Sisilialainen mielenmaisema

Sisilialaisia yhdistää vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Sisilialainen on aina ensin sisilialainen ja vasta sitten italialainen. Saarella on puhuttu itsenäistymisestä aina siitä lähtien, kun Sisilia liitettiin Italian yhdistyneeseen kuningaskuntaan vuonna 1861. Lähes yhtä kauan Pohjois-Italia on halunnut eroon taloudellisena taakkana pitämästään Sisiliasta.

Sisilialaiset rakastavat saartaan ylpeästi ja kaipaavat sinne kiihkeästi poissa ollessaan, mutta jo lautalla halki Messinansalmen, kun ensimmäinen rosoisenkallioinen rannikonpätkä piirtyy näkyviin, alkavat he kilvan parjata paikallisia poliitikkoja ja sisilialaisia ihmisiä, jotka eivät osaa tarpeeksi ponnekkaasti vastustaa mafiaa ja korruptiota, jotka ovat liian laiskoja, mukavuudenhaluisia tai arkoja tehdäkseen lopulta sitä, mitä muutokseen tarvittaisiin. Politiikasta jutellaan ja kiistellään sekä tuttujen että tuntemattomien kanssa.

Koska yhteiskunta tuottaa usein pettymyksen, korostuu läheisten ja ruuan merkitys. Sisilialainen ruoka on saaren suuri ylpeyden aihe, se on todellista lohturuokaa, jota syödessä paha mieli haihtuu aina. Ruoka on myös jatkuva puheenaihe: tavatessa kysytään, mitä toinen on syönyt lounaaksi, a pranzo, minkä jälkeen tiedustellaan, mitä on aikomus nauttia illalliseksi, per cena. Ruoka ja sen laatu ovat asia, johon voi luottaa.

Jyrkkä vastakohtaisuus, omiin juuriin liittyvä yhtäaikainen ylpeys ja häpeä leimaavat sisilialaista kulttuuria vahvasti. Kuten saaren luonto on vastakohtien vuoristorataa, niin on myös sisilialainen identiteetti.

Sääntöjen kiertäminen on enemmän sääntö

Kun saavuin ensimmäisen kerran Sisiliaan vuonna 2000, ystäväni äiti ihmetteli, miksi kiinnitin turvavyön. Kukaan ei käyttänyt kypärää vespalla huristellessaan. No, tienmutkia koristivatkin vainajien muistoksi tuodut kukkakimput. Nyttemmin asiat ovat tässä suhteessa muuttuneet, ihmiset käyttävät useammin sekä turvavyötä että kypärää, mutta lastenistuimet autoissa ovat edelleen harvinaisia.

”Sisilialainen imee jo äidinmaidosta epäluulon auktoriteetteja kohtaan.”

Säännöt on tehty kierrettäviksi. Sisilialainen imee jo äidinmaidosta epäluulon auktoriteetteja kohtaan. Tämä ei ole ihme, kun tietää, miten korruptio läpäisee sisilialaisen yhteiskunnan kaikki tasot.

Valtion virat täytetään suhteilla, ei suinkaan pätevyydellä. Pätevyys voi olla olemassa paperilla, mutta tämä ei takaa, että sille olisi vastinetta todellisuudessa. Niinpä virkamiehet eivät ole tehtäviensä tasalla, ja siksi asiat eivät etene eikä yhteiskunta toimi niin kuin pitäisi. Pazienza!

Jo alaluokilla opitaan, että koulussa saa hyviä numeroita se, joka on tietystä perheestä, eikä välttämättä se, joka on ahkera ja fiksu. Oveluus on arvostetumpi ominaisuus kuin rehellisyys. Sei davvero furbo! ”Olet todella ovela!”, saatetaan sanoa ihailevasti, kun toinen on onnistunut luikahtamaan jälleen kerran kuin koira veräjästä.

”Kohtaamiset ovat täynnä monimerkityksisyyttä, joka jää ummikolta huomaamatta.”

Oveluuden käsite juontaa juurensa myös saaren historiasta; valloittajakansojen ja mafian ikeen alla sisilialaiset ovat oppineet oveliksi pärjätäkseen. Tähän liittyy myös ainutlaatuinen kyky tulkita elekieltä ja ilmeitä. Se, mitä sanotaan ja mitä ilmassa väreilee – niiden välillä on usein huutava ristiriita, jonka vain sisilialainen näkee. Kohtaamiset ovat täynnä monimerkityksisyyttä, joka jää ummikolta huomaamatta. Monesti sisilialaiset ystäväni näkevät jonkin parisuhteen tilanteen ennen kuin kukaan muu lähellä oleva aavistaa yhtään mitään.

Auttaminen kyseenalaisena hyveenä

Epäluuloisuus liittyy myös läheisempiin ihmissuhteisiin. Sisilialaiset ovat tunnetusti erittäin mustasukkaisia. He rakastavat kiihkeästi ja vihaavat vieläkin kiihkeämmin. Ystävyyssuhteissa on jatkuvasti todistettava olevansa ystävyyden veroinen. Jos ystävä pyytää kyytiä toiseen kaupunkiin tai lentokentälle, sisilialainen suostuu, vaikka joutuisi kyyditäkseen perumaan lääkärinaikansa tai olemaan töistä poissa. On moraalisesti paheksuttavampaa kieltäytyä auttamasta ystävää kuin lintsata töistä tai koulusta. Koska yhteiskunnan apuun ei ole voinut luottaa, sukulaisten ja ystävien avun on oltava vuorenvarma. Ja jos joku ei auta, tragedia näytellään niin, että kaikki saavat tietää, kuka oli petturi.

Kukaan ei loukkaannu niin helposti ja verisesti kuin sisilialainen. Kerron esimerkin: kunnallisvaalit Sisilian etelärannikon kaupungissa nimeltä Gela joskus vuonna 2005. Ystäväni kaksi perhetuttua on ehdolla. Kumpikin perhetuttu käy vuorollaan ystäväni kotona kalastelemassa ääniä, kuten tapoihin kuuluu. Kumpikin perhetuttu olettaa, että koko ystäväni perhe äänestää juuri häntä, ystävyyden nimissä. Ystäväni perheellä on ristiriitaiset tunteet: he haluaisivat äänestää kumpaakin. Lopulta he tekevät kompromissin: puolet perheestä äänestää toista tuttua, puolet toista.

Vaalien jälkeen se perhetuttu, joka ei tullut valituksi, saa selville, ettei ystäväni koko perhe ollutkaan äänestänyt häntä, kuten hän oli ilman muuta olettanut. Hän loukkaantuu niin perusteellisesti, että katkaisee välit ystäväni perheeseen. He olivat tunteneet kaksikymmentä vuotta. Välirikko on voimassa edelleen.

Auttamisen käsitteeseen liittyy myös vieraanvaraisuus. Sisilialaiset ovat kautta aikain vieraanvaraisimpia kansoja. Heille on ilo ja kunnia saada kestitä ja majoittaa, ospitare. Muinaisten merenkulkijoiden valtakunnassa tiedetään, että matkailija tulee ottaa avosylin ja pöydät notkuen vastaan. Ja kääntäen; jos vieraanvaraisuutta ei osata ottaa vastaan tai jos sitä ei osata osoittaa, on se häpeä, vergogna.

Mikä häpeä! Che vergogna!

Häpeä, la vergogna, sen vältteleminen on sisilialaiselle kaikki kaikessa. Se, miltä asiat näyttävät ja se mitä muut ajattelevat säätelee arkea ja juhlaa. Julkisesti ei sovi riidellä ja kuulumisia kysyttäessä tulee vastata ”Tutto bene, kaikki hyvin. Sisilialaiset eivät näytä tunteitaan niin helposti kuin ehkä voisi luulla. Bellezza, kauneus, määrittää montaa asiaa.

Kun nuoripari menee naimisiin, häihin kutsutaan kaikki, aivan kaikki: etäisimmästä pikkuserkusta ja alakoulun luokkakaverista alkaen. Naapurit, entiset kollegat, aivan kaikki on kutsuttava, muutenhan joku voisi loukkaantua! Niinpä sisilialaiset häät ovat massiiviset, kaksisataa vierasta on ihan normi määrä. Rahassa ei säästellä, kun on kyse rakkaudesta ja perheestä. Koska perhe on pyhä.

Nuoria naimaikäisiä tyttöjä vahditaan edelleen, että he eivät sekaantuisi vääränlaisiin poikiin. Jos vanhemmat eivät hyväksy suhdetta, nuoret voivat kuitenkin karata yöksi tai viikonlopuksi kotoa, ja kun he palaavat, heidät pakotetaan menemään naimisiin, koska muuten suhde olisi häpeä perheelle. Tämä karkaaminen on itse asiassa ollut iso osa paikallista rakkauskulttuuria, sen nimi on sisiliaksi fuitina, ja sen ansiosta monet rakastavaiset ovat päässeet haluamiinsa naimisiin. Avoliitto on ollut häpeä sekin, joskin asenteet ovat pikku hiljaa muuttumassa.

Eroaminen onkin sitten vaikeampaa. Jos avioliitto ei ole onnellinen, ei ole helppoa erota, sillä avioero on paitsi kielletty katolilaisilta, myös iso häpeä. Siksi monet kärvistelevät kulissiavioliitossa.

”Rucola-kuski maalaa valkoisella spraymaalilla kärrynsä ympärille parkkiruudun.”

Kesällä 2015 istun taorminalaisen ravintolan terassilla, ilta-auringon viime säteissä. Tien toisella puolella näen kuvaavan esimerkin sisilialaisesta oveluudesta: vihreän apevespansa pysäköinyt rucola-kuski maalaa valkoisella spraymaalilla kärrynsä ympärille parkkiruudun.

Missä ei ole sijaa, sisilialainen luo tilan itse. Siinä missä on ”no”, hän korjaa ”si”. Niin on tehty aina Sisiliassa, niin tullaan varmasti vielä pitkään tekemään.

© Anu Rinkinen


Anu Rinkinen

Anu on runoilija, joka työskentelee kirjallisuuden ja kirjoittamisen parissa myös opettajana, vapaana toimittajana ja suomentajana. Anu on elänyt jo parikymmentä vuotta Italian ja Suomen kulttuurien sekoitteessa. Perheen toinen koti on Sisilian etelärannikolla Gelassa.

Kommentit (0):