Lissabon – vanhat kaupunginosat

Mouraria

Baixan vierellä sijaitsee Mourarian kaupunginosa. Viime aikoina kaupungin vanhin osa on virkistynyt. Fadon syntyseudun tunnelmaa aistii parhaiten iltahämärissä, kapeilla kujilla kulkien.

Mourariassa voi poiketa lasillisella, tai syömässä vaikkapa intialaista tai mosambikilaista ruokaa. Ja tietysti siellä kuulee myös fadoa!

Mourarian viereinen Intendenten kaupunginosakin on muuttunut. Ennen se oli ennen pahamaineinen, nykyään siitä puhutaan hipsterikaupunginosana.

Castelo

Mourarian yläpuolella on São Jorgen eli Pyhän Yrjön linna, josta aukeavat komeat näkymät yli punakattoisen kaupungin. Sen ja Mourarian historia liittyy maurien eli islaminuskoisten pohjoisafrikkalaisten berberien ja arabien jälkeläisten valtakauteen Lissabonissa. Aluetta kutsutaan Casteloksi – se tarkoittaa linnaa.

Castelon vierellä on hienojen näköalapaikkojen vuoksi kiipeämisen arvoinen Graçan kaupunginosa. Sinne voi matkustaa myös pikkuisella keltaisella ratikalla.

Alfama

Alfama sijaitsee puolestaan Tejo-joen vierustalla. Se on Lissabonia perinteisimmillään ja viehkeimmillään: kapeita kujia, pitsiverhoisia ikkunoita ja fadoa.

Päivällä Alfamassa pääsee tarkkailemaan paikallisten arkea, illalla puolestaan fadoravintolat avaavat ovensa. Varaudu lukuisiin kutsuihin tulla kuuntelemaan fadoa!

Tutustu vanhojen kaupunginosien hotellitarjontaan, tarkista ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Liikkuminen

Alfamaan ja Castelon lähistölle pääsee raitiovaunuilla 28 ja 12, ja linja-autolla 737. Alfaman laidalle pääsee myös Santa Apolónian metroasemalta, Mourarian lähellä taas on puolestaan Martim Monizin metroasema.

Nähtävyyksiä

Kahviloita, ravintoloita ja yöelämää

Hotelleja

 

© Anna Pöysä

Anna Pöysä

Lissabonissa yli 10 vuotta asunut vapaa toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja Mondo Lissabon -matkaoppaan kirjoittaja.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *