Käytännön vinkkejä Kööpenhaminaan matkaavalle

Täältä löydät käytännön vinkkejä Kööpenhaminan-matkallesi, jotta tiedät monelta lähileipomosta voi hakea aamupalaherkkuja, osaat varautua Kööpenhaminan talveen ja tilata kahvin tanskaksi.

Aikaero

Kööpenhaminassa kello on tunnin vähemmän kuin Suomessa.

Alkoholi Kööpenhaminassa

Tanskassa alkoholin myynti on vapaata ja alkoholia voi ostaa kaupoista ja kioskeista aukioloaikojen puitteissa.

Kööpenhaminan aukioloajat

Tyypilliset aukioloajat Kööpenhaminassa ovat maanantaista torstaihin klo 10–18, perjantaisin klo 10–19 ja lauantaisin klo 10–16. Osa liikkeistä on avoinna myös sunnuntaisin. Suurin osa pienistä putiikeista on kuitenkin suljettu, joten shoppailla voi lähinnä tavarataloissa.

Leipomot, kukkakaupat ja kioskit ovat joka päivä avoinna ja leipomosta voi hakea aamupalaleipää tavallisesti jo seitsemältä.

Yöelämä vilkastuu Kööpenhaminassa vasta yhdeksän jälkeen. Osa baareista sulkee kahdelta yöllä, mutta jotkut ovat yökerhojen ja klubien tapaan auki aina aamuviiteen tai -kuuteen saakka.

Tanskan kieli

Tanskan kieli on läheistä sukua ruotsin ja norjan kanssa. Luettuna esimerkiksi kylteistä sitä voi kouluruotsilla ymmärtää. Omaa kuulunymmärtämistä voi testata tilaamalla kahvilassa kahvin simppelisti “en kaffe tak” ja odottamalla tanskankielisiä jatkokysymyksiä.

Onneksi Kööpenhaminassa lähes kaikki puhuvat erinomaista englantia ja palveluammateissa työskentelee paljon ihmisiä, jotka eivät puhu tanskaa ollenkaan. Palvelutilanne hoituu siis mutkattomasti myös englanniksi.

Suomen suurlähetystö ja hätätilanteet Kööpenhaminassa

Kööpenhaminan Suomen suurlähetystö sijaitsee keskustassa osoitteessa Sankt Annæ Plads 24 ja on avoinna arkisin klo 8.30–12.00, 13.00–16.15. Mahdolliset muutokset aukioloaikoihin löytyvät lähetystön verkkosivuilta. Suurlähetystön puhelinnumero on +45 331 342 14.

Hätätapauksissa virka-ajan ulkopuolella lähetystö kehottaa ottamaan yhteyttä ympäri vuorokauden päivystävään sosiaalipäivystykseen Den Sociale Døgnvagt: puh. +45 33 17 33 33, Åboulevard 38, 2200 København N, [email protected].

Kööpenhaminan sää ja ilmasto

Kööpenhaminassa on suomalaisittain tuttu pohjoismainen sää. Kevät tosin saapuu vähän aikaisemmin ja syksy viipyy piirun verran pidempään. Talvi on harvoin luminen, vaan ennemminkin harmaa ja märkä.

Vuodenajasta riippumatta Kööpenhaminassa tuulee lähes aina. Kesätuuli on viilentävä ja miellyttävä, muina vuodenaikoina viima läpäisee armoa tuntematta luut ja nivelet. Vaikka lämpötilat lupaisivat korkeita lukemia, kannattaa muistaa, että varsinkin talvinen tuuli tekee säästä mittarin lukemia kylmemmän.

Valuutta ja hintataso Tanskassa

Tanskassa on valuuttana kruunu (DKK). Yksi euro on noin 7,4 kruunua päivän kurssin mukaan.

Kööpenhaminassa on yleisesti ottaen vähän kalliimpaa kuin Suomessa. Majoittuminen lohkaisee matkabudjetista isoimman osan, sillä hotellien hinnat pääkaupungissa ovat varsin korkeat.

Ravintolat, baarit ja kahvilat ovat suunnilleen Helsingin hinnoissa, mutta valikoimaa on niin paljon, että on helppo valita omaan budjettiinsa parhaiten sopivat paikat. Alkoholi on Tanskan kaupoissa halvempaa, mutta ravintoloissa hinnat eivät merkittävästi eroa kotimaisista. Ruokakauppojen hintataso (ja samalla myös laatu) vaihtelee valtavasti. Edullisia perusruokakauppoja ovat Netto ja Fakta, kalliimpia ja laadukkaampia puolestaan Irma ja Meny.

Vesi

Kööpenhaminassa voi huoletta juoda vettä, vaikka se ei maistukaan yhtä hyvältä kuin suomalainen vesi. Paikallisessa vedessä on paljon kalkkia, minkä voi huomata valkoisina tahroina esimerkiksi lavuaareissa ja kahvinkeittimissä.

Muita matkavinkkejä Kööpenhaminaan

© Karoliina Kinnunen Mohr

Karoliina Kinnunen Mohr

Karoliina Kinnunen Mohr on Kööpenhaminassa perheensä kanssa asuva viestinnän ammattilainen. Hän on ylpeä, ettei maininnut oppaassaan kertaakaan sanaa ”hygge”.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *