Pohjois-Lappi

Pohjois-Lappi on yhtä kuin Inari ja Utsjoki, jotka muodostavat Suomi-neidon pään. Moni pitää sitä Tunturi-Lapin rinnalla ”kaikkein aidoimpana Lappina”. Alueen luonnolle leimallisia ovat tunturierämaat. Pohjois-Lapissa on myös kaksi isoa kansallispuistoa: Lemmenjoen ja Urho Kekkosen kansallispuistot.

Inarissa sijaitsevat Saariselkä, Ivalo, Inarin kirkonkylä, Inarijärvi ja Sevettijärvi.

Utsjoki on Suomen pohjoisin kunta, jonka pohjoisin kylä on Nuorgam. Pohjoisessa Utsjokea rajaa Suomen ja Norjan välissä virtaava Tenojoki.

Utsjoelle pääsee Inarista Nelostietä, jonka molemmille puolille levittäytyy kaksi valtavaa erämaa-aluetta: Paistunturin erämaa länsipuolella ja Kaldoaivin erämaa itäpuolella.

Nelostietä etelästä pohjoiseen ajettaessa vastaan tulevat nämä mielenkiintoiset kohteet:

Kiilopää

Saariselän eteläpuolella, Inarin ja Sodankylän rajalla sijaitseva Kiilopää on Suomen Ladun tunturikeskus, josta on hyvät yhteydet Urho Kekkosen kansallispuistoon. Talvisin Kiilopäätä lähtee lukuisia latuja, kesäisin pääsee patikoimaan. Retkeilyhenkinen Kiilopää on latuineen ja luontopolkuineen yksi suosikkipaikoistani Pohjois-Lapissa.

Kiilopäällä on mahdollista yöpyä Suomen Ladun hotellissa tai lomahuoneistoissa. Savusauna lämpiää tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Talvisin savusaunasta pääsee avantoon.

Kiilopää sopii aktiivimatkailijalle, joka haluaa pysytellä hieman etäällä varsinaisen tunturikeskuksen kuhinasta.

Tammikuun alussa aurinko ei nouse Kiilopään korkeudella Saariselän eteläpuolella juuri tämän korkeammalle. (Kuva: Liisa Kuittinen)

Kaunispää

Parikymmentä kilometriä Kiilopäältä pohjoiseen kohoaa Kaunispää (438 m), Urho Kekkosen kansallispuiston kainalossa sijaitsevan Saariselän matkailukylän ja hiihtokeskuksen tunnetuin huippu. Sinne pääsee autolla ihailemaan maisemia. Nelostieltä on opastus Kaunispäälle.

Kaunispäällä on ravintola, joten se on hyvä pysähdyspaikka matkalla pohjoiseen. Kirkkaalla säällä Kaunispään huipulta voi nähdä aina Venäjän puolelle saakka.

Ivalo

Kun Kaunispäältä jatkaa matkaa kolmisenkymmentä kilometriä Nelostietä pohjoiseen, saapuu Ivaloon, Inarin kunnan hallinnolliseen keskukseen ja suurimpaan taajamaan. Se on hyvä stoppipaikka Pohjois-Lapin reissulla. Ivalossa on lentokenttä, joten se on myös hyvä paikka aloittaa tai päättää Lapin matka.

Jos olet kiinnostunut ostamaan paikallisten käsityöläistä töitä, taidetta ja designia, vieraile Ivalossa käydessäsi Taitajat-puodissa. Kaikilla myynnissä olevilla tuotteilla on vahva sidos alueeseen.

Inarin kylä

Ivalon jälkeen pohjoiseen ajettaessa Nelostie muuttuu mutkaiseksi ja kiemurtelee halki hengästyttävän kauniiden maisemien. Inarijärvi välkkyy idässä, ja välillä tie laskeutuu kulkemaan sen rantaviivaa.

Noin 40 kilometrin päässä Ivalosta, upean Inarijärven rannalla, sijaitsee Inarin kirkonkylä, yksi sympaattisimmista ja trendikkäimmistä Lapin kylistä. Siellä asuu noin 500 ihmistä. Asuinpaikkana se on tällä hetkellä nosteessa, mutta muuttoa rajoittaa asuntopula. Matkailijalle on tarjolla hyviä majoituspaikkoja; lue niistä lisää hotellisivulta.

Olennainen nähtävyys on rouhea PaPaNa-baari, jossa voi usein kuulla livemusiikkia. PaPaNassa käyvät keikkailemassa Suomen eturivin bändit ja artistit.

Inarissa voi tutustua myös saamelaiskulttuuriin. Täällä ovat saamelaismuseo Siida ja saamelaiskulttuurikeskus Sajos. Inarijärvelle kesäisin tehtävät risteilyt lähtevät Siidan vierestä. Risteilyllä vieraillaan saamelaisten pyhällä saarella, Ukonsaarella.

Inarin kylä sijaitsee Inarijärven rannalla. Kesäisin järvelle tehdään risteilyjä. (Kuva: Liisa Kuittinen)

Sevettijärvi

Keväällä 2016 Sevettijärvi sai paljon julkisuutta, kun sevettijärveläisten Lähetä postikortti Sevettijärvelle -kampanja nousi valtakunnalliseksi uutiseksi. Kampanjalla sevettijärveläiset pyrkivät saamaan kyläänsä takaisin postipalvelut, jotka olivat siirtyneet yli sadan kilometrin päähän Inariin.

Kolttasaamelaisten asuttama ja Inarin kuntaan kuuluva Sevettijärvi sijaitsee lähellä Norjan rajaa Suomi-neidon pään koilliskulmassa. Sevettijärvelle johtava tie (tie 971) erkanee Nelostieltä itään Inarin pohjoispuolella ja kulkee Inarijärven pohjoispuolta myötäillen.

Sevettijärvi on erityisesti kalastajien ja eräretkeilijöiden suosima kohde. Tärkein nähtävyys on kolttasaamelaista kulttuuria esittelevä Kolttien perinnetalo ja ulkomuseo, jota ylläpitää Saamelaismuseo Siida. Perinnetalo on avoinna vain kesäisin.

Sevettijärveläinen Peuralammen Camping sijaitsee pienen Peuralammen rannalla. (Kuva: Liisa Kuittinen)

© Liisa Kuittinen

Tripsteri App Lappi banneri
iOS-latausnappi
Android-latausnappi

Liisa Kuittinen

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva toimittaja, joka muutti marraskuun lopussa 2014 Sodankylään Lappiin. Valmistui erä- ja luonto-oppaaksi kesällä 2020. www.liisakuittinen.com