Kesäpalatsi

Kesäpalatsin nimi on hämäävä, sillä se ei ole yksittäinen palatsirakennus vaan jättimäinen puisto, jonka keskellä on järvi saarineen ja sen ympärillä puistoja ja rinteitä temppeleineen ja talorykelmineen. Tänne Kielletyn kaupungin väki aikanaan tuli kuumasta ja haisevasta keskustasta viettämään kesää. Sitä voisi kutsua keisarin kesämökiksi. Tosin leskikeisarinna Cixi vietti siellä 1800-luvulla välillä suurimman osan vuotta.

Kesäpalatsia siis kävellään ympäri ja välillä vieraillaan erilaisissa rakennuksissa. Suosittelen erityisesti seuraavia rakennuksia (nimet ovat englanniksi, koska ne ovat puiston kylteissäkin englanniksi): Longevity Hillin salit, jotka on rakennettu jyrkälle mäelle toinen toisensa yläpuolelle Kunming-järven puoleiselle rinteelle. Niiden välissä on portaita. Hallit ovat kauniita ja ylhäältä aukeaa huima näköala. Kun lopulta saavut mäen päälle, vasemmalla on Hall of the Sea of Wisdom. Se on harvoja länsijoukkojen tuholta säilyneitä todella vanhoja rakennuksia Kesäpalatsissa. Rakennuksen ulkokuori on täynnä keraamisia buddhan kuvia, sisäpuoli puolestaan on erilaisuudessaan viehättävä temppeli.

Suosittelen myös Long Gallerya, joka on yli 700 metriä pitkä puinen, katettu käytävä. Katoksen sisäkattoon on maalattu kuvia kiinalaisista oopperoista, kirjoista ja kuuluisista maisemista. Marble Boat on puolestaan rantaan rakennettu marmorinen vene, joka ei tietenkään kellu. Sen rakensi leskikeisarinna Cixi, ja kiinalaisten mukaan heidän inhoamansa leskikeisarinna käytti siihen laivaston rahat – ja myöhemmin laivasto tuhoutui. Luultavasti laivaston rahat olivat loppu jo aiemmin. Myös Cixin rakastama oopperatalo itäisen portin hallintokorttelin lähellä on hieno.

Järvelle voi kesällä vuokrata polkuveneitä, joissa on pöytä eväiden syömistä varten. Talvella voi vuokrata kelkkoja jäälle. Kesäpalatsi on siis kiva retkipaikka, jos on sopiva ilma ulkoiluun. Helteellä tee kuten kiinalaiset ja käytä sateenvarjoa aurinkovarjona.

Kesäpalatsissa lähes kyltissä kuin kyltissä muistutetaan, kuinka länsijoukot aikanaan tuhosivat aluetta. Tiheä muistutus johtuu siitä, että nuo tapahtumat ovat tärkeitä kiinalaisessa historiankirjoituksessa, myös kansallismielisyyden kasvattamisen näkökulmasta. Ooppiumsodan aikana vuonna 1860 länsijoukot tuhosivat lähes kokonaan niin kutsutun vanhan Kesäpalatsin, joka oli paljon nykyistä suurempi. Vanhan Kesäpalatsin neljäs puutarha rakennettiin uudestaan ja se on nyt Kesäpalatsi.

Metro: Beigongmen (linja 4)

Copyright: Mari Manninen

Mari Manninen

Asun Pekingissä, jonka kiinalaista menoa useimmiten rakastan. Välillä pinna tosin palaa. Olen 44-vuotias, ja puolet iästäni olen ollut toimittaja, enimmäkseen Suomessa, mutta aina välillä maailmalla.

Kommentit (0):