Tokio

Tokio on kodikkaan valtava ja valtavan kodikas. Maailman suurimmassa kaupungissa on mahdollista kokea hurmaavaa eksymistä, uskomattomia herkkuja ja hetkessä viipyvää kauneutta.

Tokio on aina hereillä. Kun aamuviideltä pölähtää karaokeboksista kadulle, elää kaupunki samaa tohinaa kuin päivälläkin. Tietyömiehet viittovat väistämään työkuopan, konbinista saa rapean onigirin, temppelillä lakaistaan pihamaata. Kodittomat kömpivät pahvilaatikoistaan, pachinkopelit pauhaavat, ja sentookorttelikylvyssä voi aamukylpeä.

Tokio on jokapäiväinen suuri seikkailu. Eksyminen on varmaa ja parasta – silloin löytää mielenkiintoisimmat kakkoskerrosten baarit, makeispuodit ja pikkutemppelit. Kaupungin pohjakartta on uskomaton sokkelo, mutta julkinen liikenne yllättävän selkeä.

On kummallista, kuinka kodikkaalta 38 miljoonan asukkaan megakaupunki voi tuntua. Eri kaupunginosilla on jokaisella oma tunnelmansa. Pilvenpiirtäjien Shinjuku, nuorisokulttuurin Shibuya, muinaista Edo-henkeä huokuva Asakusa, futuristinen Odaiba. Pienillä kujilla solahtaa aasialaiseen kuhinaan, kunnes edessä kimmeltää lasisen jykevä pilvenpiirtäjä.

Japanilainen kohteliaisuus on asia, joka mykistää turistin. Jo lentokentällä sinut ohjataan kumarrellen kohti portteja ja lentokenttäjunia. Tokiossa voi leikkiä julkkista ja kuninkaallista tai lähteä hassun salariiman-lauman kanssa etsimään oikeaa ravintolaa. Eksynyttä matkaajaa tahdotaan auttaa. Suomalaisuus kiinnostaa erityisen paljon.

Estetiikka huumaa kaikki aistit. Jokainen pienikin pläntti ja miniparveke on istutettu täyteen koristepensaita. Tavaratalo-ostokset kuorrutetaan rusetein. Annoksia on vaikea syödä, koska ne ovat niin kauniita.

Mutta mitä piilee kaiken kauneuden ja kohteliaisuuden takana? Voiko turisti koskaan päästä kurkistamaan japanilaiseen mieleen, ystävystyä, astua sisäpuolelle? Se on vaikeaa, mutta yritys kannattaa. Jopa suurkaupunki Tokiossa on mahdollista saada sydämet sykkimään, kaupungin tahtiin.

KÄYTÄNNÖN TOKIO

Kuinka liikkua kaupungilla, selviääkö metrojen verkostosta, entä jos maanjäristys iskee?

Etsi täältä Tokion-reissun perusfaktat päivittäiseen selviytymiseen.

Lue lisää:

TOKION MAAMERKIT

Tokio ei ole suoranainen nähtävyyskaupunki. Tokiolaiset itse toki suosittelevat Eiffel-kopio Tokyo Toweria ja Tokyo Skytreetä maisemaihailuun, mutta moni muu korkea huippu on aivan yhtä hyvä – ja huokeampi kohde. Jokaisella kaupunginosalla on omat maamerkkinsä. On parempi valita matkan pituudesta riippuen muutama kaupunginosa ja keskittyä niiden tarjontaan, kuin yrittää ahmia kaikkea.

TOKION KAUPUNGINOSAT

Karkeasti Tokion voi jakaa kahdeksaan suurempaan ja turistin kannalta tärkeimpään kaupunginosaan: lännessä Shibuya, Shinjuku ja Harajuku, keskellä Ginza, Roppongi ja Akihabara ja idässä Ueno ja Asakusa.

Lisäksi tutustumisen arvoisia ovat vähintäänkin Ikebukuro, Odaiba ja Omotesando sekä nuorten hipstereiden suosimat Daikanyama, Shimokitazawa, Koenji ja Kichijoji.

Täyden ympyrän tekevällä JR Yamanote-junalla on helppo kiertää eri kaupunginosia. Voit valita kohteita sen mukaan, kiinnostaako tutustua lännen moderneihin muodin ja blingblingin seutuihin (Shibuya, Shinjuku, Ginza, Akihabara) vai idän perinteisiin, pikkupuoteja kuhiseviin sokkeloihin (Asakusa, Ueno).

Yöelämä löytyy lännestä, parhaat kylpypaikat ja yakitorikojut idästä. Ja ettei tärkein unohtuisi, karaokea pääsee laulamaan ihan kaikkialla!

MAJOITUS TOKIOSSA

Tokion majoitusvaihtoehdoissa on varaa valita. Nukutpa pilvenpiirtäjähotellissa, futonilla ryokan-majatalon tatamilattialla tai arkisessa bisneshotellissa on kaikkialla vastassa hymyileviä kasvoja. Japanilainen asiakaspalvelu on huippuluokkaa myös hotelleissa. Tarjolla on usein söpö yukata, jossa voi hipsiä pitkin käytäviä.

Airbnb-asuntoja Tokiossa on nykyään runsain mitoin. Budjettimatkaaja voi testata myös rentoja hostelleja ja kapselihotelleja. Oma teemansa ovat lemmenmotellit, rakkaushotellit. Niitä on etenkin Shibuyan ja Shinjukun alueilla.

Lue hotellisuosituksia:

Varaa majoitus Tokiosta.

TOKIO ON RUOKAPARATIISI

Japanilaisille elämän tärkein asia, nukkumistakin tärkeämpi, on ruoka. Televisio on täynnä ruokavisailuja, Michelin-tähtiä jaellaan ahkerasti, tuoreudella kilpaillaan kaikkialla – ruoka ja sen taidokas valmistaminen ja syöminen määrittävät sinua ihmisenä.

On yleistä, että Tokion ravintolat erikoistuvat yhteen tuotteeseen – ja tekevät sen niin hyvin, että ulkopuolella kiemurtelee jono. Kaupunki on täpösen täynnä herkkukeitaita, jotka tarjoavat kukin oman seikkailunsa. Älä arastele – itadakimasu!

TOKION JUOMAKULTTUURI

Aina, kun juodaan, myös syödään. Sama pätee toisinpäin. Ei ole tavatonta nähdä sihteerejä lounastauolla oluttuoppi edessään. Muun maailman lailla myös Japanissa on innostuttu pienpanimo-oluista.

Riisiviina sake on luumuviini umeshun ja ohra/bataattiviina shochun ohella Japanin kansallisjuoma. Hyvän viinin saaminen on Tokiossa hankalampaa. Italialaiset ravintolat ovat suosittuja, mutta punaviini tarjoillaan usein sietämättömän viileänä.

Lonkeron ystävät voivat kokeilla chuuhai:ta, jota myydään konbineissa eri vahvuisina ja makuisina tölkkiversioina.

Entäpä miedommat janojuomat? Hahaa, se on aivan oma lukunsa!

TOKION YÖELÄMÄ

Alati valvovan kaupungin yöelämä on omaa luokkaansa. Tärkein seikka lienee se, ettei yölläkään ole kiire. Usein baarit ovat auki siihen saakka, että viimeinenkin asiakas poistuu. Musiikkielämä on vireää. Keikat eivät ole kalliita, ja niitä on lukuisia päivässä.

Suosituimmat yökerhot sijaitsevat Tokion länsimaalaisimmassa kolkassa Roppongilla sekä Shibuyassa. Ginzassa on yläluokkaisia yökerhoja. Pääsymaksut yökerhoihin ovat suhteellisen korkeat.

Paras keino bailata on tietenkin karaokeboksin vuokraaminen. Jokaisen Tokiossa vierailevan on tehtävä se! Tokio ei ole Tokio ilman karaokea!

TOKIOSSA LASTEN KANSSA

Kaupunki on suuri huvipuisto myös pikkuväelle. Pinkit, minikokoiset ja puhuvat kuormurit kaduilla, söpöt maskotit ja kauppojen loputon määrä krääsää ja leluja sytyttävät lapsimatkustajan silmät. Shinkansen-luotijunalla tai yksiraiteisella Monoraililla matkustaminen on elämys.

Kaiken tämän lisäksi kaupungista ja lähistöltä löytyy reipas määrä huvipuistoja, teemapuistoja ja teemaravintoloita.

JAPANILAINEN MIELI JA KIELI

Suomalaiselle matkustajalle Japani on miellyttävä kohde. Kieli kuulostaa yllättävän tutulta (hana, kasa, nami, minna, mika…), julkisissa liikennevälineissä vaietaan, ääntä ei koroteta muuallakaan, liikaa ei udella ja pidetään puisista esineistä.

Mitä vielä? Muumit tietenkin! Kaikki tietävät Nuuskamuikkusen. Kaikki tietävät Marimekon Unikon. Iittalan ja Arabian. Aki Kaurismäen. Mehän olemme suorastaan sielunkumppaneita!

Matkailijalle keskeiseen sanastoon ja fraaseihin kannattaa tutustua etukäteen.

TOKION TEMPPELIT JA PUISTOT

Japani on maallinen ja henkinen. Tärkeinä juhlapyhinä temppeleillä ja pyhäköillä jonottaa meikattuja, korkokenkäisiä naisia rukoilemassa lemmenonnea. Tokion-matka ei ole kokonainen ilman vierailua temppelillä. Toisaalta pari nähtyään ei tarvitse kokea kaikkia muita. Kesällä temppeleillä järjestetään hauskoja kesäjuhlia eli matsureita.

Puistot ovat suurkaupungin rauhoittumisen paikkoja – paitsi kirsikankukkien aikaan, jolloin alkaa kahden viikon vappu.

JAPANILAINEN KULTTUURI JA KYLPEMINEN

Japanilainen kulttuuri on hyvin esteettistä, ja perinteisiä muotoja, kuten kabuki-teatteria, ikebanaa eli kukkien asettelua, kalligrafiaa ja teeseremoniaa on tänäkin päivänä runsaasti tarjolla. Moderni kulttuuri on elävää, nuoret taiteilijat luovat perinteiselle pohjalle uutta ja muokkaavat trendejä raisumpaan suuntaan. Japanilaisia elokuvia fanitetaan laajalti myös lännessä, ja vaikka mangan ja animen suosion huippu lienee hieman taittunut, riittää tämän värikkään tyylin ystäviä yhä runsaasti. Japanilaista kirjallisuutta on käännetty suomeksi mukava valikoima.

Tokiossa on huima määrä mielenkiintoisia museoita, jotka avaavat maan kulttuuria turistille.

Tärkeä osa japanilaisuutta on kuin sauna suomalaisille: tulikuuma kylpy.

OSTOKSILLA TOKIOSSA

Tokiosta saa kaikkea, mitä voi keksiä ja kaikkea, mitä et koskaan osaisi edes kuvitella. Tavaran määrä huumaa pään. Krääsää on niin paljon, että heikompaa heikottaa. Välillä Tokiossa iskee antimaterialismi, sillä kaikkea on överisti. Toisaalta helpommin iskee supershoppailuhimo!

Kun lähdet Tokiossa ostoksille, muista, että suuria kokoja on hankala löytää – ja että pukukopissa on aina riisuttava kengät!

JUNALLA JA LAIVALLA TOKIOON?

Maata – ja hieman merta – pitkin matkailu Japaniin on mahdollista. Se vaatii seikkailuhenkeä ja aikaa. Trans-Siperia-juna kulkee Moskovasta Vladivostokiin noin viikossa, ja DBS-lautta jatkaa parissa päivässä Korean kautta Japanin Sakaiminatoon. Lue lisää lautasta ja junasta.

VASTUULLISEN MATKAILIJAN TOKIO

Onko jättikaupungissa mahdollista matkustaa eettisesti ja reilusti? Lue Vastuullisen matkailijan opas Tokioon. Mukana myös linkkivinkki esteettömään Tokioon!

Lataa Tripsterin Tokio-sovellus

Haluatko nähdä Tokion seikkailullasi parhaat ravintolat, kaupat, bilepaikat ja nähtävyydet kartalla ja navigoida helposti kohteesta toiseen? Lataa DayTripster AppStoresta tai GooglePlaystä ja tutustu Tokio-sovellukseeni!

DayTripster -matkasovelluksesta löydät ainutlaatuisen laajan valikoiman Tokion mielenkiintoisimpia ravintoloita, pilvenpiirtäjämaisemia, baareja, hotelleja, museoita, puistoja ja koko perheiden kohteita reilun matkailun vinkkeliä unohtamatta.

Lisäksi saat runsaan joukon valmiita ja jännittäviä Tokion kaupunkikierroksia tai voit tallettaa suosikkipaikkasi ja luoda aivan omia kierrosreittejä! Kokeile!

DayTripster Tokio
iOS-latausnappi
Android-latausnappi

Lue Tripsterin Tokio-opaskirja

Tripsterin vuonna 2019 julkaistusta Tokio-opaskirjasta saat parhaat vinkit Tokion-matkalle.

Tripsteri Tokio -oppaan avustuksella teet upean matkan Japanin pääkaupunkiin, jossa jokainen päivä on seikkailu. Löydät pienten kujien aarteita, tutustut värikkäisiin temppeleihin, astut harmonisiin puistoihin ja kaikkein omituisimpiin baareihin ja teemaravintoloihin. Tämä opas kertoo vinkit kaupunginosien parhaimmistoon, koko perheen retkiin, kuumiin kylpyihin ja raamenkuppiloihin.

Kirjoittamani opaskirjan hinta Suomalaisessa kirjakaupassa on vain 14,95 ! Suomen ulkopuolelle kirjan voi tilata Bookystä. Kirjan on kustantanut ReadMe (Bonnier) ja se on painettu Suomessa.

©Siru Valleala

Kysy lisää Tokiosta sivujen lopun kommenttiosiossa tai: [email protected]

Kuuntele podcast-haastatteluni! Haastattelija: Paula Kultanen Ribas.

Tokion hotellitarjouksia: Katso parhaat tarjoukset ja tee varaus tästä.

* Tripsteri.fi-sivuston aineistoa ei saa muokata tai jäljentää millään tavoin. Tripsteri sanoutuu irti kaikesta vastuusta niin suorista kuin epäsuorista vahingoista tai menetyksistä, jotka syntyvät seurauksena verkkosivujen sisällöstä (tai sen puuttumisesta). Ilmoitathan mahdollisista sisältöön liittyvistä ongelmista osoitteeseen [email protected].

Siru Valleala

Tripsterin päätoimittajan fyysinen koti on Espoossa, henkinen Tokiossa ja tuleva Tallinnassa. Juuret ovat Jyväskylässä, mökki Saimaalla ja suku Kouvolasta. Nuoruus kului Prahassa ja maailmanympärysmatkoilla.

Lue lisää

Kommentit (5):

Kari 28.03.2019 18:52

Hei
Tripsteri apista puuttu Tokio, onko tulossa ?

T.
Kari

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 31.03.2019 21:38

On tulossa hyvin pian! Stay tuned! :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Pirjo Järvinen 23.03.2019 09:01

Hei!
Tilasimme Matkamessuilla Tripsteri Tokion ja annoimme myös osoitetiedot. Mikä on tilanne, onko postitus käynnissä?
Terveisin
Pirjo Järvinen, Hämeenlinna

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 23.03.2019 19:20

Hei Pirjo! Kirjakauppias vastasi, että kaikki maksetut kirjat on postitettu. Jos olit jo maksanut, mutta et saanut kirjaa tai et ole ollenkaan saanut meilitse ohjeita maksuun, niin laita meille postia osoitteeseen [email protected] niin korjaamme asian.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kaika 01.02.2019 07:01

Mihin katosivat Tokio päivässä, kahdessa, kolmessa sivut? Olemme juuri lähdössä reissuun ja oli tarkoitus ottaa vinkit käyttöön. Auttakaa pääsemään sivuille.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 01.02.2019 10:02

Hei, kiitos viestistä! Meillä on sivustouudistus meneillään ja valikoista on pudonneet kaikki postaukset pois. Korjaamme tilannetta. Artikkeli löytyy täältä: https://tripsteri.fi/tokio-blogi/tokio-matkasuunnitelmat/ ja lisäsin sen nyt tämän sivun alaosaan Lue lisää -otsikon alle, josta se nopeimmin löytyy. Hauskaa matkaa! t. Tuulia / webmaster

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Siru Valleala 30.01.2016 22:54

Hienoa! Kerro sinä myös uusia vinkkejä matkan jälkeen :) Ja pysy mukana, tämä opas ja blogipuoli päivittyvät koko ajan! Ihanaa matkaa :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jaana Kumpulainen 30.01.2016 10:28

Mahtavia vinkkejä tulevalle matkalleni, kiitos!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *