Tallinnan museot ja nähtävyydet

Vanhakaupunki eli Vanalinn on Tallinnan merkittävin nähtävyys ja samalla sukellus keskiaikaan. Vanhankaupungin keskipiste on Raatihuoneentori, jonka laidalla on Raeapteek. Apteekin yksi hittituote aikoinaan oli marsipaani. Vanhassakaupungissa on useita paikkoja, joista avautuvat upeat näkymät yli kaupungin.

Lennusadam on nykyisin museo, mutta aikoinaan se toimi vesitasojen suoja- ja huoltorakennuksena. Valmistuessaan hangaarihallit olivat suuruusluokassaan maailman ensimmäinen betonirakennus, jossa ei ollut tukipylväitä.

Nigulisten kirkossa on myöhäiskeskiajalla suositun kuolemantanssiteeman kuuluisin maalaus Bernt Notken Kuolemantanssi, jossa viikatemies tanssittaa ihmisiä kuolemaan välittämättä asemasta, iästä tai sukupuolesta.

Televisiotorni avattiin Moskovan olympialaisia varten ja sillä oli iso rooli Viron uudelleen itsenäistymisessä 20.8.1991. Se on myös paikka, josta hyvällä ilmalla näkee Suomeen.

Viron taidemuseon päärakennuksessa Kumussa on esillä taidetta 1700-luvun alusta nykypäivään: vaihtuvista näyttelyistä puolet ovat virolaista taidetta ja puolet kansainvälistä. Viron nykytaiteen museo sijaitsee kätevästi matkustajalaivasataman lähellä.

Rocca al Maressa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa voi tutustua maalaisarkkitehtuuriin ja perintömaisemiin. Viron historiallinen museo tutustuttaa Viron historiaan Vanhassakaupungissa Suurkillan talossa ja Maarjamäen linnassa.

Veera Marjamaa

Tallinnassa asuva käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija ja bloggaaja.

Kommentit (1):

Deisi

Televisiotornin päälle pääsee myös kävelemään oppaan kanssa. Se on aika jännää, mutta onneksi turvavaljaat vaikuttavat luotettavilta. Se maksaa vain kympin enemmän, kuin sisäänpääsy torniin joten pidin sitä ihan hyvänä sijoituksena, vaikka en nähnytkään Suomeen.

Vastaa