merkeistä.

Korttelipoliisi eli koban on avulias ja ystävällinen, joskin melko kielitaidoton hahmo. Kannattaa silti yrittää kysyä vaikkapa kartan kanssa – pantomiimiesitykset saattavat toimia.

Kuten kaikki tietävät, maanjäristykset ovat mahdollisia, ja pieniä luultavasti tapahtuu jokaisen turistin matkan aikana. Niitä ei välttämättä edes huomaa. Jos koet maanjäristyksen, mene sisällä esimerkiksi pöydän alle tai huoneen oviaukkoon ja ulkona aukeille paikoille. Varovaisin pitää yön aikana hotellihuoneessaan lähettyvillä valmiiksi pakattua kassia.

Muista, että viisumin väärinkäyttörikokset otetaan vakavasti. Edessä saattaa olla kuukausien tutkintavankeus tai välitön karkotus.

©Siru Valleala

Tokion hotellitarjouksia:

Katso parhaat tarjoukset ja tee varaus tästä.

Tokion lentotarjouksia:

Etsi parhaat ja edullisimmat lennot Helsingistä Tokioon.

Siru Valleala

Vapaa toimittaja, joka kokee kodikseen sekä Helsingin että Tokion. Mondon ja Tripsterin Tokio-oppaiden kirjoittaja, tv- ja elokuvakriitikko ja mangan toimittaja tahtoo vuosittain tokiolaiseen mielentilaan. Tripsterin Helsinki-oppaan ja mobiilisovelluksen tekemisen myötä myös Suomen pääkaupungin korttelit kutsuvat uusien kohteiden koluajaa.

Kommentit (0):