Bussipassi – Islanti

Islantia voi kiertää vuokra-auton lisäksi myös linja-autolla. Bussilla pääsee Islannissa etenkin kesäaikaan lähes joka paikkaan.  Bussilla matkustaminen on ainakin Islannin erämaassa omaa vuokra-autoa turvallisempaa, koska ei tarvitse itse huolehtia jokien ylittämisistä, lammaslaumoista tai siitä, riittääkö tankin bensa seuraavalle bensikselle.

Reykjavík Excursions tarjoaa bussimatkailuun kehitettyjä Iceland on Your Own -bussipasseja. Esimerkiksi bussilippu Islannin ympäri maksaa noin 270 euroa. www.re.is

TREX. TREXin kautta voi ostaa bussilippuja Etelä-Islantiin kuten Landmannalaugarin laavamaisemiin (meno-paluu Reykjavíkista noin 100 €).  www.trex.is

SBA. Pohjoisislantilainen SBA vie turisteja muun muassa Euroopan voimakkaimmalle vesiputuokselle Dettifossille, Krafla-tulivuorelle ja erämaatie Kjölurille. Bussimatka Akureyristä Reykjavíkiin erämaatie Kjöluria pitkin maksaa 110 €. www.sba.is

Sterna. Sternan bussipassilla voi kiertää koko Islannin. www.sterna.is

Opastetut bussiretket

Itsenäisen bussimatkailun lisäksi tarjolla on laaja repertuaari matkanjärjestäjien pakettiretkiä, joihin kuuluu kuljetuksen lisäksi myös opas. Vaihtoehtoja on paljon, joten kannattaa ennen matkaa miettiä, mitä haluaa nähdä, ja kuinka paljon siitä on valmis maksamaan. Lue täältä lisää aiheesta Retket Islannissa.

© Satu Rämö

Satu Rämö

Islannissa asuva kirjailija, bloggaaja, toimittaja. www.salamatkustaja.com

Kommentit (16):

Mirja P

Mietin omatoimista maassa kiertelyä julkisilla busseilla. Miten on, pysähtyvätkö bussit taajamien ulkopuolella aina tarvittavissa kohdissa (esim. majoituspaikan kohdalla), vai onko kiinteät pysäkit?
Entä taksien käyttö: Löytyykö pienemmistä taajamista yleensä takseja?

Samalla: Bussipassi-sivulla näyttäisi olevan sellainen virhe, että Reykjavík Excursionsin kohdalla onkin Iceland Excursions -linkki.

Vastaa

Satu Rämö

Bussireissu on hauska tapa kiertää Islanti! Viralliset pysäkit (eli pysäkit joissa pysähdytään aikataulun mukaan ottamaan ja päästämään matkustajia) sijaitsevat ns. järkevillä paikoilla. Usein luonnonnähtävyyksien infotaulujen kohdalla, N1-bensa-asemilla (Islannin "ABC"), hotelleilla, luonnonpuistoissa jne. Toki jos bussista haluaa jäädä pois jossain ihan muualla, uskon että se on ihan ok. Jos vaan kertoo kuskille että haluaisi hypätä jossai tietyssä kohtaa, olen varma että hän voi pysähtyä. Islannissa ollaan aika epävirallisia näissä jutuissa :-)

Kiitos kun huomautit linkistä, käynkin heti korjaamassa.

Vastaa

Seija Jokinen

Suunnitteilla matkaa Islantiin ensi kesänä. Aikaa käytettävissä kaksi viikkoa ja ajateltiin matkustaa bussilla saari ympäri.
Pitääkö matkat buukata etukäteen ja voiko bussissa matkustaa yön, jolloin säästäisi aikaa ja majoitusmaksuja? Kannattaisiko varat mahdolliset majoitukset jo nyt ettei jää taivasalle?

Vastaa

Satu Rämö

Bussilippu kannattaa ostaa etukäteen ennen bussimatkan alkua, niin ehtii tutustua kunnolla esim. aikatauluihin. Suosittelen saarikierrokselle sitä saarikierrokseen oikeuttavaa passia. Matkan varrella voi sitten itse päättää, miten haluaa matkaa jatkaa vai viipyäkö vielä yö tai pari jossain oikein kivassa paikassa, Tuon bussipassin voi ostaa täältä Reykjavikistakin, mutta jos tietää matkustuspäivät, niin netistä sen hankkiminen etukäteen vähentää säätöä.

Busseja ei ikävä kyllä kulje yöaikaan, eli majoituksissa ei pysty bussissa matkustamalla säästämään. Majoitus kannattaa ehdottomasti varata etukäteen ainakin muutamasta ensimmäisestä paikasta, sillä kesäaikaan pienet majatalot saattavat täyttyä nopeasti. Jos matkustatte teltalla, varauksia ei tarvitse tehdä etukäteen ja silloin matkantekokin on joustavampaa.

Hauskaa matkaa teille Islannin ympäri, siitä tulee varmasti upea reissu!

Vastaa

Kati

Olemme ensi vuodelle harkitsemassa viikon reissua Islantiin. Tuosta ajasta puolet luultavasti Reykjavikissa ja puolet jossakin muualla - tämän vuoksi harkinnassa on auton vuokraaminen muutamaksi päiväksi. Eikö tuo ykköstie, joka kiertää Islantia, ole aika perushyvässä kunnossa? Siis ettei sitä varten tarvitse vuokrata mitään nelivetoa. Katselin, että neljän-viidenkin tunnin ajomatkan säteellä on paljon nähtävää aivan tuon ykköstien varrella.

Vastaa

Satu Rämö

Moikka! Ykköstie on hyvässä kunnossa, se on kauttaaltaan asfaltoitu (tai olisikohan itävuonoilla joku pikkupätkä joka on vielä hiekkatietä), mutta muutaman päivän päiväreissua ajatellen tiet ovat hyvässä kunnossa. Maksiminopeus on 90km/h eli kannattaa varata matkantekoon sopivasti aikaa. Siellä on mahtavia nähtävyyksiä Reykjanesissa, Etelä-Islannissa (etelässä on myös eniten turisteja, mutta luonto on kyllä upea) ja suosittelen myös esim. Húsafellin aluetta siellä Länsi-Islannin tuntumassa, noin 2 h ajomatka Reykjavikista.

Mainiota reissua!

Vastaa

Tarja

Hei! Tiedätkö onko Keflavikin lentokentällä mahdollisesti jotain halpaliikennöintiä Blue Lagooniin ja sieltä hotelliin, Reykjavikiin? Katselin bussiyhtiöiden tarjoamia hintoja ja hintaa löytyy, joten ei viitsisi käyttää suuria määriä rahaa kuljetuksiin jos mahdollisesti löytyisi tarjouksia lentokentältä..Tai paljonko taksi suurinpiirtein maksaisi esimerkiksi lentokentältä Blue Lagooniin?

Vastaa

Satu Rämö

Moi Tarja. Tuo bussiyhteiöiden (Reykjavik Excursions, lähinnä) on ikävä kyllä edullisin tapa tehdä Blue Lagoonin reissu. Sisäänpääsy on suolaisen hintainen jo valmiiksi ja paikallisbussit eivät aja Blue Lagooniin. Paikallisbussilla pääsee kyllä lentokentältä Reykjavikiin, mutta ei Blue Lagooniin tai hotelleille.

Taksimatka tulee melko kalliiksi, paitsi jos teitä on autossa monta. Tarjoustahan voi kysyä esim. noilta taksiyhtiöiltä suoraan (ks. linkkejä esim. täältä: https://www.tripsteri.fi/islanti/lentokentalta-keskustaan/)

Minun mielestä Blue Lagoon ei ole edes välttämätön vierailukohde. Paljon autenttisempaan paikallistunnelmaan pääsee Reykjavikin lukuisissa uimaloissa, joissa käyvät myös paikalliset - ja sisäänpääsymaksu on noin kymmenesosan Blue Lagoonista. :)

Vastaa

Marika Sironen

Minkä nimisiä kylpylät ovat ja misyä löydän yhteystiedot?

Vastaa

Satu Rämö

Moi Marika ja kiitos viestistä!
Tästä Tripsterin Kylpeminen Isannissa -jutusta löytyy perustiedot islantilaisista kylpypaikoista ja -tavoista sekä linkkejä paikkoihin:
https://www.tripsteri.fi/islanti/kuumat-lahteet-islanti/kylpylat-islanti/#comments

Islannin-terkuin
Satu

Vastaa

Marika Sironen

Nyt olen jo aivan pyörällä päästäni kaikesta tiedosta ja sekaisin. Kusyisinkin nyt mikä on halvin vaihtoehto mennä lentokentältä Reykjavikin keskustaan?

Vastaa

Satu Rämö

Hei Marika!
Riippuu siitä, kuinka monta teitä on ja meinaatteko ottaa vuokra-autoa Islannin-matkan ajaksi. Jos otatte vuokra-auton, se kannattaa ottaa jo kentältä ja palauttaa kentälle, niin säästätte lentokenttäkuljetuksissa.

Jos ette ota vuokra-autoa ja teitä on esim 3 tai 4 henkilöä tai vähemmän, edullisin on lentokenttäbussi (ainakin kolme firmaa järjestää näitä tällä hetkellä: GrayLine ja Reykjavik Excursionsin Flybus ja Reykjavik Sightseeing).

Jos teitä on isompi porukka, oma tilataksi tulee edullisimmaksi.

Täältä löytyy vielä tarkemmin tietoa lentokenttäkuljetuksista: https://www.tripsteri.fi/islanti/lentokentalta-keskustaan/

Toivottavasti tästä oli apua :-)
t.Satu

Vastaa

Elena

Hei! Olemme menossa syyskuun alussa Islantiin ja haluaisimme vaeltamaan Laugavegurille. Ajattelimme, että jos menisi bussilla Landmannlaugariin, vaeltaisi sen 55km:n reitin ja pääsisi bussilla takaisin Reykjavikiin. Onko sellaista bussipassia, jolla pääsisi näin pois eri paikasta kuin mihin ensin saapuu? Ja minkä hintaista tällainen on? Tuntuu, että niin monet bussit ovat kalliita, jopa 80€ suunta.

Vastaa

Satu Rämö

Busseilla pääsee perille. Tsekkaa esim. Trex.is. Heillä on kesäisin bussivuoro joka päivä Reykjavikista Landmannalaugariin (vaelluksen aloituspaikka) ja Thorsmörkistä Reykjavikiin (vaelluksen lopetuspaikasta takaisin kaupunkiin). Liput voi ostaa tuollalailla yksitellen ja hinnat lähtee noin 60 eurosta. Bussit ovat kieltämättä kalliita... Islannissa hintataso on noussut viime vuosina paljon eikä vähiten vahvistuneen kruunun takia. Vielä muutama vuosi sitten eurolla saattoi saada jopa 180 kruunua, nyt enää noin 115.

Mutta itse vaeltaminen ei maksa mitään, telttapaikasta joutuu maksamaan jonkin verran, mutta summat eivät ole ihan hirvittäviä. Vuoristomökeistä voi varata makuupussimajoituspaikan, mutta se kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Tuo vaellusreitti on ihana! Upeat, vaihtelevat maisemat ja hyvin merkitty polku. Muutamia jokien ylityksiä, eli kannattaa ottaa hyvät sandaalit mukaan. Itse käytän myös kävelysauvaa, siitä saa kivasti tukea joenylityksissä. Isoimipien jäätikköjokien yli menee sillat.

Jos etsitte jotain rauhallisempaa vaelluskohdetta (Laugavegur on maan suosituin ja siellä on paljon porukkaa kesäisin), niin kannattaa miettiä lähtöä esim. Hornstrandirin erämaahan Länsivuonoille tai Itä-Islantiin. Laugavegurin maisemat ovat kuitenkin niin upeita, että se että matkan aikana näkee paljon muitakin vaeltajia, on minusta ihan kestettävä "riesa". :)

Hyvää reissua teille!
t. Satu

Vastaa

Helena Anttinen

Hei! Olemme tulossa 16.4. Islantiin viikoksi. Ehtiikö siinä ajassa kiertää saaren bussilla ja paljonko maksaa? Pitääkö esim. yöpymiset varata etukäteen, kun kyseessä tällainen "off-season-reissu"? Telttailu ilmeisesti onnistuu melkein joka kylässä, missä bussi pysähtyy.

Vastaa

Satu Rämö

Moi Helena! Viikossa ehtii kyllä hyvin kiertää saaren. Mutta ainakin RE:n tietojen mukaan he alkavat myydä bussipassia vasta kesäkuun alussa. Eli näyttäisi siltä, että huhtikuussa saarikierrokselle kannattaa ottaa oma vuokraauto. Muilla firmoilla näyttäisi nopean googleettamisen perusteella olevan sama aikataulu: saarikierrosbussipassit alkavat vasta kesäkuun puolella...

Vastaa

Helena Anttinen

Hei taas! Vielä viime hetken kysymyksiä ennen matkaa. Olemme siis siellä 16.4.-23.4. Tarkoitus nähdä muutakin kuin Reykjavik. Pääseekö julkisilla esim. Länsivuonoille? Entä 2.majapaikkaamme Hafnarfjörduriin? Onko sinne lainkaan julkista liikennettä Reykjavikista? En saanut auki aikatauluja.
Vielä kalastuksesta: Mistä hommataan luvat/välineet? Paljonko maksaa järvellä/merellä?
Kiitos etukäteen vastauksista! T. Helena

Vastaa

Satu Rämö

Moikka!
Kalastusjutuissa helpoin ja edullisin tapa on ostaa tällainen kalastuskortti, jonka turvin saa pyytää kalaa aika monessa paikassa: http://www.veidikortid.is/is/English

Syvänmerenkalastusta voi tehdä ihan Reykjavikistakin käsin, esimerkiksi tässä yksi matkanjärjestäjä joka erikoistunut näihin reissuihin: http://www.seaadventures.is/

Hafnarfjörduriin pääsee bussilla, niitä menee useita päivässä Reykjavikiin ja takaisin. Tarkemmat bussiaikataulut kannattaa katsoa osoitteesta www.bus.is Suosittelen myös lataamaan älypuhelimeen tuon Straeton (Reykjavikin pk-seudulla liikennöivä bussiverkosto) applikaation. Sillä voi ostaa lippuja ja näkee kartan, bussien aikataulut jne. Busseissa kuskit eivät anna vaihtorahaa, eli siksikin tämä applikaatio on kätsy tapa maksaa bussimatka ja yhdellä applikaatiolla voi ostaa monta lippua eli jokaisella matksutajalla ei tarvitse olla omaa kännykkää lippusovelluksineen.

Länsivuonoille pääsee Reykjavikista julkisilla. Bussi Reykjavikista vie Hólmavíkiin, josta voi ottaa jatkoyhteyden esim. Ísafjörduriin.

Toivoittavasti näistä oli iloa :-)

Vastaa

Helena Anttinen

Kiitos kovasti vinkeistä! Täytyy tuo Straeton applikaatio ladata puhelimeen! Laitoin siihen toiseen viestiin vielä kysymyksen ratsastuksesta, ja mitä tallia suosittelet muutaman tunnin reissulle?

Terv. Helena

Vastaa

Satu Rämö

Kiva kuulla, että vastauksista oli apua. Hevosreissuista olen kirjoittanut jutun tänne, sieltä löytyy myös tallivinkkejä Reykajvikin läheisyydessä: https://www.tripsteri.fi/islanti/retket/ratsaille-islannissa/

Jos asutte Hafnarfjördurissa matkan aikana, kannattaa mennä Ishestarille; tallit ovat ihan lähellä. Heillä on paljon erimittaisia retkiä; jos olette kokeneempia ratsastajia, kannattaa valita joku useamman tunnin mittainen reissu, niin pääsee vähän vauhdikkaammalle lenkille. Ne lyhyimmät eli noin tunninmittaiset lenkit ovat usein hitaita reissuja, koska suurin osa ratsastajista on aloittelijiota.

Vastaa

Maaret

Hei, olen tulossa tyttäreni kanssa Islantiin toukokuussa neljäksi päiväksi. Tarkoitus on yöpyä Reykjavikissa ja kiertää "pakolliset" nähtävyydet, ainakin ns. kultainen kierros ja blue lagoon ovat ohjelmassa. Mietin parhaillaan, kannattaisiko meidän vuokrata auto vai kulkea lentokenttämatkat julkisilla ja nähtävyydet opastetuilla bussikierroksilla. Äkkiseltään ainakin näyttää siltä, että vuokra-auto tulisi edullisemmaksi. Mutta menetämmekö paljon, jos emme kuule opastuksia? Tiet varmaan näihin turistirysiin ovat ihan ok kunnossa? Millainen pysäköintitilanne Reykjavikissa on? Ja onko Islannin liikennesäännöissä tmv. jotain erityistä, mitä pitäisi hoksata, jos auton vuokraamme? Kiitos jo etukäteen!

Vastaa

Satu Rämö

Moi Maaret! Suosittelen vuokra-autoa jos tykkäätte matkata itsenäisesti. On enemmän aikaa pysähtyä ja ehtii nauttia paikoista omassa tahdissa. Kultaiseen kierrokseenkin voi yhdistää kaikenlaista muuta aktiviteettia, johon kaikilla bussikierroksilla ei ole aikaa pysähtyä. Esimerkiksi Efstidalurin jäätelönavettabaari, Fontanan tai Secret Lagoonin kylpypaikat ja Fridheimarin kasvihuoneet, joissa tarjoillaan erinomaista tomaattikeittoa tilan omista tomaateista :-)

Blue Lagooniinkin voitte yhdistää ajelua Grindavikin kalastajakylässä ja käväistä vaikka Krysuvikin kuumilla lähteillä, jotka ovat siinä lähistöllä.

Oppailla on kyllä hyviä juttuja, mutta oma auto antaa vapauden koluta paikkoja vähän perusteellisemmin. Koittakaa löytää kirjastosta kirjoittamani Islanti Mondo -matkaopas (elokuussa ilmestyy uusi Islanti-matkaopas, mutta se ei ehdi ennen teidän reissua), siellä on paljon kattavia juttuja myös näistä suosituimmista nähtävyyspaikoista.

Tiet ovat hyviä Etelä-Islannissa, eivät yhtä leveitä kuin Etelä-Suomessa. Maksiminopeus on 90 km/h ja taajamissa 50 km/h, moottoriteitä ei ole.

Ajelkaa varovasti, sillä tiet ovat mutkaisia ja toukokuun lopussa/kesäkuun alussa lampaat päästetään vapaaksi ulkoilmaan ja silloin tällöin niitä eksyy teille seisoskelemaan. Reykjavikissa on vähän hankala löytää parkkipaikkaa ihan keskustasta, mutta jos yövytte keskustan ulkopuolella, parkkipaikkoja on runsaasti. Keskustassa - jos majapaikan yhteydessä ei ole omaa parkkista - kannattaa jättää auto esim. Hallgrimurin kirkon parkkipaikalle.

Vastaa

Maaret

Hei ja kiitos vastauksesta! Alan taipua tuon vuokra-auton kannalle. Täytyy ehdottomasti yrittää hankkia tuo kirja. Nyt alkaa jo hiljalleen matkakuume yltyä, ihana päästä lopulta Islantiin, on ollut haaveissa monta vuotta.

Vastaa

Satu Rämö

Mukava kuulla että vastauksista oli hyötyä. Oikein hyvää reissua teille :-)

Vastaa

Maaret

Hei, kysyn vielä tuosta tiestä nro 35. Onko siis niin, että sitä ei tavallisella autolla saa ajaa? Eli jos kiertää Golden circlen nähtävyyksiä, ei voi ajaa sen kautta? Kiitos, kun jaksat vastata niin kärsivällisesti meille!

Vastaa

Satu Rämö

Moikka! Tie 35 eli Kjölur (pohjois-eteläsuunnassa kulkeva, Islannin halkaiseva tie) on merkitty F-tieksi. Se tarkoittaa että se on "highlands" eli ei yhtä hyvässä kunnossa kuin muut tiet. Siis sellainen "kärrypolku". Kjölur on ihan mahdollista ylittää tavallisella autolla jos olosuhteet ovat hyvät. Mutta jos on ollut märkkä tms. siellä saattaa olla niin isoja lammikkoja ja isoja kuoppia, että niistä ei selviä tavallisella henkilöautolla. Vuokra-autofirmat ovat rajanneet F-tiet useimpien vuokra-autosopparien ulkopuolelle, mutta he vuokraavat jeeppejä, joilla F-teille eli esim. Kjölurille saa mennä. Asia kannattaa tarkastaa vielä omasta autovuokraamosta ennen kuin lähdette ajelemaan.

Toivottavasti tästä oli jeesiä :-) Ja tottakai saa kysyä, ihan kaikkia mieleen tulevia juttuja. Mielelläni vastaan :)
t.Satu

Vastaa

Satu Rämö

Tarkennuksena siis vielä: tien 35 alun voi ajaa ihan tavallisella autolla. Vasta kun se muuttuu F35-tieksi (siellä on kyltit), autorajoitukset tulevat voimaan. Eli Kultaisen kierroksen voi posottaa ihan huoletta pikkuautollakin.

Vastaa

Liisa- Ensimmästä kertaa Islannissa

Hei Satu!

Ja kiitos erinomaisista ja hyödyllisistä neuvoistasi.
Meitä on tulossa pääsiäisen jälkeen kolmihenkinen perhe omatoimimatkalle, jossa meille on varattu matkatoimiston kautta hotelli ja lennot, myöskin olisi mahdollista ostaa bussikuljetus Blue Lagoonin kautta hotellille, joka ei ole aivan keskustassa (Hotelli Grand Hotel Reykjavik, onkohan ihan korvessa) Minulla on vielä epäselvää, kannattaisiko vaihtoehtoisesti vuokrata auto jo lentokentältä. Pitänee vielä tarkistaa, onko hotellilla parkkipaikkoja. Mitä sinä ehdottaisit?

Vastaa

Satu Rämö

Kiitos kiitoksista :)
Grand on aika lähellä keskustaa, noin 20 minuutin kävelymatka. Mutta sijainti on mukavan rauhallinen, siinä ei ole isoa rakennustyömaata lähellä - mikä on tällä hetkellä rakennus- ja turistibuumin kyllästämässä Reykjavikissa aika harvinaista.

Meinaatteko käyttää vuokra-autoa muutoin matkan aikana? Siinä tapauksessa se kannattaa vuokrata jo kentältä ja palauttaa kentälle. Säästätte mukavasti näin flybus-maksussa, joka on kuitenkin pitkälle yli 20 euroa/aikuinen/suunta. Grandin vieressä on paljon parkkitilaa. Leveitä katuja ja vieressä pieni omakotitaloalue eli auton saa kätsysti parkkiin eikä tarvitse välttämättä edes maksaa parkkimittarille. Voi olla että hotlallakin on oma parkkialue hotellin vieraille, kannattaa ehdottomasti kysäistä sekin.

Muistakaa varata Blue Lagoon etukäteen, sinne ei pääse enää ilman että on ostanut lipun etukäteen (esim. netistä heidän sivuiltaan).

Upeeta reissua!

Vastaa

Salla

Hei Satu!

Haluaisin tietää, mitä vaitoehtoja on matkustaa kesällä Reykjavikista Akureyriin ja takaisin. Olen yrittänyt googlailla busseja, mutta en ole löytänyt kovin kattavasti tietoja. Olisi kiva, jos voit hieman valottaa seuraavia seikkoja:
Mikä on edullisin yhteys kyseisellä välillä? Voiko Straeton bussiin (nro 57?) varata lipun etukäteen? Onko bussimatka Kjöluria pitkin hintansa väärti? Entä jos haluaa käydä Husavikissa Akureyrista käsin valaita bongaamassa, meneekö sinne useampia bussiyhteyksiä päivässä, vai järjestetäänkö sinne jotain pakettimatkoja Akureyrista?

Kiitos mahtavasta blogistasi, siitä on ollut paljon hyötyä reissua suunnitellessa :)

Vastaa

Satu Rämö

Moikka!
Yksi vaihtoehto ovat maan sisäiset lennot (Air Iceland Connect. Hyvällä tuurilla saat lennot halvemmalla kuin bussimatkan, ja matka kestää lentäen vain vajaan tunnin.

Toinen vaihtoehto on sitten bussit. Joko julkisella vuorolla eli juurikin tuo www.bus.is:n kautta aikataulut. Liput voi ostaa bussiasemalta (bussit lähtevät Mjóddin asemalta Reykjavikin laitamilta) mutta ei etukäteen netistä. Sitten ovat vielä ns. turistibussit, niitä lippuja myy mm. Reykjavik Excursionsin Iceland on Your Own -nimellä. RE on kalliimpi kuin tuo julkinen bussi, mutta ne lähtevät tästä keskustan bussiasemalta BSI:ltä.

Kolmas vaihtoehto on etsiä kimppakyyntiä Samferda-sivustolta. Siellä eri kylien välillä matkaajat etsivät kimppakyytiseuraa ja periaate on että bensarahat laitetaan puokkiin. Tämä on varmasti se edullisin vaihtoehto.

Kjölur on upea! Sen voi ajaa itse tietyillä vuokra-autoilla (pitää olla mm. neliveto) ja myös bussilla. Turistibussit menevät Kjöluria, mm. tuo Reykjavik Excursions, julkinen bussivuoro menee ykköstietä.

Mä menisin bongaamaan valaita Akureyristä. Húsavikista on tullut aikamoinen valasturismin rysä ja siellä on jo paljon veneitä vuonossa yhtä aikaa. Akureyrissäkin on pari yritystä, joiden kautta pääsee safarille ihan siitä keskustan satamasta. Olen itse ollut pari kertaa ja molemmilla reissuilla näkyi valaita yhtä paljon kuin Husavikissäkin. Eli ei ole pakko lähteä Husavikiin asti nähdäkseen valaita. Toki onhan se mukava kylä muutoin ja siellä on hieno valasmuseo. Akureyristä pääsee sinne bussilla.

Toivottavasti tästä oli apua :)
Hyvää matkaa!

Vastaa

Salla

Suurkiitos vinkeistä!

Vastaa

Sebastian

Hei Satu,

Olemme ensi viikolla tulossa ensimmäistä kertaa Reykjavikiin ja asumme Reykjavik Lights Hotellissa. Osaatko sanoa millaisella alueella hotelli sijaitsee ja jos olen ymmärtänyt oikein niin sieltä on n. 20 minuutin kävely kaupungin keskustaan. Ilmeisesti kuitenkin bussilla pääsee kaupungissa liikkumaan hyvin ja paljonko matkustaminen bussilla Reykjavikissa maksaa?

Latasin tuon Straeton appin puhelimeeni, mutta jostain syystä sen rekistöröiminen ei taida Suomessa onnistua kun applikaatio pyytää lisämään puhelinnumeron, mutta siihen ei saa laitettua +-merkkiä, jotta saisi lisättyä Suomen maakoodin ja vastaanotettua pin-koodin, jotta pääsisi lisämään maksukortin tiedot.

Kiitos jo etukäteen vastauksestasi.

Vastaa

Satu Rämö

Moikka!
No harmi tuon applikaation kanssa. Tosi kökköä, jos se rekisteröinti ei toimi. Mitä jos kokeilet plussan sijasta kahta nollaa (se ajaa saman asian), jos se toimisi paremmin.

Reykjavik Lightista on tosiaan noin 20 minuutin matka Reykjavikin keskustaan. Siitä hotellin vierestä menee säännöllisesti myös busseja keskustaan, eli niillä pääsee kätsysti tuon matkan liikkumaan. Busseissa voi maksaa myös käteisellä. Aikuisten kertalippu on 440 kr ja lasten lippu eli 6-18-vuotiat 210 kr. Pitää vain olla tasaraha, sillä bussikuskeilla ei ole mukana käteiskassaa.

Hyvää reissua teille!
t.Satu

Vastaa

Sebastian

Hei Satu,

Kiitos vastauksestasi ja ilokseni voin ilmoittaa, että kaksi nollaa oman numeron eteen auttoi ja sain applikaation rekisteröityä :).

Päädyimme kuitenkin vuokramaan auton, koska laskin sen tulevan lopulta halvemmaksi kun jo pelkästään lentokentältä kuljetus hotellille olisi maksanut n. 40 euroa kahdelta ja päivittäiset bussimatkat hotellilta kaupunkiin ja takaisin. Näin voimme lähteä vaikka omatoimisesti suorittamaan tämän Golden Circlen :). Pystyykö tuon kierroksen tekemään vielä näin Lokakuussa pienellä henkilöautolla?

Terveisin
Sebastian

Vastaa

Satu Rämö

Moikka! Jes, mahtavaa että tuo tuplanollajippo jeesasi :)
Vuokra-auto on tosiaan hyvä vaihtoehto etenkin jos mielii käydä reissailemassa omin päin ja omilla aikatauluilla Islannin luonnossa ja katsella maisemia. Golden Circlelle käy ihan hyvin henkilöauto. Talvella on hyvä olla isompi auto tuulien ja lumisateiden takia, mutta ainakin nyt vielä toistaiseksi täällä on ollut varsin leudot syysilmat, eli ei huolia senkään suhteen.

Mukavaa matkaa!
PS. Ajantasaisimmat säätiedot löytyvät Islannin ilmatieteenlaitoksen sivuilta: www.vedur.is, kannattaa katsastaa ne ennen reissuun lähtöä.Siellä on myös kattava englanninkielinen sivusto.

Vastaa

Minna

Heippa Satu!

Jos vielä vastailet niin tässä muutama kysymys Islannista :)

Tunnetko I Sleep Reykjavik Guesthousea? Sopiiko äidille ja teinitytölle majapaikaksi? Onko ilmaista parkkipaikkaa vuokra-autolle? Ruokakauppaa lähellä?

Millaisessa kunnossa ajotiet ovat huhtikuun puolivälin jälkeen ja onko vuokra-autoissa hyvät renkaat?

Yst.terv. Minna

Vastaa

Satu Rämö

Moikka!
Juu, ilman muuta vastailen :)
En ole koskaan käynyt tuossa mainitsemassasi guesthousessa. Googlasin paikan ja siinä on ihan hyvä sijainti lähellä keskustaa. Itse guesthouse on sellaisessa pienkerroskivitalossa. Ihan mukavalta näyttää. Ei ole baareja tai muuta mökää ihan lähettyvillä, eli se on varmasti ihan suht rauhallinen myös viikonloppuiltaisin.

Huhtikuussa on usein jo aika keväistä; toki pakkaset ja lumimyräkät voi olla mahdollisia, mutta ei kovin todennäköisiä. Vuokra-autoissa on asianmukaiset renkaat. Monet käyttävät kitkarenkaita, mutta jos nastat, ne vaihdetaan kesärenkaisiin yleensä siinä huhtikuun loppupuolella / toukokuussa.

Toivottavasti tästä oli apua.
Hyvin terkuin
Satu

Vastaa

Anne Nurminen

Hei Satu, olemme tulossa islantiin huhtikuun alkupuolella. Ovatko blue lagoonin lippuhinnat nousseet yli puolella vuodessa ? ( 2017 n. 50€ ja nyt 2018 melkein 100€/ henkilö )??

Vastaa

Satu Rämö

Moikka!
Jep, hinnat ovat nousseet tosi paljon. Hinta on nykyään riippuvainen varaustilanteesta ja kellonajasta. Jos on iso ryhmä tai muuten jo täyttä, viimeisten lippujen hinta nousee - ja toisaalta toisinpäin. Edullisin lippu on se peruslippu, johon ei kuulu esim. pyyhettä. Edullisimmillaan se näyttäisi olevan 7000 ISK eli noin 65 €. Jos ottaa "isomman paketin", saa mm. juoman ja pyyhkeen, mutta hinta nousee vähintään sinne sadan euron pintaan.

Minun mielestä se on kyllä jo aika kallis. Mitä jos jättäisi Blue Lagoonin välistä ja menisi sen sijaan vaikka johonkin paikallisten suosimaan sundlaugiin, tai sitten vähän pienempiin kylpylöihin kuten Secret Lagooniin tai Fontanaan?

Islannin-terkuin
Satu

Vastaa

Mari

Hei!

Onko noilla bussifirmoilla sellaisia päivänreissuja Reykjavikista muualle Islantiin? Ollaan Islannissa 30.5-8.6 ja majoitutaan airbnb:n kautta koko tuo aika Reykjavikissa, mutta haluaisin kokea muutakin Islantia. Onko tuohon aikaan vielä kylmä nukkua teltassa, jos sen ottaisi varalta mukaan? Pääseekö Reykjavikista helposti valassafareille? Kiitos vastauksista :)

Vastaa

Satu Rämö

Hei Mari
Erilaisia päivämatkoja on paljon; ne reissut jotka palaavat Reykjavikiin päivän jälkeen, ovat melkein aina opastettuja. Kannattaa katsoa vaikkapa Reykjavik Excursionin, Reykjavik Sightseeingin ja Extreme Icelandin retkitarjonta. Jos teitä on useampi matkassa ja jollakulla on ajokortti, tulee edullisemmaksi vuokrata auto ajella nähtävyyspaikoilla itsenäisesti. Bussireissuissa on toisaalta se hyvä, että ei tarvitse itse miettiä reittejä ja karttoja. :-)

Teltassa pärjää kyllä, jos on kunnolliset talvivarusteet mukana - Islannissa tarvitaan kesäaikaankin talvimakuupussi. Lämpötila yöllä saattaa keskellä kesääkin laskea lähelle nollaa.

Valassafarille pääsee Reykjavikista, täältä kannattaa katsoa lisätietoa niistä: https://www.tripsteri.fi/islanti/retket/valassafarit-islanti

Toivottavasti tästä oli apua,
kivaa reissua teille,
Satu

Vastaa

Sini

Moikka.
Ollaan tulossa parin viikon päästä Islantiin 5 päiväksi. Meidän lento lähtee takaisin Suomeen sunnuntai aamuna klo 7.30. Liikkuuko siihen aikaan busseja vai pitääkö mennä taksilla?
Entäs, kannattaako sinne vaihtaa täällä Suomessa kruunuja vai toimiiko siellä moitteettomasti myös kortit?

Vastaa

Satu Rämö

Moi Sini!
Ei kannata vaihtaa käteistä, kortit toimivat kaikkialla eikä minimaksurajoja ole. Eli ihan pienenkin ostoksen voi maksaa kortilla.
Lentokenttäbussit liikkuvat aina kun on lentoja, eli myös aamuvarhain. Kannattaa katsoa lisätiedot vielä näistä jutuista:

https://www.tripsteri.fi/islanti/lentokentalta-keskustaan

https://www.tripsteri.fi/islanti/matkavinkki

Kivaa matkaa!

Vastaa

Merja Isokoski

Hei! Islanti maaliskuun alussa, noin viikon reissu, yksin matkalla. Ajatus on olla muutama päivä Reykjavikissa ja loput päivistä jossain muualla päin saarta. Eli toistaiseksi hyvin ympäripyöreä suunnitelma :-)

Mutta ennenkuin jatkan suunnittelua, pääsenkö siis tuohon vuodenaikaan julkisilla ihan jees liikkumaan? Bussipassi ilmeisesti vain kesäkuukausina mahdollinen. En uskalla lähteä yksin auton kanssa ajelemaan hurjilta kuulostavien vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi.

Kiitos :-)

Vastaa

Satu Rämö

Moikka! Julkiset bussit kulkevat Islannissa isoimpien kylien välillä myös talvisin, täältä löydät aikataulut ja reitit: https://straeto.is/en/timatoflur

Matkailijiolle suunnatut bussipassit jne ovat käytössä vain kesäkuukausina, mutta noilla julkisillakin pääsee mukavasti ja ovat piirun verran edullisempiakin. Ne tosin eivät vie suoraan luontokohteisiin kuten matkailijabussireitit.

Jos haluat tehdä päiväretkiä Reykjavikista, matkailuabusseja kulkee päivittäin, eli kyse silloin opastetuista bussikierroksista, jotka vievät Snaefellsnesiin, etelärannikolle, Reykjanesiin, Kultaiselle kierrokselle jne.

Toivottavasti tästä oli apua :)
t.Satu

Vastaa

Emilia Mäkelä

Suunnittelen Islannin matkaa kesäkuun alkuun. Tarkoitus olisi saapua lentokoneella Reykjavikiin ja ajella bussilla sieltä Egilsstaðiriin ja Seyðisfjörðuriin, josta sitten lautalla Tanskaan. Etelä- ja itärannikon bussireittejä katsellessani huomasin kuitenkin, että Djúpivogurista ei lähde busseja enää eteenpäin. Seuraavat lähtisivät vasta Breiðdalsvíkistä. Tiedätkö, onko kyse jostain talven aikaisesta katkoksesta, vai eikö sillä välillä vain liikennöidä? En haluaisi lentää Reykjavikista suoraan Egilsstaðiriin, eikä autoa taida voida vuokrata vain yhdensuuntaista matkaa varten..

Vastaa

Satu Rämö

Moikka Emilia
Katsoitko myös nämä julkiset bussit: https://straeto.is/en/timatoflur/9
Matkailua varten suunnitellut bussimatkat (kuten Iceland on your own ja nuo erilaiset bussipassit) ovat toiminnassa yleensä vain keskikesällä. Julkiset bussit kulkevat kuitenkin kylien väliä ympäri vuoden, tosin vuoroja saattaa olla harvemmin kuin kesäaikaan.

Vuokra-auton voi ottaa yhteen suuntaan ainakin isommilta kun vuokraa eli esim Hertziltä tai Avikselta; siihen tulee pieni lisämaksu päälle jos auton jättää eri paikkaan kuin mistä sen on vuokrannut, mutta se summa ei nosta kokonaisukulua ihan hirveästi kuitenkaan.

Toivottavasti tästä oli apua :)
Kivaa matkaa!
t.Satu

Vastaa

Emilia Mäkelä

Hei, ja kiitos vastauksesta!

Katsoin kyllä julkiset bussit, mutta en huomannut hakemaani väliä ennen kuin nyt. Hintatietoja en sille kyllä löytänyt, mutta eivätköhän ne selviä.

Vastaa