Kööpenhaminan kaupunginosat ja pyöräily

Kööpenhamina on parhaiten saavutettavissa pyörällä. Pyörän saa vuokrattua helposti pyörävuokraamosta, joita on ympäri kaupunkia. Monet hotellit lainaavat pyöriä vierailleen. Lisäksi kaupungissa on toimiva kaupunkipyörien verkosto, joten pyörät saa alleen helposti myös hetken mielijohteesta.

Pyöräily on helppoa ja turvallista, pyörätieverkosto kattaa koko kaupungin ja pyöräilijät näyttävät käsimerkkejä (käsi moikkausasentoon kun pysähdytään ja käsi sivuille sen merkiksi, minne on kääntymässä), mikä helpottaa ruuhkassakin suhailemista. On tärkeää muistaa, että pyöräilijän on väistettävä pysähtyneestä bussista ulos astuvia matkustajia ja että pyöriä varten on omat autokaistojen kanssa rinnakkaiset kaistansa, joilla on pysyttävä. Tämä on pidettävä mielessä myös risteyksissä ryhmittäydyttyessä. Pyörä on myös syytä viedä yöksi sisäpihalle, pyöräkellariin tai lukita hyvin, sillä pyöriä varastetaan paljon.

Pyörä on näppärin tapa tutustua kaupungin omaleimaisiin naapurustoihin. Keskusta-alueen nähtävyyksien, historiallisten rakennusten, putiikkien ja ravintoloiden lisäksi kannattaa pyöräillä myös muualle kaupunkiin. Keskustan jatkona olevat asuinalueet on jaettu siltojensa (bro) mukaisesti Østerbrohon, Vesterbrohon ja Nørrebrohon.

Siltojen mukaan nimetyt kaupunginosat

Østerbrossa on rauhallista, avaraa ja varsinkin kaupungin lapsiperheet ovat ottaneet alueen omakseen. Useimmat putiikit ja kahvilat sijaitsevat Østerbrogaden ja sen merelle päin vievien sivukatujen varrella. Lisäksi kannattaa käppäillä Fælledparkissa.

Vesterbro on kaupungin trendikäs alue, joka on täynnä klubeja, kahviloita, baareja, gallerioita ja putiikkeja. Kaupunginosa on tunnettu erityisesti yöelämästään ja hyvä meno keskittyy vanhan teurastamoalueen Kødbyen ja Istedgaden kulmille. Ihastuttava Værnedamsvej puolestaan on kuin hyppäys Pariisiin.

Nørrebro on eri kulttuurien keskittymä, värikäs ja menevä. Nørrebrogade ja sen ympäristö on täynnä ravintoloita eri puolilta maailmaa, pieniä kuppiloita ja kauppoja. Kannattaa ehdottomasti kävellä suuren Assistens Kirkegaardin läpi ja varata aikaa Jægersborggadella, joka on yksi kaupungin kiinnostavimmista kaduista.

Upeita kivitaloja ja kauniita puistoja

Lisäksi kannattaa vierailla Christianshavnissa ja Holmenissa, mistä löytyy kanaalien halkaisema kaunis naapurusto, joka kätkee sisälleen kaupungin parhaita ravintoloita ja kahviloita. Lisäksi kulmilla sijaitsee vapaakaupunki Christiania ja Papirøen, jossa voi nauttia Kööpenhaminan katukeittiön herkuista.

Frederiksberg on kunta Kööpenhaminan sisällä. Idyllinen ja vauras alue on tunnettu upeista vanhoista taloistaan, lukuisista ravintoloista ja putiikeistaan sekä kiiltokuvamaisen kauniista Frederiksberg Have -puistostaan. Frederiksbergin kivitalojakin majesteettisempia asuintaloja löytyy Hellerupista, joka sijaitsee Kööpenhaminan pohjoispuolella. Merenrannalta löytyvä alue on kaupungin Beverly Hills: kallis, kaunis ja korkeatasoinen.

Amager on puolestaan iso asuinalue Kastrupin lentokenttää lähellä. Amagerista löytyy uutta arkkitehtuuria, kaunista rantaviivaa ja yhä enemmän myös kiinnostavaa kaupunkikulttuuria.

Karoliina Kinnunen Mohr

Karoliina Kinnunen Mohr on Kööpenhaminassa perheensä kanssa asuva viestinnän ammattilainen. Hän on ylpeä, ettei maininnut oppaassaan kertaakaan sanaa ”hygge”.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *