San Franciscon kaupunginosat

San Franciscon kaupunginosat ovat keskenään niin erilaisia, että välillä unohdat olevasi samassa kaupungissa. Jopa lämpötila niiden välillä saattaa vaihdella tuntuvasti. Tunnusomaista kaupunkirakenteelle on, että kaupunginosat rakentuvat yhden tai kahden pääkadun ympäristöön ja loput kaduista ovat pääasiassa asuinkortteleita, joiden nurkissa pikkuruiset ruokakaupat ja pesulat palvelevat alueiden asukkaita. Suosittelen etenkin Castrossa, Hayes Valleyssä tai Haight-Ashburyn ja Cole Valleyn välimaastossa tutustumaan myös asuintalokatujen viktoriaanisiin kauneuksiin.

Kaupunginosia on helppo koluta pari tai kolme päivässä kävellenkin. SoMa ja Financial District muodostavat kaupungin keskustan, työssäkäyntikeskuksen ja bisnesalueen. Ne ovat täynnä korkeita pilvenpiirtäjiä ja condo-asuintaloja. Viikonloppuisin Financial Districtin elämä on pääasiassa iltaravintoloiden ja baarien varassa lounaskahviloiden levätessä ja katujen tyhjentyessä viikon vilinältä.

Tenderloin on keskellä kaupunkia sijaitseva villi länsi Union Squaren ja Civic Centerin kupeessa. Se on edullisten asuntojen saareke ja alamaailman keskus. Vaikka alue uudistuu ja uudet ravintolat avaavat oviaan, Tenderloinin kaduilla käveleminen ei ole kaikista miellyttävin kokemus.

North Beach on vanha boheemialue ja pikku-Italia. Rantaan laskeutuessa aukeaa aivan toinen maailma: turistiryppäitä palveleva Fisherman’s Wharf. Kun rantaa jatkaa länteen Marina tarjoaa merellisen ja hiukan eurooppalaistyyppisen, elävän katualueen.

Hayes Valleyn Hayes Street ja Missionin Valencia Street ovat ehkä kaupungin hipstereimmät kadut designkauppoineen ja trendiravintoloineen. Missionin muraalit ja lattariravintolat auttavat säilyttämään myös kaupunginosan latinalaisamerikkalaisen luonteen.

Siinä missä Castro on seksuaalivähemmistöjen kaupunginosa, Haight-Ashbury muistuttaa väreineen ja psykedeelisine kauppoineen 1960-luvun lopun kukkaisvuosista. Castron kukkuloilta laskeutuu Noe Valleyn rauhallinen, lapsiperheiden asuttama alue, jonka pääkatu 24th Street tarjoaa viehättäviä ravintoloita ja myymälöitä.

Japantown ja Chinatown ovat etnisiä keskuksia, joiden perässä Richmond kasvaa entistä suositummaksi. Richmond on aasialais- ja venäläisväestön täyttämä vuokriltaan moneen muuhun alueeseen verrattuna kohtuuhintaisempi kaupunginosa, jossa voi maistaa niin venäläisen kuin burmalaisen keittiön makuja.

Potrero Hill on pieni mutta söpö viktoriaanisten talojen asuinalue, jossa sijaitsee osa kaupungin rokkaavimmista baareista. Sen naapurikaupunginosa Dogpatch on muuttunut rujosta teollisuusalueesta yhdeksi kaupungin trendikkäistä ja taidehenkisistä kaupunginosista. Jos haluat tutustua paikallisten elämään kotoisissa ja perheystävällisissä kaupunginosissa, voit myös ottaa bussin Bernal Heightsin Cortland Avenuelle, Bart-junan Glen Parkiin tai Muni-metron West Portaliin.

© Reetta Kemppi

Reetta Kemppi

Toimittaja ja valtiotieteilijä, joka etsii ihannekaupungin aineksia tällä hetkellä San Franciscossa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *