Ratsaille Islannissa

Islannissa kannattaa lähteä ratsastamaan! Issikkavaellus pehmeästi tölttäävän hevosen selässä on ihana tapa tutustua vuorenrinteisiin, vesiputouksiin ja muihin luonnon ihmeellisyyksiin. Rauhallisten, matkailukäyttöön koulutettujen hevosten selkään uskaltautuu aloittelijakin. Kokeneemmille ratsastajille Islanti tarjoaa hurjan määrän hienoja maastovaelluksia.

Islanninhevosella on käynnin, ravin ja laukan lisäksi kaksi erikoisaskellajia, töltti ja liitopassi. Pehmeässä töltissä jalat liikkuvat samassa järjestyksessä kuin käynnissä. Meno on tasaista ja pehmeää. Useimmat turistikäytössä olevat hevoset tölttäävät ainakin jonkun verran.

Nopeassa liitopassissa saman puolen jalkapari käy maassa yhtä aikaa. Sitä osaavat vain lahjakkaimmat hevoset ja taitavimmat ratsastajat.

Islannissa on kymmeniätuhansia hevosia ja useita kymmeniä hevostalleja, joihin matkailija voi mennä. Lähes joka kylästä löytyy talli, jossa pääsee kokeilemaan islanninhevosratsastusta. Päiväretkiä järjestetään ympäri vuoden, mutta pitkiä maastovaelluksia sääolosuhteiden takia vain kesäisin ja alkusyksystä. Päiväretkille voi ilmoittautua saman päivän aamuna, mutta pitkät vaellukset pitää varata hyvissä ajoin etukäteen. Osa pitkistä maastoreissuista myydään loppuun jo edellisenä sykynä.

Issikkavaellus Reykjavíkista

Reykjavíkin lähellä on useita talleja, jotka hakevat ratsastamaan tulijat suoraan hotelleilta. Isoimpia talleja ovat puolen tunnin ajomatkan päässä Reykjavíkista sijaitsevat ÍshestarEldhestar, Laxnes ja Sólhestar

Kaikki isot tallit ovat tasaisen hyviä. Íshestar ja Eldhestar ovat isoimpia, eli lyhyiden päiväretkien ryhmäkoot niissä ovat suuret. Toisaalta retkissä on eniten valinnanvaraa tunninmittaisista kävelylenkeistä kokopäiväretkiin. Laxness melko pieni ja perinteinen. Tallin omistaja hakee ratsastajat Reykjavíkista omalla autollaan ja kuljettaa heidät retken jälkeen takaisin. Laxnessin tallilla järjesteään vain kahden tunnin mittaisia vaelluksia aamu- ja iltapäivisin.

Islannin luontoon on upeaa tutustua varmajalkaisella islanninhevosella. (Kuva: Björgvin Hilmarsson)
Islannin luontoon on upeaa tutustua varmajalkaisella islanninhevosella. (Kuva: Björgvin Hilmarsson)

Pitkä issikkavaellus Islannissa

Islannin maaseudulla järjestettävät pitkät hevosvaellukset on tarkoitettu kokeneemmille ratsastajille. Talleja löytyy monesta kylästä.  Svaðilfari  järjestää pitkiä vaelluksia Länsivuonoilla. Tilan vaellukset ovat todella suosittuja ja myyvät nopeasti loppuun. Varaa siis ajoissa. Snaefellsnesin kuvankauniin niemimaan tunnetuin hevostila on Lysuholl. Etelä-Islannissa voi ratsastaa tulivuori Heklan maisemissa monipäiväisillä vaelluksilla esimerkiksi Hekluhestarin hevosilla.

Pohjois-Islannista löytyy valtava määrä erilaisia talleja. Lukka on pienehkö ja erityisen mukava talli Islannin hevostalouden sydänalueen Skagafjördurin tienoilla. Polar Hestar Akureyrin kaupungista 30 kilometriä pohjoiseen järjestää pitkiä vaelluksia ja lyhyitä päivävaelluksia. Vaatimaton mökkimajoitus ja herkullinen kotiruoka kruunaavat maaseutunautinnon!

Íshestarin ja Eldhestarin matkatarjonta kattaa koko Islannin. Yksi hienoimmista erämaahevosvaelluksista onkin Kjölurin vaellus, jonka aikana ratsastetaan suuren hevoslauman kanssa Islannin poikki kahden jäätikön välistä.

Viikonmittaisen maastovaelluksen hinta ohjelmineen, aterioineen ja majoituksineen lähtee noin parista tonnista eurosta ylöspäin. Suoraan talleilta ostettujen matkojen hintoihin ei usein kuulu lentoja. Jotkut tallit järjestävät kuljetuksen vaelluksen lähtöpaikkaan Reykjavikista, mutta eivät kaikki. Suomenkielellä opastettuja hevosvaelluksia (hintoihin sisältyvät myös lennot) myy Suomessa mm. Saga-Matkat.

 

Huom! Ennen kuin tulet Islantiin ratsastamaan, lue nämä ohjeet maahantuontirajoitteista. Islantiin ei saa tuoda esim. käytettyjä ratsastushanskoja.

Lue täältä lisää islanninhevosista.

Satu Rämö

Islannissa asuva kirjailija, bloggaaja, toimittaja. www.salamatkustaja.com

Kommentit (13):

Hanna 29.01.2017 20:47

Hei Satu,

tulen mieheni kanssa heinä-elokuussa kolmeksi viikoksi Islantiin. Vuokra-auto on jo varattu ja matkakuume nousussa. Mies valokuvaa, minä mieluiten ratsastan ja molemmat vaellamme. Kevyen vaellusteltan ja talvimakuupussien kanssa ajattelimme reissusta selvitä.

Länsivuonoille ainakin tekee mieli. Yritän löytää sieltä sopivaa Islannishevostallia, joka järjestäisi 3-4 päivän vaelluksia. Linkittämäsi Svadilfarin pitkä vaellus vaikuttaa lumoavalta kokemukselta, mutta ei osu ajallisesti meidän matkaan. Olisiko sinulla kenties takataskussa muita tallisuosituksia tuolta suunnalta?

Kiitos loistavasta sivusta! Harmi, että Mondon kirjasi on loppuunmyyty. Ostin sitten sen sijaan Islantilainen voittaa aina-kirjan englantilaisen version, jotta saksalainen mieskin pääsee osalliseksi sisäpiiritiedoista.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 30.01.2017 01:23

Moikka! Joo tosi harmi että Mondon opasta ei enää ole saatavilla... :/ Mutta täältä Tripsterin puolelta löytää myös matkavinkkejä ja päivitän opasta jatkuvasti.

Kolmen päivän mittaisia vaelluksia Länsivuonoilla ei mielestäni ole ihan kamalan paljoa saatavilla. Siellä on yksi kiva issikkatalli Thingeyrissä (Simbahöllin-nimisen kahvilan yhteydessä), mutta he taitavat järjestää vain päiväretkiä. Samoin Fosshestar Isafjördurissa. Strandhestar Holmavikissä (Länsivuonojen itäranikolla) järjestää kysyttäessä kolmipäiväisiä retkiä. Kannattaa olla yhteydessä sinne ja kysäistä. Tästä tallista mulla ei tosin ole omaa kokemusta, mutta yleensä nämä matkailijoille hevosvaelluksia järjestävät tallit ovat ihan hyviä ja hevoset mukavia :)

Yksi hyvä keino tutustua pidempien vaellusten tarjontaan on käydä esim. Ishestarin ja Eldhestarin (isoimmat tallit) sivuilla ja katsoa heidän multi-day-tourien aikatauluja ja hintoja. Suurin osa näistä matkoista järjestetään yhteistyötallien kanssa pitkin Islantia ja niistä osa saattaa olla Länsivuonoillakin.

Toivottavasti tästä oli apua matkan suunnitteluun.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Hanna 30.01.2017 17:39

Kiitos!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Salla 05.02.2017 00:14

Hei!

Osaisitko suositella, mikä noista 4-7 päivää kestävistä ratsastusreissuista kannattaisi valita, mikäli haluaa nähdä ja kokea mahdollisimman monipuolisia maisemia? Entä onko hinta-laatusuhteessa eroja tallien välillä? Kiitos jo etukäteen :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 06.02.2017 00:19

Moikka! Islanissa on monipuolisia maisemia ihan joka puolella, eli siinä mielessä jokainen matka on yhtä hyvä. Niitä on mahdoton laittaa paremmuusjärjestykseen. Ja pidemmillä reissuilla on se hyvä puoli, että niissä liikutaan reippaammin ja mukana on vain kokeneita ratsastajia eli joka päivä ei mene aikaa siihen, että opetellaan perusteet alusta asti. Jos teillä on aikaa, niin Kjölurin vaellus on tosi hieno, se on tosin viikon mittainen, taitaa olla pidempikin. Matka vie Islannin halki pohjois-eteläsuunnassa. Huikeita maisemia luvassa :)

Yleensä on niin, että Etelä-Islannissa tallit ovat isompia eli ryhmät isompia ja myös hinnat kalliimpia. Mitä kauemmaksi pääkaupungista menee, sitä edullisempaa usein on. Toisaalta kovin pienelle tallille ei kannata mennä ellei tunne tallia entuudestaan, koska heillä on hevosia vähemmän ja isomman volyymin paikoissa asiat tehdään ammattimaisemmin, koska on pakkokin. Itse teen yhteistyötä Polar Hestar -nimisen tilan kanssa pohjoisessa. He ovat pienempi kuin etelän isot tallit, mutta silti heillä on valtava määrä hevosia ja ovat tehneet erimittaisia hevosvaelluksia jo 30 vuotta ja ylikin. Näitä mun vetämiä matkoja myydään Saga-Matkojen kautta, jos kiinnstuitte niin vilkaiskaa heidän sivuille ja sieltä löytyy tarkemmat matkakuvaukset.

Etelän tallesisa on se hyvä puoli, että ne ovat lähellä lentokenttää eli siirtymisiin ei mene niin kamalan kauaa aikaa.

Toivottavasti tästä oli apua :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Salla 06.02.2017 00:44

Kiitos vinkeistä!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Maija 13.03.2017 12:14

Eldhestar-linkistä puuttuu s-kirjain :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 14.03.2017 13:44

Ups! Kiitos kun huomasit. Korjaan :-)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Miia Salonen 31.03.2017 19:42

Itse olimme viime kesänä Eldhestarin neljän päivän kestoisella ratsastusreissulla Thorsmörkissä. Maisemat lumosivat meidät. Ryhmässämme oli 15 ratsastajaa ja kolme opasta. Mielestäni ko. kokoinen ryhmä toimi hyvin. Lisäksi matkassamme kulki kaksi kokkia, jotka huolehtivat reissulla ruokahuollosta. Yksi oppaistamme oli islantilainen Samuel, jonka tarinoita oli hienoa kuunnella.
Tulevana kesänä suuntaamme uudestaan Eldhestarille pidemmälle ratsastusvaellukselle. Viime kesänä 12-vuotiaan mielestä ratsastusmatka oli paras matka ikinä.

Huomionarvoista on myös, että Eldhestar tarjoaa lapsialennuksen muistaakseni alle 14-vuotiaille. Eldhestarin sivut ovat selkeät ja kaikki mitä luvataan, pitää paikkansa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 01.04.2017 02:58

Samaa mieltä! Eldhestarin pitkät vaellukset ovat tosi nastoja; hyvin toteutettuja ja järjestelyt toimivat. Lyhyet päiväretket ovat myös kivoja, mutta etenkin kesäaikaan niissä on usein isommat ryhmät ja meininki on vähän ruuhkaista. Mutta niinhän se on kyllä muillakin isommilla talleilla täällä... Kirjoitan tätä itse asiassa Eldhestarin tilalla, olemme täällä juuri viikonloppulomalla ja on ollut kyllä älyttömän mukava reissu. Plussaa etenkin hotellin Hästens-sängyistä :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Anna 21.04.2017 08:12

Hei! Minulla on varattuna 6 päivän matka Islantiin kesäkuun puolivälissä. Tarkoituksena olisi myös käydä ratsastamassa ja käväistä pohjoisrannikolla etelän suosittujen nähtävyyksien lisäksi (blue lagoon, kultainen kolmio)Missä kannattaisi ratsastaa pohjoisessa? Tutkailin Polarhestar ja Hestasport -nimisiä talleja ja molemmat vaikuttivat mukavilta. Hestasport tarjosi kätevästi majoitustakin omissa mökeissä. Kumpi olisi parempi ja maisemallisesti kauniimpi? Itse olen kokenut ratsastaja, mutta haluaisin ainakin yhdelle retkelle mukaan mieheni, joka ei ole ikinä ollut ratsailla.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 21.04.2017 13:00

Moi Anna! Nuo molemmat tallit ovat oikein kivoja, olen ratsastanut molemmissa paikoissa. Hestasportin majoitus on tasokkaampi, mutta myös hintavampi. Polar Hestarilta saa makuupussimajoituksen vaatimattomissa mökeissä edullisesti (kannattaa kysyä hintaa ja vapaita paikkoja sähköpostitse) ja myös illallisen ja aamiaisen voi ostaa majoituksen kylkeen. Hevosten puolesta molemmat siis kivoja paikkoja; Polar Hestar on lähes meren rannalla, Hestasportin lähellä on iso joki. Vuoristomaisemia molemmissa.

Jos menet pohjoiseen, kannattaa käydä Myvatnin järven seudullla jos vain ehditte. Se on upea!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Anna 26.06.2017 13:44

Hei! No niin, nyt on kotiuduttu upealta reissulta ja ehdittiin käydä sekä Hestasportilla, Polarhestarilla että Myvatn-järven alueella. Pohjois-Islanti oli mielestämme upea, sinne on päästävä uudestaan! Etenkin pieni Grenivikin kylä Polarhestarin lähellä vei sydämemme. Yövyimme siellä pienessä Grenivikin Guesthousessa merimaisemilla. Talon isäntä oli todella mukava. Hän oli kiinnostunut vieraistaan ja antoi hyviä matkavinkkejä niin senhetkiselle kuin tulevillekin Islannin matkoillemme.

Kuulin, että olet vetänyt ratsastusretkiä Polarhestarin tilalla. Ovatko ne suomenkielisiä vai englanniksi? Kieli ei ole lainkaan ongelma, huomasin vain, että tallilla on käynyt suomenkielisiä asiakkaita. Mistä löytyy tieto tulevista vaelluksista, eli mitä nettisivua/somekanavaa kannattaisi seurata? Vai vedätkö vaelluksia myös muilla talleilla? Viimeistään ensi kesänä olisi päästävä :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 28.06.2017 03:44

Moi Anna! Onpa mukava kuulla, että viihdyitte Grenivikissä ja Polar Hestarilla. Ne ovat ihan lempparipaikkojani molemmat ;-)

Järjestän suomeksi opastettuja hevosmatkoja Polar Hestarille Saga-Matkojen kautta, kannattaa katsoa heidän sivuilta tarkemmat tiedot. Hintohin sisältyy koko paketti lentoineen, hevosreissuineen jne. Ensi kesän matkat tulevat myyntiin lokakuun tienoilla.

t.Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Nina 22.04.2017 11:44

Hei Satu, Ollaan tulossa 2.5. Reykjavikiin, minä ja tyttäret. Tytöt 14v ja 19v on ratsastaneet nelisen vuotta, minä nyt kokonaista neljä tuntia yksityisopetusta. Olin kymmenisen vuotta sitten yhden päivän issikkavaelluksella niin sanotusti kylmiltään joten tiedän suunnilleen mihin ryhdyn. Haluttaisiin muutaman tunnin vaellus suomea puhuvan oppaan seurassa. Nuorempi tytär ei osaa eikä ymmärrä sanaakaan muuta kuin suomea, sitäkin viiveellä ja siksi olisi kiva jos opas puhuisi suomea. Tiedän että islannissa on talleja joista voi löytää suomenkielisiä oppaita. Osaisitko antaa linkin? Meillä on neljän yön majoitus Reykjavikissa ja vuokramaasturi käytössä joten etäisyydet ja huonommatkaan tiet ei haittaa. Vaellus voisi olla myös vain meille kolmelle jos hinta on sopiva.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 22.04.2017 15:11

Hei Nina! Suomalaisia oppaita on tosiaan ollut Islannissa talleilla, mutta ikävä kyllä juuri nyt en osaa antaa tarkempaa vinkkiä. Kyselen vähän ympäriinsä ja palaan, jos kuulen jotain. Olen itse ryhmänjohtajana Polar Hestarin hevostilalla muutaman kerran kesässä, mutta ne matkat on jo loppuunmyyty (ja matkaa Reykjavikista on reilut 400 km). Mutta palaan heti, jos kuulen jotain :-)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 22.04.2017 15:32

No siinäpä ei mennyt kauaa. Eli kaksi tilaa löysin, joissa on suomalaisia oppaita tällä hetkellä. Ne ovat molemmat Pohjois-Islannissa eli joutuisitte vähän ajamaan. Gauksmyrin tila on noin vajaan 3 h ajomatkan päässä Reykjavikista. Siellä on tällä hetkellä töissä Susanna-niminen suomalainen tyttö, kannattaa olla yhteydessä ja kysyä mahdollisuutta vaellukseen oman porukan kesken.

Myös Blönduosin kylässä olevalla Hvammur-tallilta löytyy suomalainen Paavo. :)

Toivottavasti näistä oli apua!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Nina 24.04.2017 17:33

Hei, kiitos tiedoista. Eilen selvittelin nuo tallit mutta ovat kyllä aika kaukana, harmi. Päädyttiin nyt varaamaan Eldhestarin puolipäiväreissu nimeltä Horses & Hot Springs. Pitää toivoa ettei olisi ihan hirveästi populaa juuri tuona torstaipäivänä.
Talli on ilmeisen iso. Meillä on matkassa äitini 81v. Hän ei tietenkään ratsasta mutta on ikänsä ollut hevosten parissa ja toivon että hänellä riittää ihmeteltävää tallilla sinä aikana kun me kolme olemme ratsailla. Islanti on hänelle monivuotinen haave. Me kaikki odotamme kovasti matkaamme.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jonna 03.06.2017 23:50

Moikka Satu! Ollaan tulossa Islantiin parin viikon päästä ja suunnitelmissa on ehdottomasti ratsastus reissu. Ollaan vuokraamassa auto ja ajateltiin kiertää koko saari ympäri. Olisiko jotain suositusta tallista? Sinäänsä ei ole väliä missä päin Islantia, mutta sellainen paikka missä olisi hienot maisemat. Toiveissa olisi 1-3 h ratsastus.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 06.06.2017 02:00

Moi Jonna!

Islannissa on todella paljon talleja, niitä löytyy lähes joka kylästä. Ja maisemat on koko maassa tosi hienoja ja koska on paljon lääniä, ei tyydytä pyörimään vain jotain pientä ympyrää vaan talleilla mennään ihan kunnolla maastoon.

Tuossa tekstissä yläpuolella mainitsin muutamia, kannattaa tsekata jos ne osuisivat matkanne varrelle. 1-3 h mittaisia hevosretkiä järjestetään joka tallilla. Pitkiä vaelluksia on sitten usein vain isompien tilojen tarjonnassa ja ne pitää varata etukäteen. Mutta päiväretkille pääsee usein ihan vain edellisenä päivänä varaten.

Ihanaa matkaa teille, Islannin-kierroksestanne tulee varmasti superkiva reissu :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Emilia 09.09.2017 18:51

Moikka,
Opiskelen luonto-ohjaajaksi ja hevostaustaa löytyy 18 vuoden ajalta (yksi kilpahevonen esteillekin tuli omistettua ja issikoita vuokrattua ja kisattua niilläkin useampi vuosi) ja nyt olisi hakusessa työssäoppimispaikka jossa pääsisi ratsastamaan ja tutustumaan lähemmin hevosmatkailuun ja mahdollisesti myös muuhun oheistoimintaan. Onko suosituksia? Kielinä englanti, ruotsi ja saksa sujuu ja kaikkea oppii puhumalla ja kuuntelemalla!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 14.09.2017 00:58

Moikka Emilia! Islannissa käy aika paljon suomalaisia hevosihmisiä töissä ja tekemässä opintoihin kuuluvaa harjoittelua. Kielitaitona riittää hyvin englanti, islantia ei tarvitse osata ennalta.

Kannattaa laittaa matkailupalveluita myyville talleille kyselyä, esim. sähköpostia, ja laittaa hakemus. Löydät näitä talleja esim täältä Tripsterin Islanti-oppaan sivuilta.

Facebookissa on muutamia Islanninhevostalli-aiheisia ryhmiä, niistäkin kannattaa kysellä vinkkejä.

Toivottavasti tästä oli apua :)
T. Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Selena 25.09.2017 12:31

Moikka, onko noita vaellus päiväretkiä mutta, suomeksi opastettuina?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 25.09.2017 17:47

Moikka! Islannissa on muutamilla issikkatalleilla välillä suomalaisia töissä, jolloin voi saada suomenkielistä opastusta, mutta ei ole yhtä tiettyä paikka, jossa suomenkielisen palvelun voisi taata. Tällä hetkellä Sydra Langholtin tilalla Etelä-Islannissa (ridingtourssouthiceland.com) on suomalainen valmentaja, joka vetää joskus myös noita tunnin ja parin mittaisia vaelluksia. Mutta ikävä kyllä en voi luvata mitään...

Mutta englanniksi pärjää hyvin, eikä retken aikana tarvitse edes puhua mitään. Nauttii vaan hevosten kyydistä, ja vauhtihan on aina rauhallinen jos mennään aloittelijaretkelle.

T.Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Minsku 25.10.2017 15:42

Moikka! Sattuiko sulla olemaan tietoa Solhestar-tallista, millaisia ovat heidän useamman päivän vaelluksensa? Entä mökkimajoitus? Toinen vaihtoehto on Eldhestar, mutta onko se kovin 'tehdasmainen' iso paikka?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 27.10.2017 15:33

Moi Minsku!
Mä olen käynyt Sólhestarilla vain lyhyellä vaelluksella, joten en osaa sanoa niistä pitkistä vaelluksista omaa kokemusta.
Eldhestar on iso eli päiväreissut ovat kansoitettuja, mutta ne heidän pität vaellukset ovat eri maata: pitkille vaelluksille osallistuu vai kokeneita ratsastajia ja ryhmäkoot eivät ole niin suuria kuin päiväretkillä. Minun pari kaveria on käynyt Eldhestarilla pitkällä reissulla (siis sellaisella vaelluksella, jossa yövytään eri paikoissa ja tehdään yhtä pitkää matkaa) ja tykkäsivät kovasti. Usein nuo isoimmat tallit eli Eldhestar ja Ishestar toimivatkin niin, että he tekevät pitkät reissut yhteistyössä pitkin maaseutua olevien pienempien tallien kanssa.

Toivottavasti tästä oli apua :-)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Maria 20.12.2017 00:27

Hei,
onnistuuko ratsastus myös maaliskuun lopulla?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 20.12.2017 01:08

Moi Maria! Juu, onnistuu! Päiväretkiä ja parin tunnin mittaisia retkiä järjestetään vuoden ympäri. Pitkiä vaelluksia (siis niitä monta päivää kestäviä) järjestetään vain kesäisin.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Katri 24.01.2019 15:53

Moi,
Varmaan nyt hassu kysymys, mutta jos varaa parin tunnin ratsastuksen jostain tallista ja juuri silloin sattuu satamaan, niin pidetäänkö tuo retki kuitenkin? Onko kova tuuli/sade este mahdolliselle retken toteutumiselle? Kyseessä olisi siis vain parin tunnin retki.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 24.01.2019 20:13

Moi! Ihan hyvä kysymys :-) Jos sää on todella huono, esim. voimakas tuuli, retki saatetaan perua. Silloin saa aina rahat takaisin. Jos sataa tms mutta mitään myrskyvaroitusta ei ole annettu, ratsaille mennään. Silloin voi vetäistä vedenkestävän lämpöhaalarin päälle. Tallit tarjoavat niitä maksutta käyttöön.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Katja 11.06.2019 10:32

Moi! Tullaan juhannukseksi Islantiin Reykjavikin seudulle ja 10v tyttäreni haluaa ratsastaa kanssani lyhyen reitin. Onko antaa vinkkejä missä olisi rauhalliset hevoset ja ystävällinen palvelu? Kummallakaan ei ratsastuskokemusta ennen eikä tyttäreni osaa paljoakaan englantia. 1h:n reissu voisi riittää.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 11.06.2019 13:04

Moi Katja! Jos teitä kiinnostaa tehdä lyhyt ja rauhallinen reissu, melko lähellä Reykjavikia on sellainen talli kuin Eldhestar. Heillä on paljon erimittaisia reissuja ohjelmassa joka päivä ja myös näitä 1 h mittaisia rauhallisia retkiä, suosittelisin siis sitä. He noutavat myös tarvittaessa hotellilta Reykjavikista ja tuovat retken päätteeksi takaisin, eli vuokra-autokaan ei tätä retkeä varten ole välttämättömyys. :)
Kivaa reissua teille!
t.Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *