Julkinen liikenne Kööpenhaminassa

Kööpenhaminan kantakaupungissa matkailevalle helpoin kulkuväline on ehdottomasti polkupyörä. Polkupyörä on lähes aina halvin, helpoin ja nopein tapa siirtyä paikasta toiseen. Erityisesti vailla määränpäätä suhailemiseen se on oivallinen.

Joukkoliikenne toimii kaupungissa moitteettomasti. Juniin, metroihin ja busseihin käy sama lippu. Kaupungissa on kaksi metrolinjaa, jotka liikennöivät myös öisin kahta vajaan puolen tunnin huoltokatkoa lukuunottamatta. Junat ja bussit liikennöivät ympäri kaupunkia ja junat kuljettavat näppärästi myös kaupungin ulkopuolelle. Matkojaan voi suunnitella reittipalvelun avulla.

Matkustusvyöhykkeet

Kööpenhaminan ja sitä ympäröivän alueen joukkoliikenne jakaantuu vyöhykkeisiin. Lippua ostaessa on siis tiedettävä, kuinka monta vyöhykettä aikoo matkustaa. Keskusta-alueella kahden vyöhykkeen (2 zone) lippu riittää hyvin, maksaa yksittäin ostettuna 24 kruunua ja on voimassa tunnin ajan. Voit tarkastaa vyöhykkeet esimerkiksi Kööpenhaminan matkailupalvelun sivuilta.

Esimerkiksi matka lentokentältä keskustaan on kolme vyöhykettä ja keskustasta matkustaa junalla nykytaiteen museo Louisiaanaan yhdeksän vyöhykkeen (alle zoner) verran.

Matkaliput ja hinnat

Lippujärjestelmä on melkoinen viidakko ja vaikka joukkoliikenne onkin sujuvaa, on itse järjestelmässä parantamisen varaa.

Lippuja voi ostaa käteisellä ja luottokorteilla lippuautomaateista, joita on juna- ja metroasemilla. Busseissa lipun voi myös ostaa käteisellä kuljettajalta, jos ei ole satu olemaan liikkeellä isoimman setelinsä kanssa.

Lippuja myydään lisäksi DSB:n verkkosivuilla ja omansa voi hankkia myös älypuhelimella, mikäli lataa “Mobilbilletter Hovedstaden” –applikaation.

Matkaajalle on tarjolla City Pass, jolla voi matkustaa joko 24 (80 DKK) tai 72 (200 DKK) tunnin ajan neljän vyöhykkeen alueella kaupungissa rajattomasti. Lipun voi ostaa lippuautomaateista tai matkailupalvelun verkkosivuilta.

Lentokentältä Kööpenhaminan keskustaan

Vaivattomin tapa matkustaa lentokentältä keskustaan on hypätä metroon. Keskeisimmät keskustan pysäkit ovat Kongens Nytorv ja Nørreport station.

Lentokentältä pääsee päärautatieasemalle myös junalla. Muista tarkistaa että junan määränpäänä ei ole Malmö, jotta et päädy Ruotsin puolelle. Lentokentältä lähtee lisäksi busseja, mutta bussilla matka kestää huomattavasti metroa ja junaa kauemmin.

Taksit

Kööpenhaminassa on paljon takseja ja ne napataan tavallisesti lennossa kadulta taksivalon palaessa merkkinä vapaasta taksista. Taksin voi myös tilata joko puhelimitse esimerkiksi Taxa 4 x 35:n numerosta +45 3535 3535 tai verkossa.

© Karoliina Kinnunen Mohr

Karoliina Kinnunen Mohr

Karoliina Kinnunen Mohr on Kööpenhaminassa perheensä kanssa asuva viestinnän ammattilainen. Hän on ylpeä, ettei maininnut oppaassaan kertaakaan sanaa ”hygge”.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *