Paras aika matkustaa Lontooseen

Lontoo on hyvä matkakohde suomalaisille jokaisena vuodenaikana. Sää voi tosin määrätä sen, mitä Lontoossa kannattaa tehdä eri vuodenaikoina. Jos Lontooseen matkustaa keväällä tai syksyllä, voi pidentää kesäänsä. Toisaalta talvi on edullista ja piristävää aikaa matkustaa Lontooseen. Mihin aikaan vuodesta Lontooseen meneekin, säästä puhumalla on helppo aloittaa keskustelu tuntemattomien kanssa.

Lontoon kevät

Kevät alkaa maaliskuussa, jolloin päivälämpötila voi nousta 10–15 asteeseen. Huhtikuussa voi hyvällä onnella tulla t-paitakelit, mikä mahdollistaa aurinkoisen piknikin vaikkapa Thamesin rannalla London Eye -maailmanpyörän katveessa. Puistoissa kukat kukkivat kauniisti.

Lontoon sää on kuitenkin vaihteleva, joten saman päivän aikana voi hyvinkin tulla vettä ja paistaa aurinko. Jos sade yllättää, sitä voi paeta museoon tai pubiin. On hyvä muistaa, että vaikka Britannia on sateinen maa, sateet keskittyvät enemmänkin Atlantin läheisyyteen. Tilastojen mukaan Lontoo ei ole sen märempis kaupunki kuin Helsinki.

Lontoon kesä

Lontoon kesä ei yleensä ole lämpimämpi kuin Etelä-Suomessa. Joskus se on jopa lauhkeampi. Koska kesä on matkailun sesonkiaikaa, nähtävyyksiin on yleensä jonot. Kesällä Lontoossa on kuitenkin paljon tapahtumia ja hyvä tunnelma, buzz. Monet lontoolaisetkin ovat silloin lomalla. Esimerkiksi Thamesin varren baarit ja pubit täyttyvät iloisesti rupattelevista briteistä. Kovemmalla helteellä voi tehdä kuin lontoolaiset eli paeta kuumaa kaupunkia yhteen Lontoon monista puistoista.

Lontoon syksy

Syksy on Lontoossa usein kaunis ja selvästi lämpimämpi kuin Suomessa. Syyskuussa on monesti vielä terassikelit. Lokakuussa päivälämpötila on yleensä 10–15 astetta ja marraskuussa viisi astetta vähemmän. Sateenvarjo kannattaa ottaa mukaan.

Lontoon talvi

Joulu-helmikuussa päivälämpötila pyörii 5–10 lämpöasteessa ja lunta tulee yleensä vain kerran tai pari sekoittamaan liikenteen. Kaamosaikaan matkustava pääsee nauttimaan Suomea pidemmistä päivistä ja auringosta, joka nousee ylemmäs kuin kotona. Sattuma määrää tuntuuko sää keväiseltä vai kylmänkostealta. Onneksi Lontoossa riittää tekemistä myös sisätiloissa.

Joissakin edullisimmissa hotelleissa kylmä voi tulla ikkunoista läpi, sillä yksilasiset ikkunat ovat yleisiä vanhoissa taloissa. Siksi matkalle kannattaa pakata villapaitoja ja -sukkia tai valita hotelli, jossa on tuplaikkunat.

Talvella Lontoon tunnelma piristää Suomesta tulijaa. Britit ovat yleisesti ottaen ulospäin suuntautuneita. Kaamosaikaan he juttelevat, vitsailevat ja naureskelevat ihan samalla lailla kuin muinakin vuodenaikoina.

Tammikuu on edullisinta aikaa matkustaa Lontooseen, sillä joulun sesonki on ohi ja talvilomiin on vielä aikaa. Tapaninpäivänä alkavat alennusmyynnit jatkuvat läpi tammikuun.

Lue myös:

 

Milla Kontkanen

Lontoossa ja muualla Englannissa yhteensä 14 vuotta asunut toimittaja ja videotuottaja. Suomessa asuessaan Milla työskenteli toimittajana Ylen radio- ja televisio-ohjelmia.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *