Pekingin wau! rakennukset

Pekingissä on korkeita pilvenpiirtäjiä ja jänniä rakennuksia. Jännimmät jakavat mielet, niitä rakastetaan ja vihataan. Esittelen kolme suosikkiani. Kannattaa käydä ihmettelemässä lähempääkin. Osaan pääsee myös sisälle.

Kalsarit eli CCTV:n rakennus

Pekingiläiset kutsuvat valtiollisen television eli CCTV:n hyvin erikoisen muotoista rakennusta miesten alushousuiksi. Ja pöksyiltähän rakennus näyttää, kun oikeasta kulmasta katsoo. CCTV:n rakennukseen historiaan liittyy monta tarinaa.

Hollantilainen arkkitehti Rem Koolhaas on kansainvälisesti palkitun rakennuksen isä. Arkkitehtiporukassa oli mukana suomalainen Anu Leinonen, joka myös valvoi rakennustyöt. (Katso täältä pitkään Pekingissä asuneen Anun vinkit hutongeihin.)

Rakentaminen alkoi vuonna 2004, mutta viimeistely viivästyi, kun kiinalaisen uudenvuoden juhlinnan aikaan ilotulitteesta syttyi paha tulipalo vuonna 2009. Kun Kiinan presidentti Xi Jinping on arvostellut arkkitehteja liiallisuuksista, hänen on väitetty käyttäneen pöksyrakennusta esimerkkinä.

Kakkoskehätien ja Guanghualun kulmassa. Metro: Jintaixizhao, linja 10

Linnunpesä eli Olympiastadion

Pekingin 2008 kesäolympialaisia varten valmistui ihmeellisen kaunis stadion, joka nimensä mukaan muistuttaa linnunpesää. Sitä työsti monta arkkitehtia, mutta parhaiten suunnittelusta muistetaan sen taiteellinen konsultti, taiteilija Ai Weiwei. Hänestä tuli myöhemmin maailmankuulu toisinajattelija ja hän mollasi olympialaisiakin.

Stadion oli myös yleisurheilun MM-kisojen 2015 pitopaikka, ja sitä aiotaan jälleen käyttää Pekingin talviolympialaisissa 2022. Toki stadionilla on elämää isojen kisojen välissäkin, kuten jalkapallo-otteluita.

Stadionia pääsee katsomaan pääsymaksusta sisältäkin. Sisus on tosin yhtä ankea kuin maailman muutkin stadionit.

Stadionin vieressä on toinen hieno rakennus, Vesikuutio, jossa olympialaisten vesipedot kilpailivat. Nyt siellä on vesipuisto. Jos menee katsomaan olympiarakennuksia, kannattaa käydä samalla jättimäisessä Olympiapuistossa.

Metro: Olympic Sports Center, linja 8

Muna eli Kansallinen esittävien taiteiden keskus

Tiananmenin kupeessa Kansallinen esittävien taiteiden keskus on vaikuttava rakennus. Se kohoaa matalasta tekolammesta kuin puolikas muna. Puolikas heijastuu vedestä, joten näyttää siltä kuin silmien edessä olisi kokonainen jättimäinen muna. Siitä kansansuuhun juurtunut lempinimi.

Myös Muna ehti valmistua ennen vuoden 2008 Pekingin olympialaisia, joita varten kaupunkia puunattiin ja rakennettiin priimakuntoon. Alkujaankin maamerkiksi rakennettu Muna maksoi 3,2 miljardia yuania eli noin 4oo miljoonaa euroa. Hinnasta puhuttiinkiin pitkään.

Muna on jättimäinen rakennus, jossa on lukuisia teatteri- ja konserttisaleja. On oopperaa, orkesteriesityksiä, balettia, tanssia, teatteria. Avarat aulat ja isot ikkunat ovat hienoja, ja niitä pääsee katsomaan pääsymaksua vastaan. Kannattaa kysyä lipputiskiltä englanniksi opastettua kierrosta, sillä arkkitehtien ja sisustajien lukemattomat jipot, kuten marmoriseinien moninaisuus ja salien silkkiverhoillut seinät, jäävät oppaattomalta huomaamatta. Arkkitehti oli ranskalainen Paul Andreu.

Metro: Tiananmen West, linja 1

www.chncpa.org/ens/

Copyright: Mari Manninen

 

 

Mari Manninen

Asuin Pekingissä 2013-2016, jolloin tein näitä sivuja.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *