Pieniä laatuteattereita Helsingissä

Jos kaipaat vaihtoehtoisempaa kulttuurielämystä, tsekkaa nämä Helsingin teatterimaailman pienet ja kirkkaat helmet.

Teatteri Avoimet Ovet

Teatteri Avoimet Ovet, Erottajankatu 5, sisäpiha

Teatteri Avoimet ovet on muuttanut Töölöstä keskeisemmälle paikalle Erottajalle. Kyseessä on draamaan keskittynyt laatuteatteri, jonka ohjelmistoon kuuluu myös runoiltoja ja keskustelutilaisuuksia. Vuonna 1994 perustettu teatteri esittää ennen kaikkea kotimaisten näytelmien ja konserttien kantaesityksiä. Teatterilla on kahvio.

Teatteri Takomo

Teatteri Takomo, Fredrikinkatu 18

Punavuoressa Fredrikintorilla sijaitseva huoneteatteri, jossa nähdään intiimejä, revitteleviä ja kovatasoisia esityksiä. Teatterilla ei ole kahviota, mutta aulassa on myynnissä pientä makeaa ja termarissa kahvia.

Vuonna 2017 Takomo täyttää 20 vuotta, ja samana vuonna myös vuoden teatterinäyttelijäpalkinto napsahti Teatteri Takomon näyttelijälle Niina Hosiasluomalle. Vuonna 2015 näyttelijäliiton vuoden Nuori näyttelijä -palkinnon sai Noora Dadu Teatteri Takomossa esittämällään omakohtaisella näytelmällä Minun Palestiinani.

KOKOTeatteri

KOKOTeatteri, Hämeentie 3

Vuonna 1997 perustettu vapaa ammattiteatteriryhmä majailee Kalliossa samoissa tiloissa jazz-musiikin klubi-iltoja järjestävän Koko Jazz Klubin kanssa. Teatterin ohjelmisto koostuu uusista kotimaisista näytelmistä ja ulkomaisten näytelmien Suomen kantaesityksistä. Tiloissa on myös ravintola, josta saa esitysiltoina kakkupaloja ja juomia.

Musiikkiteatteri Kapsäkki

Musiikkiteatteri Kapsäkki, Hämeentie 68

Aiemmin kiertävänä teatterina toimineella Kapsäkillä on ollut vuodesta 2009 lähtien omat tilat Vallilassa. Ohjelmisto koostuu musiikkinäytelmistä, konserteista ja klubeista. 200-paikkaisen teatterisalin lisäksi Kapsäkin yhteydessä toimii myös salaatteja, lämpimiä leipiä ja keittoja tarjoileva Ravintola Kapsäkki, joka on auki aina klo 24.00 asti.

Teatteri Jurkka

Teatteri Jurkka, Vironkatu 7

Jurkan teatterisuvun johtama ammattihuoneteatteri on toiminut samassa huoneessa Kruununhaassa vuodesta 1954 lähtien. Pienen koon ei pidä antaa hämätä, sillä Jurkassa on nähty monia kovatasoisia ja ajankohtaisia esityksiä, joita kriitikot ja yleisö ovat ylistäneet. A-oikeuksilla varustettu aulakahvila palvelee tuntia ennen esityksiä ja väliajalla.

Teatteri Toivo

Teatteri Toivo
Teatteri Toivo

Teatteri Toivo, Hämeentie 103, sisäpiha, 00550 Helsinki. Käynti sisäpihalle on Haukilahdenkatu 2:n puolelta.

Teatteri Toivo on vuonna 2007 perustettu ammattijohtoinen teatteriseurue, joka edustaa Suomessa poikkeuksellista luonnollista tapaa tehdä teatteria. Luonnollisen teatterin näytelmät ovat tunnistettavia visuaalisuudestaan, koskettavuudestaan ja samaistuttavuudestaan. Syyskuussa 2017 Toivo muutti uusiin tiloihin Helsingin Hermanniin. Kaksikerroksista, 320 neliön tilaa voi myös vuokrata.

Valtimonteatteri

Valtimonteatteri, Aleksis Kiven katu 22, sisäpiha

Sydänverellä tehtyä teatteria Harjussa vuodesta 2000 lähtien. Freelancernäyttelijöiden perustama pieni huoneteatteri, jonka yhteydessä on boheemi Bar Laskimo. Teatteri järjestää myös esityksellisiä klubi-iltoja.

Teatteri Ilmi Ö.

Teatteri Ilmi Ö., Iso Roobertinkatu 10 B 20

Teatteriosuuskunta Ilmi Ö. syntyi 15 vuotta sitten halusta yhdistää teatteri-ilmaisun ohjaajan työkenttä yhteen työpaikkaan. Ilmi Ö. tekee soveltavaa teatteria: yhteisöteatteria, osallistavaa teatteria, teatterityöpajoja, draamaa, koulutuksia sekä kulttuurin ja hyvinvoinnin yhdistäviä projekteja.

Ilmi Ö.:n teatterikoulu antaa laajan oppimäärän mukaista opetusta lapsille ja nuorille teatteritaiteessa.

Omintakeinen lasten- ja nuortenteatterifestivaali Ilmifestivaali järjestetään 7.-15.10.2017.

Lue lisää:

© Elisa Helenius

Elisa Helenius

Jo kesästä 2004 lähtien Punavuoressa asunut paljasjalkainen helsinkiläinen. Elisa rakastaa merta ja reissaa mielellään sykkivissä suurkaupungeissa ja historiallisissa pikkukaupungeissa. Hän on vapaa toimittaja, kulttuuribloggaaja (Sateenkaarenmaalari-blogi), yleisen kirjallisuustieteen maisteri ja maaliskuussa 2021 valmistunut medianomi.