Lapin alueet

Lappi on valtava maantieteellinen alue, jossa välimatkat ovat pitkiä. Tunnelma Itä-Lapissa Sallassa on tyystin erilainen kuin lännessä Käsivarren Lapissa.

Eteläisessä Lapissa sijaitseva Rovaniemi on Lapin pääkaupunki, mutta moni lappilainen katsoo, ettei se vielä ole ”oikeaa Lappia”. Monien mielestä oikea Lappi sijaitsee vasta jossakin Saariselän tuntumassa tai Käsivarren Lapissa Enontekiöllä.

Lapinraja on kulkenut historian saatossa monissa paikoissa. Historiallinen Lapin maakunta oli pienempi kuin nykyinen, johon kuuluu 21 kuntaa, eteläisimpänä Simo, Ranua ja Posio.

Lappia voi rajata monin eri tavoin. Rajan voi vetää esimerkiksi napapiirille, joka on yöttömän yön raja. Se ei kuitenkaan ole Lapin eteläraja, vaan napapiiri kulkee Pellon ja Rovaniemen halki. Rovaniemen se halkoo yhdeksän kilometriä keskustasta pohjoiseen.

Pyhä-Luoston kansallispuisto sijaitsee Keski-Lapissa noin puolentoista tunnin päässä Rovaniemeltä. (Kuva: Antti Kero)

Saamelaisalueen raja kulkee puolestaan pohjoisempana. Eteläisintä saamelaisaluetta on Sodankylän pohjoisosissa sijaitseva Vuotso. Sen lisäksi saamelaisalueeseen lasketaan kuuluvaksi Enontekiö Käsivarressa ja Inarin ja Utsjoen kunnat Suomi-neidon päälaella.

Tutustu Lapin eri puoliin tarkemmin:

Lappiin kuuluvat myös Meri-Lappi ja Tornionlaakso sekä Ranuan ja Posion muodostama eteläinen Lappi. Nämä osiot täydentyvät Tripsterin Lappi-oppaaseen myöhemmin.

 

© Liisa Kuittinen

Liisa Kuittinen

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva toimittaja ja tekstityöläinen, joka muutti marraskuun lopussa 2014 Sodankylään keskellä syvintä kaamosta. Rakastaa Lapin kirkkaita keväthankia ja valoisia kesäöitä. Tekee päiväretkiä tunturiin ja haaveilee pitkästä vaellusretkestä Kevon kanjoniin.