Rooma – hotellit

Rooma on aina ollut maailman suosituimpia matkakohteita, joten majapaikka kannattaa varata vähintään pari kuukautta ennen matkaa, varsinkin sesonkiaikoina jouluna, pääsiäisenä ja kesällä. Kaupungin historiallisessa keskustassa oli jo 1400-luvulla yli tuhat hotellia ja majataloa. Tuolloin matkaajat olivat suurelta osin pyhiinvaeltajia, ja heidän kunniakseen nimettiin Campo de’Fiorin läheltä katu Via del Pellegrino.

Kalleimmillaan hinnat ovat pääsiäisviikolla, kesäkuun alusta syyskuun puoliväliin ja jouluaatosta loppiaiseen. Kaikkein korkeimmillaan hinnat ovat kuitenkin elokuussa, kun ulkomaalaisten lomailijoiden lisäksi Roomaan saapuu italialaisia muualta maasta.

Edullisinta on tammikuusta maaliskuuhun sekä loka-marraskuussa.

Italia otti vuonna 2011 käyttöön turistiveron, jonka jokainen matkailija maksaa majoituslaskun päälle yöpyessään Italiassa. Turistivero maksetaan vasta lähtiessä hotellin vastaanottoon. Veron määrä riippuu majoituksen tasosta ja kestosta. Esimerkiksi kolmen tähden hotellissa vero on noin neljä euroa per vuorokausi.

Roomassa yöpymisen hinta vaihtelee alueen ja sesongin mukaan; kalleinta on historiallisessa keskustassa kirkkopyhien aikana.

Päärautatieasema Terminin ympäristössä on monenhintaisia ja –laatuisia hotelleja ja hostelleja. Terminin ympäristö on kätevä yöpymisen kannalta, sillä päärautatieasemalta kulkevat metro, bussit, raitiovaunut ja junat eri suuntiin Roomaan ja pois Roomasta. Kävely Colosseumillekaan ei ole mahdoton; noin 15 minuuttia Via Cavouria pitkin.

Trasteveressa, Pantheonilla, Piazza Navonalla ja Piazza del Popolalla on kaunista ja historiallista, mikä näkyy hinnoissa. Edullisinta yöpyminen on historiallisen keskustan ulkopuolella.

Tripsteri suosittelee:

Rooman ekohotellit

Rooman hienot hotellit

Rooman keskihintaiset hotellit ja villat

Rooman edulliset hotellit ja hostellit

 

© Anu Rinkinen

Anu Rinkinen

Anu on runoilija, joka työskentelee kirjallisuuden ja kirjoittamisen parissa myös opettajana, vapaana toimittajana ja suomentajana. Anu on elänyt jo parikymmentä vuotta Italian ja Suomen kulttuurien sekoitteessa. Perheen toinen koti on Sisilian etelärannikolla Gelassa.

Kommentit (0):