Oslo – shoppailu

Oslo ei hintatasonsa takia tule ensimmäisenä mieleen shoppailukohdetta valitessa. Hintatason kanssa voi kuitenkin kikkailla, sillä Oslon kaupoissa on usein hyviä alennuksia ja alennusrekit täynnä vaatteita. Lisäksi kauppojen valikoima on laaja: kaupungista löytyy niin kalliita luksusputiikkeja kuin edullisia ketjumyymälöitäkin. Ostosreissulle aikovan on hyvä pitää mielessä, että useimmat kaupat ovat sunnuntaisin kiinni ja suuri osa vaatekaupoista suurimpia ostoskeskuksia lukuun ottamatta sulkee ovensa iltaseitsemän tai -kahdeksan aikaan.

Vaikka ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat Pohjoismaiden vaatemerkkikuninkaita, löytyy Norjastakin vaatealan osaamista. Maailmalla tunnettuja norjalaisia vaatemerkkejä ovat muun muassa ulkoiluvaatteita valmistavat Norrøna, Bergans ja Helly Hansen, ja jos on yhtään laadukkaiden retkeilyvaatteiden perään, kannattaa näiden merkkien myymälät Oslossa katsastaa. Moods of Norway valmistaa laadukkaita ja värikkäitä designvaatteita ja on tunnettu hauskasta traktorikuosistaan. Oslolaisen Mardou & Dean -vaatemerkin mallistot tarjoavat tyylikkäitä skandivaatteita ja merkillä on myymälät Aker Bryggen ostosalueella ja Majorstuenissa. Norjalaisia vaateketjuja puolestaan ovat muun muassa Bik Bok, Cubus, Dressmann, Vivikes ja Carlings. Jos kaipaa edullista vaateketjua, jota Suomesta ei löydy, suosittelen katsastamaan norjalaisen Vivikes-naistenvaateketjun myymälät. Vaatevalikoima saattaa ensivilkaisulla vaikuttaa pelkiltä perusvaatteilta, mutta sekaan mahtuu helmiä. Olen itse löytänyt täältä monta luottovaatetta, pääasiassa mekkoja, puseroita ja neuletakkeja.

Ostoskadut

Oslon pääostoskatu on Karl Johans gate, jonka varrelta löytyvät kaikki pohjoismaiset vaateketjut ja muut massamyymälät. Karl Johanilla on hieman turistirysän tunnelmaa, mutta sen varrelta löytyvät kätevästi muun muassa Helly Hansenin, Moods of Norwayn ja Bik Bokin lippulaivamyymälät sekä Steen & Strøm-, Paleet- ja Eger -ostoskeskukset. Herkkusuun kannattaa pistäytyä Karl Johans gatella Grand Hotellin naapurissa sijaitsevassa pikkuisessa Freia-suklaaputiikissa, joka myy norjalaisia suklaatuotteita – loistava tuliaiskauppa siis!

Ei-niin-turistimainen vaihtoehto shoppailulle on toinen Oslon suurista ostoskaduista: Bogstadveien. Kuninkaanlinnan puiston takaa kohti Majorstuenin kaupunginosaa kulkevalla Bogstadveienillä (jonka löytää kääntymällä kuninkaanlinnan päässä Hedgehaugsveienille!), on monia merkkiputiikkeja. Siltä löytyvät muun muassa Moods of Norwayn, COS:n, By Marlene Birgerin, Tiger of Swedenin, Zaran, Lacosten, Leviksen, Day Birger & Mikkelsenin, Marimekon ja Acnen myymälät.

Grünerløkka

Jos haluaa merkkiputiikkien ja ketjukauppojen sijaan koluta uniikkeja putiikkeja, kannattaa suunnata Grünerløkkan kaupunginosaan ja siellä pääkatu Thorvald Meyers gatelle ja sen sivukaduille. Thorvald Meyers gaten suuntaisesti kulkevalta Markveieniltä löytyy monta uniikkia pikkukauppaa, jotka myyvät muun muassa lahjatavaroita, vintagevaatteita ja lastenvaatteita. Vintage-fanin kannattaa pysähtyä Markveien 33:n ja Retrolykke kaffebarin kohdalla, sillä täältä löytyy upeita retrojuttuja ja koska ostoksilla tulee aina nälkä ja jano, on kahvilan ja vintage-kaupan yhdistelmä oiva pysähdyspaikka. Korsgatan ja Markveienin kulmasta puolestaan löytyy Sprell, joka myy suloisia lastenvaatteita, -tarvikkeita ja leluja. Markveieniä kävelemällä löytää monta mielenkiintoista pikkukauppaa.

Grünerløkkassa Akerselva-joen rannalla sijaitsevalla Blå-klubilla ja sen läheisyydessä järjestetään sunnuntaisin käsityöläismarkkinat, josta voi second hand -vaatteiden lisäksi ostaa paikallisten taiteilijoiden käsitöitä. Myös Grünerløkkan yläpäässä Birkelundin puistossa järjestetään viikonloppuisin ulkoilmakirppis, jossa paikalliset myyvät vaatteita, huonekaluja, astioita ja kaikenlaista kirppistavaraa. Vintage- ja retrovaatteista kiinnostuneen kannattaa Grünerløkkassa poiketa lisäksi Markveienillä Ny York design & 2nd handissä, ja Frk. Dianas Salonger -kaupoissa ja Olaf Ryes Plassilla Fretex Unikassa. Huomaa kuitenkin, etteivät nämä myymälät ole auki sunnuntaisin, joten kaikkia Grünerløkkan second hand -kohteita ei voi ajoittaa samalle päivälle.

Ruokatuliaisia havittelevan kannattaa suunnata Grünerløkkan Mathallen-kauppahalliin, josta löytyy noin 30 pikkuputiikkia, jotka myyvät toinen toistaan houkuttelevampia herkkuja kuten leipomotuotteita, eksoottisia säilykkeitä, lihaa, makkaroita, juustoja, suklaata, luomuvihanneksia, vastajauhettua kahvia… Täällä kannattaa pitää vähintään kahvitauko, mielellään lounas.

Jos suunnitelmissa on hankkia ehkä se kuuluisin norjalainen vaatekappale eli norjalaisvillapaita, suosittelen kiertämään superkalliit turistikaupat kaukaa ja katsastamaan esimerkiksi UFF:n valikoiman. Löysin sieltä aikanaan ensimmäisen aidon norjalaispaitani muistaakseni alle 50 eurolla.

Oletko intohimoinen norjalaisten vaatemerkkien fani ja aikaa on vähintään puoli päivää? Tee päiväretki Oslon ulkopuolella Vestbyssä sijaitsevaan Norwegian Outletiin. Se on amerikkalaistyylinen outlet-kylä, jonka myymälät myyvät muun muassa poistuvien mallistojen vaatteita 30 – 70 prosentin alennuksella. Pieni matka on vaivan arvoinen, jos haluaa ostaa Norrønan, Bergansin, Kari Traan tai vaikkapa Moods of Norwayn vaatteita edullisesti. Kansainvälisistä merkeistä myös muun muassa Tiger of Swedenillä, Filippa K:lla, Dieselillä, Peakillä, Timberlandilla ja Hugo Bossilla on outlet-kylässä omat myymälänsä. Outletiin pääsee julkisilla ottamalla junan Vestbyhyn ja vaihtamalla siellä bussiin. Matka kestää Oslon päärautatieasemalta noin 50 minuuttia.

Tripsterin shoppailutärpit

1. Qomo. Ihana vaatteita, kenkiä, laukkuja, asusteita, sisustus- ja lahjatavaroita myyvä pikkuputiikki Torggatalla. Valikoimissa muun muassa Filippa K:n, Tiger of Swedenin, Calvin Kleinin, Samsøe & Samsøen ja Leviksen vaatteita. Qomo on siitä hassu kauppa, että sillä on oma, pieni takapiha. Siellä voi ostosten lomassa nauttia vaikka kupillisen Tim Wendelboen kahvia. Takapihalla järjestetään myös konsertteja. Torggata 35.

2. Søstrene Grene. Saako Oslo-oppaassa vinkata tanskalaisesta kauppaketjusta? No saa tai ei, niin Søstrene Grene on sisustus- ja lahjatavarakauppaketju, josta on hankala lähteä tyhjin käsin. Myynnissä on skandimuotoilua edustavia sisustustavaroita, kuten kevyitä huonekaluja, säilytyslaatikoita, lamppuja, lautasia, tyynyjä, kynttilänjalkoja, maljakoita, koriste-esineitä, DIY-tarvikkeita, muistikirjoja…noh, siis kaikkea ihanaa ja “tarpeellista”. Ja vieläpä huippuedullisesti. Oslon keskusta-alueella ketjulla on kolme myymälää: Kongens gate 31, Bogstadveien 36 ja Markveien 48.

3. Acne Archieve. Acne-friikin paratiisi, josta voi löytää ne viime vuoden malliston täydelliset farkut huippuedullisesti. Acne Archieve on siis myymälä, jossa myydään edellisten mallistojen tuotteita ja näytekappaleita normaalihintoja edullisemmin. Markveien 60, sisäänkäynti Søndre Gaten puolella.

Ostoskeskukset

Hassua mutta totta: Oslosta ei löydy yhtään Stockmann-tyylistä tavarataloa, joka myisi kaikkea mahdollista. Ostoskeskuksia ja eräänlaisia teematavarataloja sen sijaan löytyy monia. Tässä listaus niistä.

Oslo City

Kävijämääriltään Norjan suurin ostoskeskus Oslo City sijaitsee aivan päärautatieaseman läheisyydessä. 5-kerroksisessa keskuksessa on noin 90 myymälää: kaikkea Claes Ohlsonista Cubukseen. Keskuksen kellarikerroksessa on Starbucks ja ravintolamaailma. Kätevä ostospaikka siksi, että se on auki iltakymmeneen.

Missä: Stenergata 1

ByPorten Shopping

ByPorten on ostoskeskus ja samalla läpikulkupaikka, sillä se sijaitsee käytännössä samassa rakennuksessa Oslon päärautatieaseman kanssa. Tärppinä norjalainen sisustus- ja lahjatavarakauppa Kremmerhuset, jolla on Norjan ulkopuolella vain kaksi myymälää, tietysti Ruotsissa.

Missä: Jernbanetorget 6

Steen & Strøm Magasin

Steen & Strøm on laatumerkkejä arvostavan kohde. Tavaratalo kätkee sisälleen muun muassa Filippa K:n, Tiger of Swedenin, Samsøe & Samsøen, Hugo Bossin, Gantin ja Guccin myymälät. Kellarikerroksessa on yksi Oslon parhaista ravintolamaailmoista, jossa seurueen jokainen jäsen voi tilata ruokansa eri ravintolasta ja istua samaan pöytään syömään. Ruokaa tarjoilevat muun muassa Hello Good Pie, Mamma Pizza ja Jonathan Sushi.

Missä: Nedre Slottsgate 8

Glasmagasinet

Stortorvet-torin laidalla sijaitseva Glasmagasinet on yksi Norjan vanhimmista ostoskeskus-tavarataloista: se avasi ovensa vuonna 1899. Glasmagasinetissä on tavaratalon tunnelmaa, mutta se koostuu useista pienistä, itsenäisitä myymälöistä. Glasmagasinet on erikoistunut kodin tuotteisiin, sisustukseen, lahjoihin, koruihin ja lasiesineisiin – täältä löytyy norjalaista, pohjoismaista ja kansainvälistä muotoilua.

Missä: Stortorvet 9  

Aker Brygge Shopping

Aker Bryggen satama-alueelle hiljattain valmistuneella ostosalueella on 33 myymälää, jotka keskittyvät pääasiassa pohjoismaalaiseen laatumuotiin ja asusteisiin. Aker Bryggestä löydät muun muassa oslolaismerkki Mardou & Deanin, COS:n, Samsøe & Samsøen ja Tiger of Swedenin myymälät sekä ihanan sisustuskauppa Milla Boutiquen.

Missä: Aker Brygge

Paleet

Vastikään remontoitu, muotiin keskittynyt ostoskeskus Karl Johan -pääkadulla. Paleet-keskuksesta löytyy muun muassa norjalaisen APHRU:n, tanskalaisen Bitte Kai Randin ja Ilse Jacobsenin sekä designvaatemerkkejä myyvän SVEAN:n myymälät. Vaikkei ostoksilla olisikaan, kannattaa ostoskeskukseen kurkata sisään sen upean, kuparinvärisen sisustuksen vuoksi ja lasikattokoristeiden vuoksi.

Missä: Karl Johans gate 37-43

House of Oslo

Sisustukselle ja muotoilulle omistautunut House of Oslo on paikka, jossa muotoilusta kiinnostuneella kuluu tunteja – tai vaikka koko päivä. Täältä löytyy muun muassa Åhlens, Habitat, sekä jättimäinen Illums Bolighus -myymälä, jossa voi ihastella niin tanskalaista, pohjoismaalaista kuin kansainvälistäkin designiä.

Missä: Ruseløkkveien 26

© Anniina Korpela

Anniina Korpela

Norjassa viisi vuotta asunut toimittaja ja viestintäammattilainen, jonka suurimmat Oslo-rakkaudet ovat Kampenin ja Vålerengan kaupunginosien pienet, värikkäät puutalot ja bussilinja 37.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *