Lontoo – kaupunginosat

Miten eroavat Soho ja Covent Garden? Onko Fitzroviassa tai Marylebonissa mitään nähtävää? Opiskele Lontoon kaupunginosat tästä.

Välimatkat Lontooseen lasketaan Yrjö I:n patsaasta, joka sijaitsee Trafalgar Square -aukion eteläpuolella. Ydinkeskustaan kuuluvat niin ikään aukion pohjoispuoliset alueet Piccadilly Circusin ja Leicester Squaren ympäristössä sekä ainakin Soho ja Covent Garden. Laajemman määritelmän mukaan keskustaan voidaan lukea mukaan kaikki alueet, jotka metrolinja circle line rajaa sisäänsä ja jotka kuuluvat metron ykkösvyöhykkeelle.

Lontoossa kannattaa tutustua eri kaupunginosiin, koska niistä monilla on omat identiteettinsä. Keskustassa on tunnettuja nähtävyyksiä, mutta siellä ei asu juuri kukaan. Siksi Lontoon tunnelma on parhaimmillaan keskustan ulkopuolella. Ennen vanhaan monet kauemmat kaupunginosat olivat kyliä Lontoon liepeillä. Kaupungin laajentuessa niistä tuli osa suurkaupunkia. Esimerkiksi Greenwich ja Hampstead ovat yhä viehättävän kylämäisiä kaupunginosia. Niillä on omat vireät pääkatunsa, joista löytyy pieniä kauppoja, ravintoloita ja pubeja.

Länsi- ja Pohjois-Lontoo ovat perinteisesti olleet varakkaampia kuin Itä- ja Etelä-Lontoo. Kaikkein haisevimmat tehtaat rakennettiin aikoinaan Itä-Lontooseen, jolloin länsituulet puhalsivat saastepilvet pois Lontoosta. Näin keskustassa ja lännessä asuvat parempituloiset ihmiset saivat hengittää puhtaampaa ilmaa. Kaupunki on kuitenkin muuttunut. Esimerkiksi aiemmin hyvin työväenluokkainen Itä-Lontoo on keskiluokkaistunut keskustasta ulospäin. Etelä-Lontoon Brixtonin aiemmin pahamaineinen imago on myös muuttumassa.

Listaan alla Lontoon keskustan tärkeimmät kaupunginosat sekä tärppejä keskustan ulkopuolelta. Itä-Lontoon kaupunginosista on tulossa oma kirjoituksensa lähiaikoina.

Covent Garden

Covent Garden Market ja sitä ympäröivät kadut ovat Lontoon West Endin suurimpia turistirysiä – mutta kaupunginosalla on oma viehätyksensä. Covent Gardenissa sijaitsi 1500-luvulta vuoteen 1974 maan suurin vihannes- ja kukkatori. Vuonna 1632 valmistuneessa torin päärakennuksessa on nykyisin turisteille suunnattuja pieniä kauppoja ja ravintoloita. Rakennuksen keskellä on katettu torialue, jossa käsityöläiset myyvät ylihintaisia tuotteitaan kompensoidakseen ylihintaisia vuokriaan. Ympärillä on autoilta kielletty alue, joka on yksi Lontoon parhaista paikoista nähdä katuesiintyjiä. Itse tykkään käydä vaateostoksilla Covent Gardenissa, sillä sen kaduilta – etenkin Long Acren ja Neil’s Yardin varrelta – löytyvät lähes kaikkien tärkeimpien muotiketjujen liikkeet. Kun on tauon paikka, ympärillä riittää kahviloita ja pubeja, kuten Covent Gardenin vanhin pubi, The Lamb and Flag, ja tai pramean kimalteleva viktoriaaninen The Salisbury.

Covent Garden tunnetaan myös teattereistaan, joihin kuuluvat Royal Opera House, Theatre Royal ja Coliseum. Siellä sijaitsee myös London Transport Museum, jonka kaupasta löytyy laaja valikoima hauskoja tuliaisia: miten olisi metron vanhanaikainen mainosjuliste tai metrojunien istuinkankaasta valmistettu laukku?

Soho ja Chinatown

Sohon pikkukadut ovat täynnä ravintoloita, kahviloita, baareja ja kauppoja, ja niiden yläpuolella on hyvin menestyvien firmojen toimistoja. Soho ei ole enää samanlainen paheen pesä kuin 1960- ja 1970-luvuilla, mutta se on yhä suvaitsevainen kaupunginosa. Jäljellä on pari kadunpätkää neovaloin koristeltuja stripteasebaareja sekä sateenkaarilipuin koristeltu homo- ja lesbokatu Old Compton Street kahviloineen ja baareineen.

Pohjoisessa kaupunginosaa rajaa kaoottinen ostoskatu Oxford Street, jonka kaupallisuus levittäytyy myös Sohoon. Carnaby Street, joka oli 60-luvulla svengaavan Lontoon ydin, on nyt Sohon keskeinen ostoskatu. Sen historiallisesta merkityksestä haluavat osansa brändit kuten Camper, Ben Sherman, Dr. Martens ja Monki. Kaupat jatkuvat Carnaby Streetin lähikaduilla. Jos ei tullut syötyä syvemmällä Sohossa, voi vatsansa täyttää Kingly Courtin kolmikerroksisessa ravintolakeskuksessa. Berick Street on hieman omalaatuisempi ostoskatu, joka tunnetaan levykaupoistaan ja pienestä katutoristaan.

Sohossa kannattaa käydä myös maailmanluokan valokuvataidetta esittelevässä Photographers’ Galleryssä (16–18 Ramillies Street) sekä Yamcha-teehuoneella (45 Berwick Street). Suomalaisten pitämä Nordic Bakery myy ruisleipää ja korvapuusteja Golden Squarellä.

Shaftesbury Avenuen eteläpuolella sijaitsee Chinatown. Vaikka se kattaa vain muutaman kadun, se on Euroopan suurin kiinalaisten kaupunginosa. Chinatownista löytyy lähemmäs sata kiinalaisia ravintolaa, joista suositeltavia ruokansa puolesta ovat esimerkiksi pelkistetty Mr Kong ja kulttuurivallankumouksen lavasteilta näyttävä Baozi Inn. Välissä on muutama kiinalainen kauppa, joihin kannattaa poiketa ostamaan vaikkapa kiinalaisia kuukakkuja tai makealla punapaputahnalla täytettyjä pasteijoita.

Mayfair

Mayfair on aina ollut naapuriaan Sohoa hienostuneempi ja kalliimpi.  Jos rahaa on, täällä voi teettää itselleen mittatilauspuvun Savile Row’n maailmakuuluilla räätäleillä tai shoppailla vaikka Channelin, Luis Vuittonin ja Vivienne Westwoodin kaupoissa. Dover Streetiltä löytyy muutama huippugalleria, Victoria Beckhamin liike sekä kuusikerroksinen nuorekkaaseen huippumuotiin erikoistunut Dover Street Market. Jos hinnat laittavat hiljaiseksi, aina voi ostaa kahvin kaupan tyylitietoisessa kahvilassa.

Piccadillyn varrella sijaitsee suuri Royal Academy of Arts vaihtuvine näyttelyineen. Burlington Arcaden katettu ostoskuja näyttää millaisissa puitteissa Lontoon rikkaat shoppailivat 200 vuotta sitten. Syödä kannattaa nykyaikaisessa Tibits-kasvisravintolassa Regents Streetiltä lähtevällä pienellä Heddon Streetin ravintolakadulla.

Westminster ja St. James’s

Trafalgar Square, Buckinghamin palatsi, Downing Street, Westminster Abbey, Parlamenttitalo ja Big Ben. Westminster on niin nähtävyyksiä metsästävien turistien kuin Britannian hallinnollinen keskus.

St. James’s Parkissa pääsee katsomaan läheltä vesilintuja ja pelikaaneja. Puiston kaakkoisnurkalla sijaitseva Churchill War Rooms (King Charles Street) oli brittihallinnon pakopaikka toisen maailmansodan aikana ja havainnollistaa hienosti elämää sota-ajan Lontoossa.

The South Bank, Thamesin eteläranta ja Bermondsey

Thamesin etelärantaa ja sen lähialueita ei kannata jättää näkemättä Lontoon matkalla. Monet ikoniset maamerkit sijaitsevat joen tuntumassa. Ne näkee helposti etelärannan kävelytieltä: Parlamenttitalo, Southbankin kulttuurikeskus, Shakespearen Globe-teatteri, kaasulaitokseen rakennettu Tate Modern, St Paulin katedraali, Tower Bridge ja Tower of Londonin linnoitus.

Monet käväisevät myös ruokakojuistaan tunnetussa Borough Marketissa, jonka tungoksessa voi olla vaikea liikkua, tai venyttävät päitään selkään Euroopan unionin korkeimman rakennuksen, The Shardin, juurella. Lapset tykkäävät katsoa London Eyen edustalle levittäytyneitä katuesiintyjiä ja kokea kauhua London Dungeonsissa tai London Bridge Experiencessä. Sotalaiva HMS Belfastin vahanukeilla ja lavasteilla elävöitetyt tilat kiinnostavat myös aikuisia.

Bermondseyn kaupunginosaan kannattaa suunnistaa lauantaiaamuna, jolloin sen kaduilla pidetään leppoisana ruokatorina tunnettu Maltby Street Market.  Kattojen tasalle nostettujen junaraiteiden alla on kaariholvitiloja, joiden ovet avataan. Esille nostetaan paikallisia leipomotuotteita, juustoja, pienpanimojen oluita ja paljon muuta. Jos on Bermondseyssa muuna aikana, kannattaa tsekata Bermondsey Street. Siellä on mukavia kahviloita ja esimerkiksi kodikas gastropub, The Garrison.

City

Roomalaiset perustivat Londoniumin aikoinaan Cityn alueelle Thames-joen rantaan. Nykyisin City on yksi maailman tärkeimmistä finanssikeskuksista. Menneestä on jäljellä Tower of London, St. Paulin katedraali, Monument-torni, vanhoja pubeja ja palanen roomalaisten muuria. Niiden välistä loistaa uusia lasipintaisia toimistotaloja.

Viikonloppuisin kaupunginosa hiljenee lukuun ottamatta Barbicanin aluetta, jossa on massiivisia brutaaleja asuintaloja ja yksi kaupungin parhaista kulttuurikeskuksista, Barbican Centre. Nurkilla on myös Museum of London, jossa kerrotaan oikeasti kiinnostavalla tavalla suurkaupungin tarinantäyteisestä historiasta: ruttoepidemioista, suuresta palosta, savusumuista ja toisen maailmansodan pommituksista.

Marylebone

Marylebone tunnetaan Baker Streetistä ja Sherlock Holmesista, jonka museo on jälleen suosittu televisiosarjan ansiosta. Kaupunginosan keskus on kuitenkin Marylebone High Street vähän Oxford Streetistä pohjoiseen. Sen kylämäisempää ja viehättävämpää ostoskatua Lontoon keskustasta on vaikea löytää. Katuja reunustavat 1800-luvun talot, joissa on sisustuskauppoja, Daunt Booksin kirjakauppa hyvine valikoimineen ja kolmikerroksinen deli, Natural Kitchen.

Fitzrovia

Sohon ja Oxford Streetin pohjoispuolelle Fitzroviaan on muuttanut viime vuosina kymmeniä kaupungin kiinnostavimpia nykytaiteen gallerioita – monet Itä-Lontoosta. Siksi se on nyt Lontoon paras paikka tehdä galleriakierros. Eniten gallerioita löytyy Oxford Circusin läheiseltä Eastcastle Streetiltä. Kannattaa tsekata myös ainakin suuria ja uudempia nimiä esittelevä Alison Jacques (16–18 Berners Street), italialaiseen nykytaiteeseen keskittyvä iso Rosenfeld Porcini (37 Rathbone Street), naistaiteilijoihin erikoistunut Rollo (51 Cleveland Street), sekä Josh Lilley ja TJ Boulting Riding House Streetillä. Vatsan täytettä saa Charlotte Streetin ja Charlotte Placen ravintoloissa ja kahviloissa, esimerkiksi meksikolaisravintola Wahacassa ja kahvistaan tunnetussa Lantana Cafessa.

Kaupunginosan tunnetuin maamerkki BT-torni on yksi Lontoon korkeimmista rakennuksista. Tornin huipulla oli ravintola vuoteen 1971, jolloin IRA räjäytti siellä pommin. Idässä Fitzrovian rajana on Tottenham Court Road kodinelektroniikka- ja sisustusliikkeineen.

Bloomsbury

Bloomsburyn tunnetuin nähtävyys on British Museum, joka kuuluu Lontoon tärkeimpiin museoihin. Jos museokierroksen jälkeen jää aikaa, voi virittäytyä kirjalliseen tunnelmaan. Kaupunginosassa asui 1900-luvun alussa merkittäviä kirjailijoita, kuten Virginia Woolf, E. M. Foster ja Lytton Strachey. Rauhallisella Lamb’s Conduit Streetillä voi katsella pieniä kirjakauppoja tai istahtaa viihtyisässä Young’s-panimon pubissa nimeltään The Lamb. Bury Placellä sijaitsee yksi Lontoon parhaista pienistä kirjakaupoista, London Review of Books.

Clerkenwell ja Holborn

Clerkenwell tunnetaan historiallisista pubeista, gourmet-ravintoloista ja arkkitehtien toimistoista. Siellä voi tehdä rauhallisen pubikierroksen tai käydä Smithfieldin suurilla lihamarkkinoilla. Gourmet’n ystävien kannattaa suunnistaa perinteistä brittiruokaa tarjoavaan St Johniin (26 St. John Street). Jos katuruoka riittää, arkisin Exmouth Marketilta voi ostaa lounaaksi esimerkiksi ghanalaista pataruokaa, thaicurrya ja ranskalaisia lettuja. Tuoksujen ja patojen höyryn keskellä voi katsella siististi pukeutuneita toimistotyöläisiä lounastauoillaan. Viikonloppuisin alue hiljenee ja pubit sulkevat ovensa.

Jos eksyy Holborniin, kannattaa pistäytyä hämärässä Sir John Soane’s museossa, joka pursuaa vanhoja maailmalta kerättyjä ihmeellisyyksiä. Kaupunginosassa sijaitsee myös satulinnamainen Royal Courts of Justice. Strandin toisella puolen, Somerset Housen komealla sisäpihalle voi luistella marraskuusta tammikuuhun. Erityisen suosittuja ovat iltaluistelut esimerkiksi Ministry of Soundsin DJ:den säestyksellä.

Knightsbridge, Kensington ja Chelsea

Öljyrikkaat arabit ja venäläiset oligarkit ostavat yläluokan brittien naapurista sijoitusasuntoja alueelta, jossa on koko Britannian kalleimmat neliöhinnat. Eipä ihme että juuri Knightsbridgen kaupunginosassa sijaitsee kuuluisa Harrodsin tavaratalo.

South Kensingtonin suuret museot kuuluvat Lontoon parhaisiin museoihin ja niissä voi viettää helposti useammankin päivän. Valittavana on luonnontieteellinen museo dinosauruksineen, taideteollisuusmuseo Victoria and Albert ja tiedettä popularisoiva Science Museum. Lähellä on myös yksi kaupungin prameimmista teattereista, The Royal Albert Hall, jonka ohjelmaan kuuluu klassisen musiikin ja popin suurnimien konsertteja sekä aina alkuvuodesta Cirque du Soleil’n näyttäviä sirkusesityksiä.

Kensingtonia on myös Hyde Parkin naapuripuisto Kensington Gardens, jossa sijaitsevan Serpentine Galleryn pihassa nähdään kesäisin vaihtuvien huippuarkkitehtien kekseliäitä paviljonkeja. Notting Hillin suunnassa on Holland Park, jonka vetonaula on japanilainen puutarha.

Sloane Squareltä lähtevä King’s Road tunnettiin 1970-luvulla punkin keskuksena, mutta on nyt keskimääräistä elegantimpi ja kalliimpi ostoskatu. Sen lähellä sijaitsee myös Saatchi Gallery, jossa on välillä kiinnostavia ilmaisia näyttelyjä. Monille Chelsea merkitsee vain ja ainoastaan jalkapalloa.

Bayswater ja Paddington

Moni löytää hotellin Bayswaterin ja Paddingtonin viehättäviltä viktoriaanisten talojen reunustamilta kaduilta. Täällä on paljon turisteja, muttei paljon muuta nähtävää. Toisaalta keskustaan ja Heathrown lentokentälle pääsee helposti. Ja naapurissa ovat Notting Hill, Hyde Park ja Kensington Gardens. Idässä rajana on Edgware Road, joka on monikulttuurisen Lontoon Lähi-itä. Osta siirappisia baklavia leipomosta tai tilaa pöytä täyteen herkkulautasia eloisassa libanonilaisravintola Maroushissa (21 Edgware Road).

Notting Hill

Portobello Roadin antiikkimarkkinat pastellin väristen talojen litistyksessä, kivoja pieniä kauppoja ja kahviloita. Viimeistään Hugh Grantin tähdittämä Notting Hill -elokuva toi paikalle kameroita räpsivät japanilaisturistit. Silti kaupunginosa on vierailun arvoinen, ainakin jos sattuu asumaan lähistöllä. Vielä 1950-luvulla Notting Hill oli karibialaisten maahanmuuttajien slummia, mutta alueen romanttinen imago ja keskustan läheisyys ovat nostaneet asuntojen hintoja. Katuja tallaavat nyt lähinnä sellaiset pankkiirit ja lakimiehet, jotka pitävät itseään vähän keskivertoa boheemimpina. Karibialaisista on jäljellä elokuussa pidettävä Notting Hill Carnival, joka on Euroopan suurin katufestivaali.

Camden ja Primrose Hill

Camden oli pitkään Lontoon vaihtoehtorokin legendaarinen keskus, jossa elettiin punkin, grungen ja indiepopin unelmaa. Nyt sen kaduilla ja aukioilla kiemurtelee sadoittain rihkamakojuja, joissa myydään nahkatakkien ja mustien kuteiden välissä tuulikelloja ja Banksy-kopioita canvastauluina.

Mutta ei Camdeniä voi ainakaan trendikkääksi haukkua. Säröäkin on vielä jäljellä: värikkäitä seiniä koristavat ihmeelliset rock-viritelmät ja turistien välissä maleksii muutamia talonvaltaajilta näyttäviä heppuja koirineen. Eivätkä Camdenin kanavanrannan puitteet ole paha paikka katsella nuoria musiikkimakunsa mukaan pukeutuneita turisteja.

Iltaisin useimpien klubien meno on pikemminkin mainsteamiä kuin vaihtoehtoista, mutta Barfly, Dublin Castle ja Underworld jatkavat Camdenin vaihtoehtoista perinnettä. The Good Mixer oli 90-luvulla Oasiksen ja Blurin suosikkipaikkoja – ja nyt kaikkien muidenkin. Roundhouse ja Jazz Cafe ovat myös keikkamestoina vierailemisen arvoisia.

Kylämäinen naapuri Primrose Hill on rikkaiden ja kuuluisten asuinaluetta, jonka kahviloissa ja gastropubeissa saattaa tulla vastaan vaikkapa Daniel Graig, Jamie Oliver, Jude Law, Kate Moss, Gwen Stefani, Rachel Weisz tai Gwyneth Paltrow ja Chris Martin. Jos sattuu majailemaan lähistöllä, kannattaa vääntäytyä Primrose Hillin puiston mäelle auringonnousun aikaan ihailemaan Lontoon siluettia.

Brixton

Brixton muistetaan yhä 80- ja 90-lukujen mellakoistaan. Tällä vuosituhannella se on päässyt otsikoihin lähinnä, kun paikalliset nuorisojengit ovat selvitelleet välejään ampumalla. Meno on rauhoittunut, mutta Brixtonissa on yhä hyvät ja huonot alueensa. Metroaseman läheinen seutu ja isot pääkadut ovat turvallisia. Gentrifikaatio on tehnyt tehtävänsä.

Tänne kannattaa tulla kauempaakin tutustumaan Brixton Village Marketiin. Sinne pääsee esimerkiksi kävelemällä metrolta Electric Avenuelle, joka oli aikoinaan Lontoon ensimmäinen sähkövalot saanut katu. Afrikkalaisia kankaita ja kuivattuja kaloja myyvien kojujen ja kauppojen takaa löytyy Brixton Arcade. Se on 1800-luvulla rakennettu kauppahalli, joka oli pitkään tyhjillään. Sitten joku keksi houkutella pieniin tiloihin nuoria suunnittelijoita ja ravintolanpitäjiä halvoilla vuokrilla. Syntyi sopivasti trendikäs Brixton Village Market, jonka käytävillä syödään viikonloppuaamuina brunssia. Torstai- ja perjantai-iltaisin nähdään live-esiintyjiä. Asiaan kuuluu, että suosituimpiin ravintoloihin joutuu jonottamaan.

Greenwich

Greenwichin kaupunginosa Kaakkois-Lontoossa on keskustan ulkopuolinen päiväretkikohde etenkin tieteen historiasta kiinnostuneille. Greenwichin observatoriossa, jossa sijaitsee nollameridiaani, kerrotaan aikavyöhykkeistä ja merillä suunnistamisesta. Observatoriomäeltä avautuu hieno näkymä Itä-Lontoon yli. Greenwichissä ovat myös maailman suurin merenkulkumuseo ja nykytekniikoilla esitelty Cutty Sark. Kuuluisa purjelaiva kuljetti teetä maailman merillä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Pääkatujen varsia reunustavat putiikit, kahvilat ja ravintolat. Jonkun matkan päässä on massiivinen O2-konserttiareena.

Hampstead ja Highgate

Äveriäs kaupunginosa, jossa on muutama kotoisa pubi ja suuri Hamstead Heathin puistoalue, jos tulee pakko päästä pois suurkaupungin vilinästä. Highgaten hautausmaalla voi oppia vanhan Lontoon seurapiirielämästä sen entisten silmäätekevien leposijojen äärellä.

Milla Kontkanen

Lontoossa ja muualla Englannissa yhteensä 11 vuotta asunut toimittaja, joka tekee päätyönään videoita yliopistolle Oxfordissa. Työskennellyt Englannin jaksojen välissä Ylen radio- ja televisiotoimittajana sekä reppureissannut Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Kommentit (1):

Ritva Nordström 11.04.2018 10:03

Hei

Kaipaisin karttaa, johon alueet on merkitty! Se nopeuttaisi sivuun tutustumista.

Yst.terv. R

Vastaa

Milla Kontkanen 12.04.2018 09:58

Hei Ritva, kiitos palautteesta. Hyvä idea. Selvittelen saisiko sivulle karttaa.

Vastaa