Venäläinen keittiö

Venäläisen ruokakulttuurin pohjan muodostaa yksinkertainen talonpoikaisruoka, joka koostuu juureksista, vihanneksista, viljoista, sienistä, marjoista ja pienistä määristä lihaa. Talonpoikaiskodin sydän oli uuni, jossa valmistettiin pitkää haudutusta vaativia pataruokia. Vuoden kiertoa ohjailivat satokausien lisäksi ortodoksisen kirkon pyhäpäivät ja lukuisat paastot, joiden aikana liha, maito ja kananmunat jätettiin pois ruokavaliosta.

1700-luvun alussa tsaari Pietari Suuri kansainvälisti venäläistä keittiötä Keski-Euroopan mauilla: hän tutustutti kansansa viineihin, kastikkeisiin ja ruokien valmistamiseen liedellä. Ranskalaisen ruuanlaittotaidon tie Venäjälle kulki puolestaan pariisilaisiin jälkiruokiin mieltyneen Katariina Suuren hovin kautta.

Zakuski eli alkupalat

Venäläinen ateria alkaa tyypillisesti alkupalapöydällä eli zakuskilla.  Runsaimmillaan zakuski sisältää kymmeniä ruokalajeja, esimerkiksi suolakurkkua, marinoituja sieniä, smetanaa, hapankaalia, kaviaaria ja kylmiä kalaruokia, jotka huuhdotaan alas vodkalla.

Ennen pääruokaa syödään keittoa

Keitot ovat keskeinen osa venäläistä ruokakulttuuria. Kuuluisimpia ovat kaalikeitto štši ja punajuurikeitto borštš, kirkas kalakeitto uha ja ryyneistä ja kasviksista valmistettu rassolnik. Vaikka seljanka tunnetaan Suomessa lähinnä kalasoppana, se voidaan valmistaa myös lihasta, makkarasta tai sienistä sekä tomaattimurskasta. Keittolautasellinen aateloidaan lusikallisella smetanaa.

Konstailemattomat pääruuat

Pääruokaa kutsutaan Venäjällä ”toiseksi ruokalajiksi” keiton (ja joskus sen ohessa tai sijaan salaatin) ollessa ensimmäinen. Pääruokalistalta löytyy tyypillisesti lihaisaa bifstroganoffia ja šašlikia, ranskalaisen ja venäläisen keittiön fuusiossa syntynyttä Kiovan kanaa (kotleta po-kievski) sekä monenlaisia kalaruokia.

Pääruoka tai joskus koko ateria voidaan korvata tuhdilla palalla piirakkaa. Venäläisten pirogien klassikkotäytteitä ovat kaali (pirog s kapustoi), sienet (s gribami) ja liha (s mjasom). Suomalaistenkin kesäjuhlien suosikki kulibjaka-piiras voi olla lohen sijaan myös jauhelihatäytteistä.

Tutut jälkiruokaklassikot

Arkena jälkiruoaksi riittää kiisseli tai pala makeaa piirakkaa, mutta juhlapäivälliselle katetaan romanovin mansikoita, rahkaleivonnaisia tai charlotte russea. Kahvin sijaan juodaan teetä.

Pietarin ravintolat

Tripsterin suosikit: Pietarin ravintolat

© Lotta Kauppi

Lotta Kauppi

Tripsterin Pietari-oppaan tekijä.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *