Lissabon – yöelämä

Lissabonin yöelämä on rentoa ja monipuolista. Hauskaa pidetään iltahämärästä aamun varhaisiin tunteihin, joskin aukioloaikoja on viime aikoina viranomaisten toimista lyhennetty Bairro Altossa ja Cais do Sodrén baareissa. Välillä taas taistossa ovat voitolla baarien ja klubien omistajat.

Baareja on erityisesti Bairro Alton ja Bican alueella, mutta myös esimerkiksi Alfamassa on paljon tunnelmallisia pikkukuppiloita. Baarien lisäksi Cais do Sodrén alueella on klubeja. Homobaareja on erityisesti Príncipe Realin alueella, lähellä Bairro Altoa. Klubit ovat usein auki vain torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin.

Myös fado kuuluu kaupungin yöelämään: sitä kuunnellaan illallista syödessä tai sen jälkeen. Fadoravintoloita on etenkin Alfamassa.

Lue myös Tripsterin kahvilavinkit Lissaboniin: monet kahvilat ovat auki yömyöhään!

Bairro Alto

Yön voi aloittaa Bairro Altosta illallisen jälkeen. Vanhan kaupunginosan kapeilla kaduilla on hurjat määrät pieniä baareja. Tunnelmaan voi tutustua juomalla oluensa kadulla seisoskellen – tai kuljeskelemalla katuja kunnes löytyy kutsuvan näköinen kuppila. Uusia baareja tulee ja menee kiivaaseen tahtiin, mutta muutama klassikko on pitänyt pintansa.

Bairro Alton lähin metropysäkki on Baixa-Chiado. Baarit ovat auki kahteen.

Maria Caxuxa

Illan voi aloittaa esimerkiksi käymällä lasillisella Maria Caxuxassa. Suosittu retrohenkeen kalustettu baari on viihtyisä. Myöhemmin paikalla on dj.

Osoite: Rua da Barroca 6-12

A Capela

Bairron ehdottomiin klassikoihin kuuluu A Capela – pieni, suurin tauluin ja peilein koristeltu baari. Viikonloppuisin tila on tupaten täynnä, mutta tunnelma on hyvä torstaisinkin. A Capelassa soittavat Lissabonin parhaimmat dj:t.

Osoite: Rua da Atalaia 45

Páginas Tantas

Páginas Tantas on puolestaan legendaarinen jazz-baari. Seinillä on hienoja julisteita. Muutoin sisustus muistuttaa etäisesti Ruotsin laivaa, mutta ei se tunnelmaa pilaa. Drinkkilista on kattava ja elävä musiikki alkaa kymmenen maissa.

Osoite: Rua Diário das Notícias 85

Bica

Bica on jyrkkä katu, joka vie Bairro Altosta alas kohti joen edustan kaupunginosia. Päiväsaikaan sitä kulkee edes takaisin kaupungin kenties kuvatuin keltainen ratikka. Bicassa on Bairroa väljempää ja enemmän paikallisia. Bican lähin metropysäkki on Baixa-Chiado. Jotkut paikat ovat auki neljään, toiset kahteen.

Bicaense

Bicaense tulee ensimmäisenä vastaan, kun kävelee Rua da Bica de Duarte Beloa alas. Se lienee vanhimpia Bican baareja. Katutasossa on baaritiski, alakerrassa tanssilattia. Juomat voi täälläkin nauttia ulkona seinään nojaillen tai rappusilla istuen.

Osoite: Rua da Bica de Duarte Belo 42

Belo di-nós

Belo di-nós on kapverdeläinen baari, joten sieltä saa vahvaa sokeriruo’osta ja hunajasta valmistettua ponchea. Baarissa kuulee elävää kapverdeläistä ja muutakin afrikkalaista musiikkia.

Osoite: Rua da Bica de Duarte Belo 23-25

Cais do Sodré

Bican seudulta valutaan lopulta kohti Cais do Sodréta, jossa klubit ovat auki neljään, baarit vähintään kahteen. Alue oli ennen vanhaan merimiesten suosiossa, joten sillä oli paheellinen maine. Nykyään menneestä muistuttavat eri kaupunkien mukaan nimetyt baarit, kuten Oslo (Rua Nova do Carvalho 17).  Viking-niminen baarikin sieltä löytyy (Rua Nova do Carvalho 1). Uuteen suosioon nousseessa baarissa on edelleen strippiesityksiä. Cais do Sodrén lähin metropysäkki on Cais do Sodré. Klubeille on paras mennä keskiyön jälkeen.

Sol e Pesca

Baarin nimi tarkoittaa aurinkoa ja kalastusta. Sisustukseen kuuluu muun muassa virveleitä ja vieheitä. Tarjolla on pientä purtavaa, kuten säilykekalaa ja oliiveja. Myös ulkona voi istua, baari aukeaa jo puolilta päivin.

Osoite: Rua Nova do Carvalho 44

MusicBox

Musicbox on yksi suosituimpia Cais do Sodrén klubeista. Alkuillasta tarjolla on usein keikkoja: Musicboxissa esiintyy paikallisia ja ulkomaalaisia ajankohtaista musiikkia soittavat ryhmät ja dj:t.

Osoite: Rua Nova do Carvalho 24
www.musicbox.com

Pensão Amor

Entinen suuri ilotalo on sisutettu runsaasti ja talon henkeen sopivasti: paljon punaista, teemaan sopivia seinämaalauksia ja kristallikruunuja. Nykyään siellä tosin vain nautiskellaan drinkkejä. Joissain huoneissa on

Osoite: Rua do Alecrim 10
www.pensaoamor.pt

Lounge

Rennossa Loungessa voi kuulla monenlaista musiikkia – levyiltä ja elävänä.

Osoite: Rua da Moeda 1
www.loungelisboa.com.pt

Europa

Cais do Sodrén klubiklassikoiden joukkoon kuuluu Europa. Tanssilattialla on tiivistä ja dj:t maineikkaita.

Osoite: Rua Nova do Carvalho 16-20

Docas ja Santos

Docas on vanha satama-alue Tejo-joen varrella, ja sen vanhoihin teollisuusrakennuksiin Cais do Sodrén ja Alcântaran välillä on asettunut useita klubeja.

Näihin pääsee raitiovaunulla numero 15, joka ei tosin kulje koko yötä. Klubit ovat viikonloppuisin auki vähintään neljään.

OpArt

OpArt -klubin valttikortti on sijainti: se on aivan veden äärellä. Kesällä siellä järjestetään aamuun asti kestäviä ulkoilmajuhlia. Musiikki on elektronista.

Osoite: Doca de Santo Amâro

Kapital

Kapital on kuuluisa, Lissabonin jetsetin rakastama klubi. Jos mielit sisään, pukeudu siististi!

Osoite: Avenida 24 de Julho 68

B.Leza

B.lezassa keikkailevat erityisesti kapverdeläistä ja muuta Portugalin entisistä siirtomaista tulevaa musiikkia soittavat artistit. Tunnelma on lämmin ja musiikki tietysti mitä tanssittavinta!

Konsertit alkavat usein kello 22, sunnuntaisin ohjelma tanssitunteineen alkaa kello 18.

Osoite: Cais da Ribeira Nova, Armazém B

Muualla Lissabonissa

Lissabonissa kannattaa myös käydä baarikortteleiden ulkopuolella.

Lux

Kun Tejo-jokea kuljetaan kohti sisämaata, vastaan tulee legendaarinen klubi Lux. Sitä ei ole syytä jättää väliin, jos haluaa sanoa tutustuneensa Lissabonin yöelämään. Klubilla käyvät maailmankuulut dj:t ja keikkojakin siellä on ajoittain. Tarjonta on laadukasta ja huolella valikoitua. Aamun voi ottaa vastaan kattoterassilla. Näkymät ovat hyvät, sillä Lux sijaitsee aivan Tejo-joen laidalla. Humalaiset turistit käännytetään ovelta.

Konsertit alkavat aikaisintaan kello 23, mutta jos tiedossa ei ole elävää musiikkia, paikalle ei kannata ennen puolta yötä suunnata.

Osoite: Avenida Infante D. Henrique, Armazém A
Metro: Santa Apolónia
www.luxfragil.com

Casa Independente

Intendenten kaupunginosan helmiin kuuluu hurmaava Casa Independente. Entinen herrasväen lukaali on nyt rento, vintage-henkeen sisustettu rento klubi, jossa voi myös käydä illallisella. Sisäpiha on kenties kaupungin hauskin! Viikolla Casa Independente on auki puoleen yöhön, viikonloppuna kahteen.

Osoite: Largo do Intendente Pina Manique 45
Metro: Intendente

Desterro

Desterro on yhdistys, jonka keikat kuuluvat kaupungin kiintoisimpaan antiin. Tiedossa voi olla esimerkiksi länsiafrikkalaista musiikkia tai kokeellista konemusiikkia. Mukana yhdistystä ja Desterron toimintaa pyörittämässä on myös muuan suomalainen DJ. Tarkista ohjelma ja aikataulu yhdistyksne sivuilta.

Osoite: Calçada do Desterro
Metro: Intendente
darc.pt/desterro

 

Elävää musiikkia:

© Anna Pöysä

Anna Pöysä

Lissabonissa yli 10 vuotta asunut vapaa toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja Mondo Lissabon -matkaoppaan kirjoittaja.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *