Viikonloppuretket San Franciscosta

Kalifornia on pullollaan hienoja viikonlopun tai parin päivän retkikohteita. Monen seuraavista retkistä voi tehdä myös päiväretkinä, mutta jos haluat alueista hiukan enemmän irti, harkitse yöpymistä.

Viinilaakso: Sonoma ja Napa

Oletko nähnyt Sideways-elokuvan ja kaipaat kalifornialaista viinitilaromantiikkaa? Elokuva kuvattiin Napan ja Sonoman viinialueita eteläisemmässä Kaliforniassa, mutta ihastuttavia ja rentouttavia viinitilamaisemia on kosolti tarjolla jo reilun tunnin matkan päässä San Franciscosta. Viinialueille voi tehdä myös päiväretken ja sinne pääsee myös turistibussien mukana päiväksi, mutta kiireen ja ruuhkien välttämiseksi yöpyminenkin on suositeltavaa. Viininmaistelut tiloilla maksavat halvimmillaan 10–15 dollaria, tyyriimmillä alueilla ja tiloilla 20 dollarista ylöspäin.

Jos viini ei kiinnosta, siideri- ja olutpanimot ovat nostaneet viime aikoina suosiotaan perinteisillä viinialueilla. Lisäksi viinilaaksosta löytyy maatiloja, huippuravintoloita ja spa-hemmottelukohteita.

Viinilaaksoon on helpointa ajaa autolla tai mennä ryhmäbussikierroksen mukana. Julkisella liikenteellä pääsee Sonoman piirikunnan alueelle Santa Rosaan Golden Gate Transitin tai Greyhoundin busseilla. Santa Rosaan pääsee myös San Rafaelista SMART-junalla, mutta reitin kaikki asemat eivät ole vielä alkuvaiheessa käytössä. Vallejon lautalta Napan tiloille pääsee viinijunaretkeen yhdistetyllä liittymäbussilla, mikä on hiukan hintava vaihtoehto. Vallejosta tai Santa Rosasta voi myös ottaa esimerkiksi Uberin, Lyftin tai taksin viinialueille, sillä itse tiloilla on hankalampaa sukkuloida ilman autoa. Joillakin viinialueilla on myös mukava ajella pyörällä.

Lue lisää Sonoman ja Napan viinialueista

Liput viinitiloille

Osta ennakkolippusi yhteistyökumppanimme Tiqetsin kautta. Saat sen suoraan kännykkääsi.

Yosemite, Lake Tahoe ja Mono Lake

Yosemiten huikeita maisemia. Kuva: TVZ Design, Flickr.com, CC 2.0.
Yosemiten huikeita maisemia. Kuva: TVZ Design, Flickr.com, CC 2.0.

Sierra Nevadan vuoristo kansallispuistoineen on yksi Kalifornian-luontomatkailun kohokohtia. Tiedän ihmisiä, jotka ajavat San Franciscosta Yosemiten kansallispuistoon aamulla ja takaisin iltamyöhään, mutta itse suosittelen kansallispuistossa tai sen läheisyydessä yöpymistä vähintäänkin yhden yön verran, jotta saat upeista Kalifornian maisemista kaiken irti.

Paras aika Yosemiteen matkustamiseen on kevät, jolloin monet kasvit kukoistavat eivätkä vesiputousten vesivarastot ole vielä ehtyneet. Majoitus kannattaa varata ajoissa, etenkin jos mielii tunnetuimpien vuorten reunustaman ja kesäisin turistien täyttämän Yosemite Valleyn alueelle. Kansallispuiston nettisivuilta on hyvä lukea ohjeet esimerkiksi, kuinka ruokia tulee säilyttää ja miten käyttäytyä, jos kohtaa karhun.

Mono Lake kivimuodostelmineen tarjoaa upean palan Kalifornian luontoa.
Mono Lake kivimuodostelmineen tarjoaa upean palan Kalifornian luontoa. Kuva: Reetta Kemppi

Yosemiten itäpuolella sijaitseva suolajärvi Mono Lake tarjoaa yhden Kalifornian henkeäsalpaavista maisemista kivimuodostelmineen. Lake Tahoe puolestaan on Yosemiten kansallispuistosta pohjoiseen sijaitseva lomakohde. Järven maisemissa voi vuodenajan mukaan tehdä vaelluksia tai lasketella. Yosemiteen ja Lake Tahoelle pääsee oman auton lisäksi Amtrakin juna-bussiyhdistelmillä.

Liput Yosemiteen

Osta ennakkolippusi yhteistyökumppanimme Tiqetsin kautta. Saat sen suoraan kännykkääsi.

Santa Cruzin laituri. Kuva: Davide D'Amico, Flickr.com, CC 2.0.
Santa Cruzin laituri. Kuva: Davide D’Amico, Flickr.com, CC 2.0.

Santa Cruz, Monterey, Carmel ja Salinas

Näihin kaupunkeihin voi tehdä San Franciscosta päiväretken, mutta jos haluaa nähdä niistä useamman, kannattaa yöpyä. Samalla voi ajaa kuuluisaa Highway 1 -rantatietä, ihastella rannikkomaisemia sekä pysähdellä matkan varrella sijaitsevilla maatiloilla ja hedelmäkojuilla.

Santa Cruzissa ja Carmelissa on upeat hiekkarannat. Carmel, jonka pormestari oli aikoinaan Clint Eastwood, on hiukan kallis taidekaupunki. Sen vehreydessä on kuitenkin mukava kävellä, syödä hyvin ja pistäytyä gallerioissa. Salinas sen sijaan tunnetaan erityisesti John Steinbeckin kotikaupunkina. Kirjailijan elämästä ja teoksista kertova museo onkin kaupungin ykkösturistikohde.

Santa Cruz on surffareiden suosima rantakaupunki, mutta keskustassa näkee merkkejä kaupungin maineesta vaihtoehtokulttuurin, poliittisen aktivismin ja hienoisen hörhöilynkin mekkana. Monterey tunnetaan erityisesti akvaariostaan ja Steinbeckin romaanin mukaan nimetystä Cannery Row -rantakadusta.

San Franciscosta etelään voi auton lisäksi matkustaa esimerkiksi Amtrakin junilla tai busseilla.

Liput Montereyhin ja Carmeliin

Osta ennakkolippusi yhteistyökumppanimme Tiqetsin kautta. Saat sen suoraan kännykkääsi.

Reetta Kemppi

Toimittaja ja valtiotieteilijä, joka etsii ihannekaupungin aineksia tällä hetkellä San Franciscossa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *