Lontoo – Hampton Courtin palatsi

Kuningas Henrik VIII rakennutti Hampton Courtin 1500-luvulla. Monarkkipari Maria II ja Vilhelm III jatkoivat rakennustöitä 1600-luvun lopulla ja pestasivat arkkitehdiksi Christopher Wrenin, joka suunnitteli myös muun muassa St Paulin katedraalin. Näin syntyi valtava palatsi, jonka yksi puoli on tudortyylinen ja toinen täyttä barokkia.

Hampton Court Palace on säilytetty hyvin vanhassa loistossaan. Siellä voi vaellella niin kuninkaallisissa asuinhuoneissa, kappeleissa ja juhlasaleissa kuin suurkeittiötiloissa, joista saattaa jopa leijailla tuoreen leivän tuoksu. Jos hyvin sattuu, voi törmätä itse Henri VIII:een ‒ tai ainakin häntä esittävään näyttelijään.

Hampton Court sijaitsee Lontoon laidalla, puolen tunnin paikallisjunamatkan päässä keskustasta. Retkelle kannattaa lähteä kauniina päivänä, sillä palatsin puutarhakin on kiertelemisen arvoinen. Sieltä voi ihmetellä maailman vanhinta viiniköynnöstä tai mennä eksymään hauskaan labyrinttiin. Ruokailu onnistuu palatsin omassa ravintolassa tai piknikpöytien ääressä. Eväät voi ostaa mukaan vaikka keskustasta Waterloon asemalta ennen junaan astumista.

 

Palatsissa on myös lapsille suunnattua ohjelmaa: he voivat esimerkiksi pukeutua kuninkaallisiin tamineisiin ja osallistua kummituskierrokselle.

Loma-aikoina ja viikonloppuisin kannattaa lippu ostaa etukäteen, jotta välttää jonottamiselta.

Osoite: Hampton Court Bridge, Surrey, KT8
Juna: Paikallisjuna Hampton Courtiin Waterloon asemalta (30 min, 2 kertaa tunnissa).
Aukioloajat: Aukioloajat:  joka päivä: 25.3.–29.10.2016 klo 10–18 ja 30.10–25.3. klo 10–16.30 
(viimeinen sisäänpääsy tuntia ennen sulkemista)

Liput: Osta Visit Britainin sivulta liput Hampton Courtiin

Lue myös:

 

© Milla Kontkanen

Milla Kontkanen

Lontoossa ja muualla Englannissa yhteensä 14 vuotta asunut toimittaja ja videotuottaja. Suomessa asuessaan Milla työskenteli toimittajana Ylen radio- ja televisio-ohjelmia.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *