Rooma – Aventinus-kukkula

Aventinus (Aventino) on yksi Rooman hienoimmista, kauneimmista ja kalleimmista asuinalueista. Aventinus on se kukkula, jolla Remus seisoi Rooman perustamismyytin mukaan. Aventinuksella sijaitsee myös yksi Rooman parhaista näköalapaikoista, sekä yksi maailman hienoimmista minimaisemista.

Aventinukselle voi kiivetä useasta kohtaa. Oma lempireittini kulkee Lungotevere Aventinon puolelta pitkin Clivo di Rocca Savellan vanhaa ja jyrkkää mukulakivikatua, jota reunustavat nelimetriset muurit.

Ylhäällä näyttää siltä kuin tie päättyisi suuren muurin suljettuun rautaporttiin, mutta kun pääsee portille, huomaa, että tie jatkuu oikealle ihanien köynnösten reunustamana.

Giardino degli Aranci

Appelsiinipuutarha eli Savellon puisto Aventinuksella on Rooman kauneimpia puistoja ja parhaimpia näköalapaikkoja. Appelsiinipuutarha on Santa Sabinan luostarin entinen hedelmätarha, ja se avattiin yleisölle vuonna 1932.

On elämys kävellä ylös muurien ympäröimään puistoon korkeiden pinjojen suomassa lempeässä varjossa, kulkea Viale Nino Manfredia kohti näköalapaikkaa ja Pietarinkirkon kupolia, joka näyttää pienenevän lähestyttäessä. Vastapäisellä Gianicolon rinteellä erottuu Villa Lante.

Linnut sirkuttavat, ilma on raikasta ja kevyttä, eikä täällä ole liikaa turisteja. Jokunen läheisen filosofian laitoksen opiskelija saattaa lukea tenttiin puistonpenkillä. Appelsiini- ja sitruunapuiden alle voi ojentua nauttimaan rauhasta.

Osoite: Via Santa Sabina

Maltan ritarikunnan päämaja

Asiat, jotka jättävät meihin todella lähtemättömän vaikutuksen elämässä, tulevat usein yllättäen – ja ilmaiseksi.

Turistibussit nousevat Aventinus-kukkulalle pysähtyäkseen kymmeneksi minuutiksi Maltan ritarikunnan päämajan eteen, jotta turistit voivat kurkistaa päämajan portin pronssisesta avaimenreiästä. Tuo kurkistus voi pelastaa päiväsi, viikkosi, vuotesi… Se on maailman kaunein minimaisema.

Piazza dei Cavalieri di Maltaa reunustavat pienet obeliskit, ja itse päämajaa vartioivat hyvin varustautuneet carabinierot. Giovanni Battista Piranesi suunnitteli tämän piazzan vuonna 1765. Varsinainen nähtävyys on kuitenkin tuo avaimenreikä. Siitä avautuva näkymä on jonottamisen arvoinen. Sen uskoo kun näkee.

Sisälle päämajan puutarhaan ei ole kuitenkaan menemistä. Päämajan vieressä on Maltan ritarikunnan kirkko, Santa Maria del Priorato, sekin Piranesin suunnittelema. Sinne saattaa päästä käväisemään, jos ensin käy pyytämässä vierailulupaa Via Condotti 48:ssä sijaitsevasta ritarikunnan mestarin toimistosta. Italialaista byrokratiaa parhaimmillaan.

Osoite: Piazza dei Cavalieri di Malta

Chiesa di San Anselmo

Maltan ritarikuntaa vinosti vastapäätä sijaitsee San Anselmon kirkko ja sen luostarirakennukset. Tässä 1800-luvun kirkossa järjestetään usein konsertteja ja vehreän pihan perällä olevassa puodissa myydään munkkien valmistamia viinejä. Gregoriaaninen laulu kaikuu kirkossa sunnuntaiaamuisin. Kirkossa on hauskat vaaleanpunaiset lasimaalaukset pyöreissä ikkunoissa.

Osoite: Piazza dei Cavalieri di Malta

Roseto di Roma

Rooman kaupungin ruusutarha, il Roseto di Roma, korkealla Aventinuksella avaa porttinsa keväisin ruusujen kukinnan alkaessa ja sulkeutuu terälehtien varistessa maahan. Vain vajaan kahden kuukauden ajan rakastavaisilla on tilaisuus kohdata toisensa ikuisen kaupungin ehkä romanttisimmalla paikalla.

Ruusutarha sai alkunsa vuonna 1924 amerikkalaisen kreivittären Mery Sennin lahjoittamista ruusuista, jotka istutettiin aluksi Pinciolle. Nykyinen ruusutarha perustettiin Aventinus-kukkulalle vuonna 1932. Sijainti ei voisi olla parempi.

Ruusutarha levittäytyy Aventinuksen Circo Massimon puoleiselle rinteelle. Täällä voi istua puisella penkillä yli 1100 ruusulajikkeen huumaavassa tuoksussa. Täällä voi siemailla lempijuomaansa rakkaansa kainalossa ja ihailla Circo Massimon takana kohoavia Palatinuksen jylhiä keisaripalatsien raunioita. Rauniot tuntuvat katsovan takaisin.

Yli 1100 ruusulajiketta, joukossa ikivanhoja lajikkeita jopa 40 miljoonan vuoden takaa ja mitä moderneimpia risteytyksiä, eri puolilta maapalloa, tuoksuvat kilpaa. Rooma todistaa olevansa kaupunki kaikille aisteille!

Kaikki puutarhan ruusut on huolellisesti ja huomaavaisesti varustettu nimilapuilla, joten ruusu-ummikkokin osaa tulkita aistimaansa.

Suosittelen ruusutarhaa yhdeksi piknik-osoitteeksi, kun piazzojen ihmisvilinä alkaa väsyttää. Ruusutarha on pakopaikka, se on kuin salainen puutarha. Ja uskomatonta mutta totta: sisäänpääsy on ilmainen!

Ruusutarhassa pidetään myös arvostettu kansainvälinen ruusukilpailu toukokuussa. Se on alan ammattilaisten ja harrastajienkin kalenterissa vuoden tärkeimpiä tapahtumia.

Il Roseto di Roma

Aukioloajat: 21.4.-19.6. ma-su klo 8.30-19.30
Sisäänpääsy: ilmainen
Ilmainen opastus: varaus välttämätön: rosetoromacapitale@comune.roma.it tai numerosta +39-06-5746810
Osoite: Via di Valle Murcia 6, Clivo dei Publicii 3

Santa Sabina

Santa Sabina -kirkko on yksi Rooman kauneimmista kirkoista. Sitä koristavat ihastuttavat kappelit ja huikea lattia, jossa on Rooman ainoa mosaiikein koristettu hauta. Haudassa lepää vuonna 1300 kuollut dominikaanien johtaja Munos di Zamorra.

Santa Sabina entisöitiin 1900-luvun alussa alkuperäiseen 400-luvun tyyliinsä. Luonnonvalo siivilöityy 800-luvun ikkunoista sisälle basilikaan. Kellotorni, luostari ja luostaripiha ovat peräisin 1200-luvulta.

Oikealla seinustalla lattiasta kohoaa roomalainen pylväs kaivannostaan. Matkailijat heittävät kaivantoon kolikoita Fontana di Trevin malliin. Pylvään päällä olevan mustan kiven kerrotaan olevan sama, jolla itse Saatana heitti pyhää Dominicusta, jotta tämä lopettaisi rukoilemisen.

Sisäänkäynnin yläpuolella kirkon sisäseinässä on kaunis sinikultainen mosaiikkikirjoitus, jossa kerrotaan kirkon perustajasta Illyrian Peteristä. Kirkon arvokas lasilla suojattu pääovi on peräisin 400-luvulta ja se on tehty sypressistä ja setripuusta. Siihen on kaiverrettu reliefejä Raamatun tapahtumista. Vasemmassa yläpaneelissa on harvinainen ristiinnaulittua esittävä kuva. Harvinainen siksi, koska ristiinnaulitsemista ei tiettävästi kuvattu ennen 500-lukua.

Osoite: Piazza Pietro d’Illiria 1

Santi Bonifacio e Alessio

Noin 100 metriä Santa Sabinasta sijaitsee toinen kirkko, Santi Bonifacio e Alessio. Legendan mukaan rikkaan senaattorin poika Alessio pakeni sovittua avioliittoa itään ja hänestä tuli pyhiinvaeltaja. Hän palasi kyllä Roomaan, mutta kuoli tuntemattomana palvelijana perheensä talon portaikon alle puristaen kädessään paperille kirjoitettua tarinaansa.

Alessiosta tehtiin pyhimys ja hänen jäännöksensä haudattiin kirkon pääalttarin alle. Kirkko rakennettiin 400-luvulla, mutta sen nykyinen ulkoasu on peräisin vuodelta 1750.

Osoite: Piazza Sant’Alessio 23

Santa Prisca

Santa Prisca on piilossa omassa syvennyksessään kahden rakennuksen välissä Aventinuksen Circo Massimon puoleisella rinteellä. Pyhän Priscan hyvin piilotettu julkisivu on peräisin 1600-luvulta, mutta paikalla oli kirkko jo 400-luvulla. Tämä varhaisempi kirkko rakennettiin Priscillan ja Aquilan talon paikalle, sillä heidän tyttärestään Priscasta tuli marttyyri. Priscan hauta sijaitsee hänelle omistetun kirkon kryptassa.

Keskiajalla kirkko joutui useiden hyökkäysten kohteeksi, ja siksi sitä on jouduttu korjailemaan ja uudelleen rakentamaan monta kertaa. Seinillä on vanhoja tummuneita freskoja, enkeleitä ja apostoleja. Alttariseinä on kokonaan tummunutta ja kulunutta freskoa. Kirkon alla sijaitseva yksityistalo on säilynyt koskemattomana, samoin talossa oleva Mithran temppeli. Ruokasalista on saatu esiin freskoja ja Mithran kuva härkineen. Sinne pääsee vierailemaan, jos varaa ajan etukäteen numerosta +39 06 574 3798.

Osoite: Via di Santa Prisca

 

© Anu Rinkinen

 

Anu Rinkinen

Anu on runoilija, joka työskentelee kirjallisuuden ja kirjoittamisen parissa myös opettajana, vapaana toimittajana ja suomentajana. Anu on elänyt jo parikymmentä vuotta Italian ja Suomen kulttuurien sekoitteessa. Perheen toinen koti on Sisilian etelärannikolla Gelassa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *