Kalifornian hotellit

Yöpyminen on yleensä Kalifornian-matkabudjetin suurin kasvattaja. Majoitus on kalleinta kesäkaudella, jolloin hinnat saattavat ponkaista hyvinkin korkealle. Hotelliyö maksaa yleensä yli 100 dollaria. Erityisesti San Franciscossa ja Los Angelesissa hotellit ovat kalliita, ja kelvollinen majoitus niissä maksaa noin 200 dollaria yöltä.

Motellissa yön voi saada alle satasella. Hostelleissa dormit maksavat kalliimmissa kaupungeissa yli kolme kymppiä. Dormit ovat yleensä sukupuolen mukaan jaettuja, mutta myös sekadormeja löytyy. Hostellista voi myös saada edullisen huoneen kahdelle hengelle tai perheelle. Jos retkeilyintoa löytyy, myös leirintäalueilla telttailu on edullinen tapa majoittua Kaliforniassa. San Franciscon ja Los Angelesin ulkopuolelle kannattaa suunnata arkipäivinä, jolloin majoittumisen hinnat ovat alhaisimpia.

Nettisivuilla ja varauspalveluissa ensimmäisenä näkyvän hotellin hintaan lisätään päälle noin 10–15 % verot. Resort-hotellit perivät muutaman kympin suuruisen resorttimaksun. Myös esimerkiksi valet-parkkeerauksesta saatetaan veloittaa erikseen.

San Franciscossa ja Los Angelesissa aamiainen ei kovin usein kuulu hintaan. Perusaamiainen tienvarsihotellissa sisältää pussipuuroja, paahtoleipää ja bageleita, muffinsseja ja vohveleita.

Ketjuhotellit ovat melko samanlaisia ympäri Kaliforniaa. Best Western- ja Holiday Inn -ketjut ovat suhteellisen edullisia ja siistejä. Super 8 on hieman halvempi vaihtoehto. Näihin majoituksiin sisältyy usein ilmainen aamiainen ja parkkipaikka. Kimpton-ketjun hotellit ovat tyylitietoisempia ja hintavampia vaihtoehtoja. Ketjut ovat helppo vaihtoehto etenkin lapsiperheille.

Motelleissa pahimmat murjut välttää tutustumalla varauspalveluiden arvioihin. Suurkaupunkien kaduilla törmää hotel-nimisiin asuntolahotelleihin, jotka eivät ole turisteille suositeltavia, joten sokkona ei kannata hotellia valita. Kalifornia on etenkin kesäisin, viikonloppuisin ja pitkien viikonloppujen ympärillä supersuosittu vierailukohde. Majoitus kannattaa varata sesonkiaikana etukäteen, etenkin jos majoituksen laadulla on itselle merkitystä. Lomakauden ulkopuolella muutamankin päivän varoitusajalla saattaa löytää edullisia hintoja. Helteisillä alueilla kannattaa varmistaa, että hotellissa on ilmastointi (AC).

Majoitusvinkit San Franciscon ja Los Angelesin välille

Seuraavat majoitustärpit sisältävät vinkkejä etenkin edulliseen ja keskihintaiseen yöpymiseen rantatie Highway 1:n ja sitä myötäilevän sisämaan valtaväylä 101:n tuntumassa. Ne majoitusvaihtoehdot, jotka sijaitsevat kaupunkien keskustoissa, sopivat myös julkisilla Kaliforniaa kiertäville matkaajille.

Monterey

MONTEREY HOSTEL. Hostelli sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä Cannery Row’ta ja tarjoaa dormimajoitusta.

Sijainti: 778 Hawthorne Street

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

WAVE STREET INN. Hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä Montereyn akvaariolta aivan Cannery Row’n tuntumassa. Aamiaisen sijaan hotelli tarjoaa eväspussin, jossa on pientä purtavaa ja valmisleivonnaisia. Maksullinen parkkihalli.

Sijainti: 571 Wave Street

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

SPINDRIFT INN. Monessa tunnelmallisen hotellin huoneessa voi tunnelmoida takkatulen ja merinäköalan äärellä. Hotellilla on Green Seal -sertifikaatti. Ilmainen aamiainen, maksullinen valet-parkkeeraus.

Sijainti: 652 Cannery Row

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Big Sur

RIVERSIDE CAMPGROUND AND COTTAGES. Punapuiden alla sijaitsevat mökit tarjoavat luonnonläheisen vaihtoehdon majoittua Big Surissä. Edullisimmissa mökeissä ei ole omaa wc:tä. Joen rannassa on myös parikymmentä telttapaikkaa.

Sijainti: 47020 Highway 1

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

DEETJEN’S BIG SUR INN. Norjalaisen maahanmuuttajan Helmuth Deetjenin ja hänen vaimonsa Helenin vuonna 1937 perustama idyllinen majatalo ja ravintola sijaitsevat lähellä Big Surin ravintoloita ja palveluita.

Sijainti: 48865 Highway 1

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

ALILA VENTANA BIG SUR. Big Surin loisteliaimman ja kalleimman, Hollywood-tähtien suosiman resortin elämysvaihtoehto on majoittua luksustelttaan, jonka ulkoterassilla on tulisija. Vain aikuisille.

Sijainti: 48123 Highway 1

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.
Tutustu Ventanan glamping-vaihtoehtoon

San Simeon

San Simeon Lodgen huone Madonna Innin huone. © San Simeon Lodge
San Simeon Lodge tarjoaa hinta-laatusuhteeltaan hyvän motellimajoituksen. © San Simeon Lodge

SAN SIMEON LODGE. Edullinen ja siisti motelli lyhyen ajomatkan päässä Hearstin linnalta.

Sijainti: 9520 Castillo Drive

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Paso Robles

Adelaide Innin uima-allas
Adelaide Innissä on pieni uima-allas ja vehreä puutarha. © Adelaide Inn

ADELAIDE INN. Edullinen perushotelli on varustettu virkistävällä puutarhalla.

Sijainti: 1215 Ysabel Avenue

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

THE OAKS HOTEL&SUITES. Viinialueiden lähistöllä sijaitsevassa hotellissa on hyvä hinta-laatusuhde. Ympäristöystävällisyyteen panostava hotelli käyttää täytettäviä pesuainepulloja ja tarjoaa sähköautojen latauspisteitä.

Sijainti: 3000 Riverside Avenue

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

San Luis Obispo

Madonna Innin huone. © Madonna Inn
Madonna Innin huoneiden sisustuksessa on käytetty luovuutta. © Madonna Inn

MADONNA INN. 101-tien kupeessa sijaitseva hotelli on yksi Kalifornian persoonallisimmista majoitusvaihtoehdoista. Jokainen huone on sisustettu oman teemansa mukaan.

Sijainti: 100 Madonna Road

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

LA QUINTA INN AND SUITES. Hyvätasoinen ja upouusi Wydham-hotelliketjuun kuuluva hotelli, jossa yövyt vaivattomasti. Katolla on pieni uima-allas ja pore-allas kukkuloiden reunustamassa maisemassa. San Luis Obispon keskustaan on parin kymmenen minuutin kävelymatka ja hotellin läheltä kulkee keskustaan myös vanhanajantyylinen Trolley-bussi (to-la) tai paikallisbussi.

Sijainti: 1845 Monterey Street

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Avila Beach

SYCAMORE MINERAL SPRINGS RESORT & SPA. Osa vihreissä maisemissa sijaitsevan hotellin huoneista kaipaisi päivitystä, mutta jos vietät mieluummin aikaa porealtaassa tai joogaamassa kuin hotellihuoneessa, tämä majoitus sopii sinulle. Huoneisiin kuuluu parvekkeella sijaitseva oma poreallas. Hotellilla on myös uima-allas kauniissa ympäristössä. Rinteille ripoteltuihin kuumalähdealtaisiin hotellivieraat saavat alennuksen, mutta näihin tulee varata aika etukäteen, sillä ne ovat suosittuja. Hotellin hintaan sisältyvät myös joogatunnit. Lapset ovat tervetulleita, mutta uima-altaalla toivotaan rauhaa. Lapsivieraille suositellaankin ajoa läheiselle Avila Hot Springsin vähemmän viihtyisälle mutta rennommalle kuumavesiuima-altaalle, jonne on vapaa pääsy Sycamoressa yöpyville. Lähistöllä sijaitsee myös toinen eteerinen majoitusvaihtoehto Avila Village Inn.

Sijainti: 1215 Avila Beach Drive

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Lompoc

O’CAIRNS INN AND SUITES. Hotelli sijaitsee lyhyen etäisyyden päässä Lompocin alueen viinitiloilta. Siisti hotelli tarjoaa ilmaisen aamiaisen ja alkuillan happy hour -juoman.

Sijainti: 940 E. Ocean Avenue

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Santa Barbara

SECRET GARDENS INN AND COTTAGES. Perinteinen, suloinen ja ruusuromanttinen bed and breakfast pääsee kunniaan ranskalaisen Dominiquen omistamassa majapaikassa. Aamiainen nautitaan tunnelmallisessa puutarhassa, jossa kansainväliset vieraat kokoontuvat värikkäisiin pöytiin. Mökit tarjoavat yksityisyyttä, ja lisärentoutusta kaipaava voi varata omansa poreammeella tai hieronnalla höystettynä.

Sijainti: 1908 Bath St

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

INDIGO HOTEL. Pieni boutique-hotelli on vain parin korttelin päässä rannalta ja Funk Zonesta. Kompaktin huoneen pienellä takapihalla on mukava nauttia aamukahvia. Hotelli tarjoaa vieraiden viihteeksi pari pyörää, kuntosalin, loungen sekä kahteen kerrokseen jakautuvan Santa Barbaran nykytaiteen museon etätaidenäyttelyn. Maksullinen valet-pysäköinti.

Sijainti: 121 State Street

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Blue Sands Innin sisustuksessa käytetään luonnonmateriaaleja. ©Blue Sands Inn

BLUE SANDS INN. Viehättävä ja moderni, meksikolaisiin sävyihin sisustettu ekohotelli Santa Barbaran rannan läheisyydessä. Tunkkaisia kokolattiamattoja ei ole ja huoneissa on täytettävät, lasiset vesipullot. Hotelli esittelee paikallisten taiteilijoiden töitä.

Sijainti: 421 S. Milpas Street

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Solvang

ROYAL COPENHAGEN INN. Solvangin tanskalais-kalifornialaisen pikkukaupungin keskustassa sijaitseva kohtuuhintainen tilavilla huoneilla varustettu hotelli tarjoaa tuoreita leivonnaisia aamiaisellaan.

Sijainti: 1579 Mission Drive

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

HOTEL CORQUE. Aulassa on hiukan Twin Peaks -tv-sarjan Great Northern -hotellin tunnelmaa. Huoneet ovat perushyvät, ja illalla kelpaa katsella tähtiä sisäpihan tunnelmallisella uima-altaalla.

Sijainti: 400 Alisal Road

Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

© Reetta Kemppi

Lue myös:
Hotellit ja yöpyminen San Franciscossa
Los Angeles -opas

Reetta Kemppi

Toimittaja ja valtiotieteilijä, joka etsii ihannekaupungin aineksia tällä hetkellä San Franciscossa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *