Kun eettinen gourmetruoka rantautuu Ranskaan…

Kuva: Ihminen on yksi tunteva eläinlaji muiden tuntevien eläinlajien joukossa. © Tripsteri/Anneli Airaksinen

Ranska on lihakulinaristien toivemaa: äidinmaidon mureuttamaa karitsankäristystä, haaleita vasikanaivoja salaattipedillä, timjamiliemessä marinoitua vuohenpienokaista… Unohtamatta tietenkään aikuisista yksilöistä loihdittuja monenmoisia gourmetruokia. Ja maan tunnetuimpiin vientituotteisiin lukeutuvaa hanhenmaksaa. Kyseinen perinneherkku tuotetaan pakkosyöttämällä hanhet niiden lyhyen elämän aikana ruokatorveen työnnetyn putkiruokinnan avulla; ihmisten kohdalla tämä vastaisi noin 40 litran päivittäistä pakkoannosta.

Toisin sanoen Ranska ei ole niittänyt mainetta kasvisruokailijaystävällisenä maana. Perinteiden vaalijoita suututtavat vegeruokien haikailijat, ja aito lihisranskis vaientaa orastavan omantunnon soimaukset vetoamalla poikkeuksetta porkkanan tuskanhuutoihin kun se tapetaan…

Eläinautomaatista mielifobian uhriksi

Mutta nyt kartesiolaisuuden sublimoimassa ihmisoikeuksien kehdossa on virinnyt keskustelu eläinten oikeuksista, minkä myötä myös vegetaristeihin suhtaudutaan entistä myönteisemmin. Esimerkiksi maailman suurimpiin tiedekeskuksiin lukeutuva Villette eli Cité des sciences on valinnut uuteen konferenssiohjelmaansa laajan kokonaisuuden nimeltään Les révolutions animales (eläinten vallankumoukset).

Biologien ja juristien ohella, tieteenfilosofeja on kutsuttu luennoimaan Villetteen uljaasta uudesta eläimestä. Eläin ei enää olekaan nykytutkimuksen valossa aikaan ja paikkaan sidottu, vaistojensa ohjaama olento. Karvainen, sulkainen (ja suomuinenkin) mieli on osoittautunut yllättävän monivivahteiseksi, hokseliaaksi, jopa empaattiseksi… eikä kyse ole pelkästään lemmikkieläimistä, vaan apinoista, korpeista, norsuista, mustekaloista, valaista, sioista, lehmistä, lampaista, rotista, hiiristä… YK tunnusti virallisesti eläinkulttuurien olemassaolon eli opitun tiedon välittämisen sukupolvelta toiselle vuonna 2014.

Melkoinen takinkäännös. Tieteeseen vahvasti vaikuttanut ranskalaisfilosofi René Descartes’han väitti aikoinaan, että eläimet eivät olleet edes tuntevia olioita. Kyseinen suuri ajattelija (joka olisi varmaankin leimattu psykopaatiksi nykymaailmassa) rakensi länsimaista tieteellistä maailmankuvaa paloittelemalla vuosien ajan innokkaasti muun muassa eläviä koiria luentojensa aikana. « Eläinautomaattien » tuskanhuudot Descartes rinnasti ruosteisen oven narinaan. Rationaalisuuteen rinnastettu kartesiolaisuus kummittelee yhä  ranskalaistenkin kollektiivisessa tajunnassa, samalla kun se on pimittänyt valtaisan määrän tietoa eri eläinlajien todellisista kyvyistä, aisteista ja tuntemuksista.

Uudet ajat, uudet tuulet. Nyt ranskankieleen on jopa kotiutumassa uudissana “mentaphobie” eli mielifobia, joka tarkoittaa pakonomaista tarvetta kieltää eläimiltä tietoisuus. Etenkin monet tutkijat kuuluvat tähän kastiin. Debatti muistuttaa ajoista, kun erirotuisilta ihmisiltä evättiin sielu. Vastaavalla tavalla pohdittiin pitkään ja hartaasti, onko naisilla sielu. Tai pikkuvauvoilla, mikä oikeutti vielä 80-luvulla vauvojen leikkaukset ilman nukutusta. Mutta oletettu tietoisuuden puute oikeuttaa myös koe-eläimien ja teuraseläimien mielettömän raakamaisen kohtelun…

Lihatiskin karmea ristiriita

Jos kerran eläin on nyt paljastunut tuntevaksi olennoksi, niin miksi ihmeessä siltä evätään kaikkinainen psyyke, pohti tiedekeskuksessa luennoinut tieteenfilosofi Thomas Lepeltier. Ja vastasi itse omaan kysymykseensä:

« Eläinten julma kohtelu on osa sivilisaatiotamme. Toisaalta olemme yhä useammin tietoisia eläinten kärsimyksistä, mikä vaivaa meitä… siksi säädetään uusia lakeja eläinten suojelemiseksi. Tiedostamisesta huolimatta julmuus eläimiä kohtaan ei ole koskaan ollut yhtä laajamittaista. Tarkoitan kammottavia olosuhteita, missä yhä kasvava määrä eläimiä kasvatetaan ja teurastetaan… »

« Tämä ristiriita on mahdollinen ainoastaan siksi että valtaosa kanssaeläjistämme ei näe, tai kieltäytyy näkemästä, mistä tuntevasta ja tiedostavasta olennosta kaupan liha on peräisin. Teuraseläimet joutuvat kärsimään satojen, jopa tuhansien kilometrien matkan tiukasti yhteen pakattuina, ja kuljetuksen aikana monet eläimet loukkaantuvat kivuaalisti. »

« Oletteko tunteneet sen tuskaisen hajun, joka leviää ympäristöön teurasrekkojen ohikulkiessa? Oletteko nähneet mikä ilme eläimillä on kuoleman odotushuoneissa, missä ne joutuvat viettämään joskus useampikin päiviä ennen kuin ne tapetaan. Ja ne tietävät tasan tarkkaan, mikä kohtalo niitä odottaa… »

Kuten monet muutkin eläinoikeuksien puolestapuhujat, Lepeltier kannattaa erityisten valvontakameroiden asentamista teurastamoihin. Näin eläinaktivistien ei tarvitse mennä kuvaamaan niitä salaa, kuten hiljattaisen Alés’in teurastamon skandaalin kohdalla tapahtui.

Mediaa ja mieliä pöyristyttäneen, perinneherkkujen julmista ja sadistisista kulisseista kertovan videon julkistamisen jälkeen ränsistynyt teurastamo joutui lopettamaan toimintansa lokakuussa.

Tiedekeskuksessa puitiin myös tulevaa Pariisin suurta ilmastokonferenssia jatkuvasti kasvavan lihantuotannon kannalta. Se on vesisyöppöä, lisää luonnon monimuotoisuutta tuhoavien yhden kasvin rehuviljelmien määrää ja on maailmanlaajuisesti liikennettäkin merkittävämpi kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Tuottaa kilo naudanlihaa vaatii kymmenen kiloa kasviksia.

Kaikkialla hääräävistä lihalobbareista huolimatta, kasvisruokailu on siis yleistymässä myös ranskanmaalla. Nyt jopa muutama koulu on suuren porinan jälkeen uskaltautunut ehdottamaan yhden kasvisruuan ruokalistallaan.

Ja niin, symbolista sinänsä, Révolutions animales  järjestetään Euroopan suurimmaksi kaavaillun jättiteurastamon tiloissa. Tiedekeskuksen paikalla toimi aikoinaan Villetten teurastamo, missä virtasi teuraseläinten veri aina 60-luvun loppuun saakka.

Cité des sciences: Révolutions animales

Pariisin parhaat kasvisruokapaikat

Thomas Lepeltier, La révolution végétarienne, éditions Sciences humaines 2014

David Chauvet, Contre la mentaphobie, éditions L’âge d’homme 2014 (uusintapainos tulossa)

© Anneli Airaksinen

 

Anneli Airaksinen

Anneli Airaksinen on Pariisissa pitkään asunut toimittaja ja valokuvaaja, tieteen yleistajuistaja. Osa-aikaluova.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *