Highgaten hautausmaa

Highgaten hautausmaalla oppii Lontoo seurapiireistä 1800-luvulta tähän päivään.

Itäinen hautausmaa

Itäisen puolen murattien ja puiden sekaan on haudattu muun muassa Karl Marx sekä kirjailijat George Eliot ja Douglas Adams. Sieltä löytyvät myös laulaja George Michaelin, poptaiteilija Patrick Caulfieldin ja punktähti Malcolm McLarenin haudat. Hautausmaata kannattaa kiertää älypuhelimen kanssa. Nettisivuilla nimittäin kerrotaan lisää niistä oman aikansa julkkiksista, joiden nimet eivät ole jääneet yleiseen historiaan. Tuossa lepää kuuluisa kirjakaupanpitäjä, tuolla aikoinaan tunnettu poliitikko, ja vähän kauempana aikansa tähtinäyttelijä.

Läntinen hautausmaa

Läntinen puoli on itäpuolta suurempi ja arkkitehtuurisesti monipuolisempi, mutta sinne pääsee vain liittymällä opastetulle kierrokselle. Opas kertoo hautausmaan arkkitehtuurista ja siitä miten se kuvastaa eri aikojen trendejä ja ilmiöitä. Esimerkiksi kun hautausmaa avattiin vuonna 1839, egyptiläisyys oli muotia. Niinpä Highgaten hautausmaallekin piti saada egyptiläinen osa, jonne kuljetaan obeliskien reunustaman portin kautta. Hautausmaan kävelyteiden risteyskohdat olivat kaikkein halutuimpia ja kalliimpia hautapaikkoja, joten niissä on rikkaiden näyttäviä muistomerkkejä. Julius Beerin mausoleumi on myös näyttävä. Kurkkaa sen sisälle tämän 360 asteen kuvan kautta.

Osoite: Swain’s Lane, London N6 6PJ

Metro/bussi: Metro Archway ja joko kävely tai bussi 210, 143 tai 271 kahden pysäkinvälin verran Waterlow Parkin pysäkille.

Aukioloajat: Avoinna joka päivä paitsi joulupäivänä ja Tapaninpäivänä. Itäinen hautausmaa on avoinna maalis–lokakuussa ma–pe kello 10–17, la–su ja kansallisina vapaapäivinä 11–17. Viimeinen sisäänpääsy klo 16.30. Marras-helmikuussa hautausmaa sulkeutuu klo 16 ja viimeinen sisäänpääsy on klo 15.30. Läntiselle hautausmaalle pääsee vain opastetulla kierroksella. Viikolla on tehtävä varaus etukäteen Highgaten hautausmaan nettisivun kautta. Viikonloppuisin varauksen voi tehdä paikan päällä kello 10.45 alkaen, jolloin pääsee seuraavalle vapaalle kierrokselle. Etenkin loma-aikoina kannattaa mennä paikalle heti varausajan alussa.

Pääsymaksu:  Itäiselle hautausmaalle 4 puntaa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Läntiselle hautausmaalle aikuiset 12 puntaa ja 8–17-vuotiaat lapset 6 puntaa. Jos maksaa läntisen puolen kierroksesta, pääsee itäpuolelle samalla lipulla. Kierrokselle ei oteta alle 8-vuotiaita lapsia.

Kotisivut: highgatecemetery.org

Lue myös:

Milla Kontkanen

Lontoossa ja muualla Englannissa yhteensä 11 vuotta asunut toimittaja, joka tekee päätyönään videoita yliopistolle Oxfordissa. Työskennellyt Englannin jaksojen välissä Ylen radio- ja televisiotoimittajana sekä reppureissannut Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Kommentit (0):