Soittolista Kalifornian-roadtripille

Kaliforniassa tehdyn musiikin tyylikirjo on valtavan laaja. Osavaltio on myös innoittanut lukuisia artisteja ympäri maailmaa, joten Kalifornia- ja Hollywood-aiheisia biisejä on tehty lukemattomat määrät.

Soittolistan aloittava Beach Boys taltioi aikoinaan levyille Kalifornian ikoniset surffisäkeet, ja Tarantinonkin elokuvista tutut surffikitarat saapuivat osavaltion äänimaisemaan. 1960-luku toi myös Kalifornian folk- ja protestilaulajat, psykedeelisen rockin ja bluegrassin maailmankartalle.

Los Angeles ja Hollywood ovat houkutelleet monia rocktähtiä. The Doors -yhtyeen jäsenet hengailivat Venice Beachillä ja tekivät musiikkia historian sivuille. Jim Morrison kirjoitti Love Street -kappaleen asuessaan LA:n Laurel Canyonissa tyttöystävänsä kanssa.

Kalifornian punkskene muodostui LA:n seudulle pioneereinaan bändit, kuten The Germs ja Black Flag. San Franciscon varhaisista punkbändeistä tunnetuin oli Dead Kennedys.

Länsirannikon merkittävimmistä musiikkityyleistä puhuttaessa ei voi unohtaa hiphopia, jonka kuunnelluimpia suuntia on gangsta rap. 1980–90-luvuilta alkaen West Coast -hiphopin keskus on ollut Los Angeles, mutta myös Oakland tunnetaan Kalifornia-rapin kehtona. Edesmennyt Tupac kävi koulunsa Marin Countyssä San Franciscon seudulla ennen muuttoaan Los Angelesiin. LA:n seudulta on kotoisin myös Snoop Dogg. Nykyartisteista merkittävimpiä on Kendrick Lamar.

Tällä Tripsterin Spotify-soittolistalla voi kuulla sekä Kaliforniassa asuneita että osavaltiolle biisejään omistaneita artisteja. Laita soimaan vaikkapa kotona Kalifornian tunnelmiin virittäytyäksesi tai matkamusiikiksi kultaisen osavaltion kiertueelle!

Reetta Kemppi

Toimittaja ja valtiotieteilijä, joka etsii ihannekaupungin aineksia tällä hetkellä San Franciscossa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *