Tallinnassa koiran kanssa

Jos perheeseen kuuluu koira, niin sen voi ottaa helposti mukaan Viroon. Koiran kanssa pääsee Virossa useisiin kahviloihin ja ravintoloihin ja hotellivaihtoehtojakin löytyy. Kieltomerkkejä tulee tietysti kunnioittaa, mutta usein ne eivät päde hyvin käyttäytyviin koiriin. Aina kannattaa kysyä. Virolaiset ovat koiraystävällistä porukkaa.

Koirien Tallinnaan minua on jo vuosien ajan tutustuttanut irlanninsusikoira Alma.

Matkustaminen koiran kanssa

Koiran kanssa laivalla matkustaminen onnistuu – toisilla yhtiöillä joustavammin kuin toisilla. Koira tarvitsee passin ja voimassa olevat rokotukset sekä ennen Suomeen paluuta ekinokokkoosilääkityksen, joka merkitään passiin.

Matkavarausta tehdessä koiralle täytyy varata lemmikkilippu, jonka hinta on noin 13-26 euroa suunta.

Meidän suosikkeja ovat Linda Line ja Viking line. Linda Linen etu on nopeus ja se, että karvakuono saa tarvittaessa lirauttaa pissat juuri ennen katamaraaniin hyppäämistä tai välittömästi, kun sieltä astutaan ulos. Linda Linella koiralla tulee olla kuonokoppa. Ja se miinus: sää saattaa tehdä muutoksia matkasuunnitelmiin ja välillä meno saattaa olla kovaakin.

Reittimatkoilla koira matkustaa tavallisimmin matkustajan omassa autossa autokannella, jolloin suurimmat yhtiöt (Viking Line ja Tallink Silja) eivät veloita lemmikeistä erikseen. Tähän liittyy kuitenkin pari huomioitavaa seikkaa. Kesällä voi olla niin kuuma (Viking Line ja Tallink Silja) ja talvella taas niin kylmä (Tallink Silja), ettei koiraa voi jättää autoon. Jos vähänkään epäilyttää, niin kannattaa ottaa koira sisälle.

Viking Linella voi infosta ostaa koiralle sisällä oloon oikeuttavan lemmikkilipun. Viking Linella koiran kanssa saa oleskella yleisissä tiloissa, mutta ei ravintola-alueilla. Opas- ja avustajakoirat matkustavat ilmaiseksi Viking Linellä.

Tallink Siljalla koiraa varten on häkki erillisissä tilassa (huom.! Oma lukko mukaan tai lainaa infosta panttia vastaan). Lemmikit on sallittu vain autoissa, lemmikkieläinhyteissä tai -häkeissä. Yleisissä tiloissa ei saa oleskella lemmikin kanssa. Tallink Silja vaatii koiralle myös kuonokopan.

Tallink Siljan Baltic Queenillä tulee varata lemmikkihäkki tai lemmikkieläinhytti. Kannella on koirien ulkoiluttamiseen mahdollisuus. Starilla ja Superstarilla ulkoiluttamismahdollisuutta ei ole ja lemmikkien vaihtoehdoiksi jää oleskelu autossa, häkissä tai hytissä.

Tallink Siljalla häkkejä ei ole mitoitettu isoille koirille. Irlanninsusikoira vaatisi kaksi vierekkäistä suurinta häkkiä (tulee varmistaa, että on mahdollista ja maksaa kaksi lemmikkilippua), eikä se siltikään mahdu siellä mukavasti olemaan. Toinen huomioitava seikka isojen/vanhojen koirien omistajille on se, että jommalla kummalla laivalla lemmikkieläinhuoneseen ei pääse hissillä vaan kulku käy jyrkkiä portaita pitkin – kaikki koirat eivät moiseen ryhdy (kokemusta on).

Eckerö Linella koira matkustaa joko autossa tai lemmikkieläinhytissä.

Kaikilla yhtiöillä koira matkustaa omistajan omalla vastuulla autossa autokannella, jonne ei siis matkan aikana pääse!

Lemmikkejä ei hyväksytä risteilyille.

Koiralla tulee olla lemmikkipassi. Virosta Suomeen palatessa koiralle pitää antaa eläinlääkärin valvonnassa ekinokokkoosi-matolääke 1-5 päivää ennen matkaa. Tämä on tehtävä joka kerta, vaikka koira matkustaisi väliä usein. Matolääkkeen voi ostaa itse valmiiksi apteekista tai eläinlääkärin kautta. Leima passiin maksaa n. 5-15 euroa eläinlääkäristä riippuen ja lisäksi tulee matolääkkeen hinta (n. 5-10 euroa).

Mukava ja asiansa osaava eläinklinikka Tiina Toometi Kliinik.

Hyvä eläinklinikka lähempänä keskustaa, Tatarin eläinklinikka.

Mihin koiran kanssa voi mennä Tallinnassa?

Kaupungin säännöt edellyttävät, että koirat ovat kytkettyinä ja että niiden jätökset kerätään. No tuohan on itsestäänselvää! Tallinnassa ollaan jopa niin reiluja, että puistoissa, ei siis vain koirapuistoissa, on jaossa kakkapusseja. Niitä on kaikissa lähes puistoissa, esim. Viru keskuksen ja kansallisoopperan välissä sijaitsevassa Tammsaaren puistossa.

Tallinnassa voi liikkua koiran kanssa lähes kaikkialla. Useisiin ravintoloihin, kahviloihin ja liikkeisiin pääsee koiran kanssa. Tässä muutama tärppi.

Solaris-kauppakeskus

Kyllä, Tallinnassa pääsee koiran kanssa shoppailemaan myös kauppakeskukseen ja se kauppakeskus on Solaris. Solarikseen hyvin käyttäytyvät koira ovat tervetulleita. Testattu on ja toimii myös irlanninsusikoiran kanssa. Olemme käyneet niin kirjakauppa Apollossa kuin kahvila Komeetissa.

Komeet valittiin pari vuotta sitten koiraystävällisimmäksi ravintolaksi Tallinnassa. Komeetissa ruoka on erinomaista ja eri ruokavaliot on huomioitu, mutta vinkkinä pitää mainita, että kannattaa jättää tilaa myös kakkupalalle. Lisäksi Komeetista on myös mainiot näköalat kaupungin ylle.

Ravintola Vapiano toivottaa myös karvaiset asiakkaat tervetulleiksi.

www.solaris.ee

Vesivärava kohvik

Vesiväravan kahvila on meidän ehdoton suosikki. Se on erinomaisten lenkkireittien varrella Kadriorgun puiston lähellä. Kahvilasta saa aamiaista (avataan 7.30), lounasta, kahvia, suolaisia piirakoita sekä leivoksia – ja mikä parasta: koirien keksejä. Vesiväravan kahvilassa leivotaan erikseen koirille terveellisiä, mutta maistuvia, pieniä makupaloja! Palvelu on erittäin ystävällistä ja usein Alma on saanut keksimaistiaisen mukavilta myyjiltä. Koira-asiakkaat huomioidaan samoin kuin meidät kaksijalkaisetkin.

Kahvila sulkeutuu 18–19-aikaan riippuen päivästä, mutta grilli on avoinna iltayhdeksään. Burgerit valmistuu aidolla hiilloksella, sopii myös kasvissyöjille.

Alma-koiralle on Vesivärava kohvikun hyvä palvelu syöpynyt niin mieleen, että joka kerta, kun liikumme jossain niillä kulmilla, niin koira kyllä muistaa oikeissa risteyksissä ehdottaa kahvilassa käyntiä.

Vesivärava 42, Kadriorg

www.vesivarava.ee

Kadriorg

Kadriorgun puisto on mainio koiran ulkoiluttamiseen. Puisto on kiva ja mukavankokoinen! Toisinaan puistossa on myös tapahtumia, mutta kaikkiin tapahtumiin koirat eivät ole tervetulleita. Silloinkin puiston koko pelastaa, sillä siellä mahtunee tekemään kävelylenkin joka tapauksessa. Ja pääseehän siellä myös tiirailemaan, mahtaako presidentti olla virka-asunnollaan.

Kesäisin Kadriorgun puiston joutsenlammen lähellä on avoinna terassi, jonne voi mennä myös koiran kanssa.

Kadriorgun puiston vieressä Russalka-patsaan edustalla on koirien uimaranta.

Jos taas pidempi lenkki kiinnostaa, niin merenrannan kevyenliikenteenväylällä Piritan suuntaan saa nauttia merimaisemista.

Telliskivi

Telliskivissä näkee usein koiria ja ne ovat tervetulleita myös useisiin ravintoloihin, esimerkiksi F-hooneeseen. Kesäisin on auki useita terasseja.

telliskivi.eu

Julkinen liikenne

Tallinnassa koira voi matkustaa kaikissa julkisen liikenteen välineissä, kun sillä on kuonokoppa.

Taksi

Pienen koiran kanssa tämä sujuu jouhevasti. Ison koiran kanssa voi olla haasteellisempaa, etenkin ruuhka-aikoina. Osa firmoista ja kuskeista eivät ota isoja koiria ollenkaan autoihinsa. Toiset firmat taas haluavat, että koira matkustaa farmariauton takaosassa ja niitä autoja ei välttämättä ruuhka-aikoina ole jatkuvasti saatavilla. Isommilta firmoilta kuitenkin yleensä järjestyy kohtuullisessa ajassa.

Toisaalta olen törmännyt useisiin taksikuskeihin, jotka ovat tulleet kyyditsemään meitä juuri koiran takia. Yleensä noissa tapauksissa onkin sitten juteltu koirajuttuja koko matka.

 

Facebookin englanninkielisestä Dog Friendly Tallinn -ryhmästä löytyy paljon vinkkejä, minne koiran kanssa Tallinnassa voi mennä ja minne majoittua. Sinne voi myös itse vinkata uusista paikoista.

Eri laivayhtiöiden ehdot lemmikkien kanssa matkustamiselle:

Linda Linella lemmikin kanssa

Viking Linella lemmikin kanssa

Tallink Siljalla lemmikin kanssa

Eckerö Linella lemmikin kanssa

Tarvittavat eläinten matkustusasiakirjat

 

Halvimmat laivat kohteeseen Tallinna


 

Äkkilähdöt ja tarjoukset matkapojat.fi

 

Veera Marjamaa

Tallinnassa asuva käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija ja bloggaaja.

Kommentit (8):

Suvi 08.03.2016 10:16

Mahtavaa että tämmösestä aiheesta kirjoitetaan! Nyt ehkä jopa uskaltaisikin lähteä koirulin kanssa reissuun!

Vastaa

Veera Marjamaa 08.03.2016 10:54

Paperit vain kuntoon, niin se on helppoa. Tosin siinä on se vaara, että saattaa saada virolaisia ystäviä, sillä virolaiset tulevat helposti juttelemaan koirasta.

Vastaa

Jukka viitaniemi 19.03.2016 10:54

Vaikka on vain yhden yön joutuu eläinlääkäriltä ottaan matokuurin Virossa?

Vastaa

Veera Marjamaa 20.03.2016 14:25

Matolääkitys tulee olla voimassa ja sen hoitamiseen on useita vaihtoehtoja. Eviran sivuilla usein kysytyissä kysymyksissä on näin:

"Menen koiran kanssa koiranäyttelyyn Tallinnaan ja olen siellä alle 24 h.

Ellei teillä ole mahdollisuutta viipyä Tallinnassa pidempään, täytyy teidän käyttää ns. 28 vrk:n sääntöä, jossa koiralle annetaan heisimatolääkitys kaksi kertaa täällä Suomessa ennen matkalle lähtöä 1-28 vrk:n välein ja vielä kerran Suomeen paluun jälkeen enintään 28 vrk edellisestä lääkityksestä. Eläinlääkäri antaa koiralle kaikki heisimatolääkkeet. Jos matkustelunne koiran kanssa on jatkuvaa, heisimatolääkitystä voidaan ylläpitää käsittelemällä koira heisimatoja vastaan säännöllisesti enintään 28 vrk:n välein."

Lisää täällä:
http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti+ja+vienti/eu-jasenmaat++norja+ja+sveitsi/koirat++kissat+ja+fretit/usein+kysyttya+ekinokokkilaakityksesta/

Vastaa

Anna 30.11.2017 14:59

Eviran sivuilla tosiaan lukee: "Eläinlääkärin on annettava koiralle lääkitys ekinokokkoosia vastaan ja merkittävä se lemmikkieläinpassiin 1–5 päivää (24–120 tuntia) ennen Suomeen, Irlantiin, Isoon-Britanniaan tai Maltalle saapumista."

Mitenhän jos on vaikka matkalla 2-3vrk ja ottaisi eläinlääkärillä tuon ekinokokkoosi-lääkkeen jo Suomessa ennen lähtöä? Silloinhan se olisi "voimassa" vielä palatessakin.

Vastaa

Aija saarninen 22.08.2016 10:15

Ihana artikkeli, sain paljon vinkkejä matkaan koirani kanssa! Haluaisn vielä tietää missä yövyit ihanan Almasi kanssa? Minulla hyvin samannäköinen koiruli, pienempi kyllä. Olisi kiva tietää etukäteen, mihin paikkaan on tervetullut yöpymään.

Vastaa

Erica Löfman 26.06.2017 15:36

Tää on niin ikihyvä kirjoitus! Me ollaan menossa auton + hermostuneen koiran kanssa Tallinnasta Helsinkiin - mitä laivayhtiötä suosittelisit? Ei haluttaisi jättää hermoilevaa koiraa autoon matkan ajaksi eikä häkkikään ole meille hyvä vaihtoehto. Muulla ei sitten olekaan meille niin väliä. Kiitos jo etukäteen, jos ehdit vinkata!

Vastaa

Eeva 02.10.2017 21:48

Ravintola Featon Kadriorgin liepeillä on myös ihana paikka koiran kanssa. Isolla pihalla on pöytiä harvakseltaan, joten koira voi olla mukana lähipöytien häiriintymättä. Vesikupposenkin saa kun pyytää.

Vastaa

Jussi 19.07.2018 12:47

Etsinnässä boxeri uros .löytyykö ja hintaa koialle tulisi

Vastaa

Tiina 07.01.2019 16:46

Hei! Löysin tämän blogin kun surffailin, asun Norjassa ja haluaisin kovasti tulla käymään Suomessa skottini kanssa. Hän on siis Skotlannin hirvikoira. Viking Line ja tallink päästää koirat hyttiin ja se on ihan ok, mutta minua mietityttää ne portaat sinne autoparkkiin-onko sinulla kokemusta siitä? Kyllähän XXL koira aina ylöspäin pääsee mutta jos ne on ne kamalan kapeat ja jyrkät portaat (niinkun ne oli sillon 15 vuotta sitten kun itse viimeks reissasin) niin eihän siitä tule mitään.

Laivayhtiöt eivät oikein tajunneet ongelmaa enkä ole onnistunut löytämään niistä myöskään kuvia-ihme ongelma mutta iso meille:) Ehkä sinä osaat auttaa?

Terveisin Tiina ja Morris

Vastaa