Lapin pääkaupunki Rovaniemi

”Roi, Rollo, Rovis vai jokin muu?” 

Kysymys herätti tunteita Rovaniemellä syksyllä 2016, kun Lapin Kansa -maakuntalehti järjesti äänestyksen kaupungin lempinimestä. Äänestyksen voitti Roi, mutta vahvaksi kakkoseksi kiri Rollo.

Kutsui kaupunkia sitten millä nimellä tahansa, pohjoisen porttina tunnettu Rovaniemi on hyvä paikka aloittaa Lapin-loma. Sinne on hyvät yhteydet eteläisestä Suomesta, ja sieltä on hyvä jatkaa matkaa muualle Lappiin.

Rovaniemi on myös särmikäs yliopisto- ja kulttuurikaupunki, jossa voit viettää arktisen kaupunkiloman.

Saapuminen

Matkailijat tulevat Rovaniemelle yleensä joko autolla, junalla tai lentokoneella.

Rovaniemen rautatieasema sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella noin reilun kilometrin päässä ydinkeskustasta. Sinne saapuu Helsingistä päivittäin kaksi yöjunavuoroa. Myös Turusta pääsee Rovaniemelle yöjunalla.

Lentokenttä on kaupungin pohjoispuolella napapiirin tuntumassa Nelostien varrella, noin yhdeksän kilometrin päässä keskustasta. Rovaniemelle lentää päivittäin sekä Finnair että Norwegian.

Lentoasemalta pääsee keskustaan helpoiten taksilla (noin 20 e). Hyvä vaihtoehto on hypätä kentällä matkustajia odottavaan Airportbussiin, joka pysähtyy kaikilla keskustan isoilla hotelleilla. Matka kentältä keskustan hotellille maksaa Airportbussilla seitsemän euroa. Kolmen euron lisämaksulla pääsee keskustaan haluamaansa osoitteeseen. Lentoaseman ja keskustan välillä liikennöi myös bussi numerolla 8.

Suomen pisin joki, Kemijoki, virtaa Rovaniemen halki. (Kuva: Liisa Kuittinen)

Majoitus

Rovaniemen keskustasta on helppo löytää monentasoista ja -hintaista majoitusta yksinkertaisista matkustajakodeista luksushotelleihin. Tutustu ydinkeskustan parhaisiin hotelleihin.

Ruoka ja juoma

Keskustasta löytyy lukuisia mukavia ravintoloita, kahviloita ja baareja. Lue lisää aiheesta Rovaniemen parhaat ruokapaikat.

Nähtävyydet

Noin 60 000 asukkaan Rovaniemi on Lapin suurin kaupunki, joka tuhoutui Lapin sodassa (1944–45) lähes täysin. Sodan jälkeen se jälleenrakennettiin uudelleen. Suunnittelua johti Poronsarvi-asemakaavan luonut Alvar Aalto, jonka kädenjälki näkyy yhä kaupungissa. Tutustu Alvar Aallon Rovaniemeen.

Keskustaa halkoo kävelykatu (Koskikatu Poromiehentieltä Kemijoen rantaan). Suurin osa keskustan liikkeistä, ravintoloista ja baareista sijaitsee joko kävelykadun tai sen poikkikatujen (Rovakatu, Maakuntakatu, Korkalonkatu ja Valtakatu) varrella.

Tärkeimmät nähtävyydet ovat Kulttuuritalo Korundi, arktinen tiedekeskus Arktikum ja Metsätiedekeskus Pilke.

Lapsiperheille tekemistä tarjoavat esimerkiksi Angry Birds -leikkipuisto keskustassa ja seikkailupuisto Huima Ounasvaaralla.

© Liisa Kuittinen

Tripsteri App Lappi banneri
iOS-latausnappi
Android-latausnappi

Liisa Kuittinen

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva toimittaja ja tekstityöläinen, joka muutti marraskuun lopussa 2014 Sodankylään keskellä syvintä kaamosta. Rakastaa Lapin kirkkaita keväthankia ja valoisia kesäöitä. Tekee päiväretkiä tunturiin ja haaveilee pitkästä vaellusretkestä Kevon kanjoniin. www.liisalapinihmemaassa.fi

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *