Vinkkejä Intiaan yksin matkaavalle naiselle

Intian raiskauksista kirjoitetaan paljon. Uutisointi on tervetullutta, mutta Intian matkaa miettivän naishenkilön kannattaa muistaa, että raiskauksia ja naisiin kohdistuvia hirveyksiä tapahtuu kaikkialla maailmassa, ei vain Intiassa.

Toki etenkin alempikastisien ja kouluttamattomien naisten asemassa on paljon parantamisen varaa. Intia on kuitenkin suurelta osin turvallinen yksinmatkaavalle naishenkilölle kunhan muistaa muutaman nyrkkisäännön.

1. Maalaisjärjellä pärjää pitkälle, Maan suurkaupungit ovat melko lailla yhtä turvattomia kuin muutkin maailman megakaupungit eli tuskin lähtisit New Yorkissakaan yöllä vaeltelemaan minnekään epämääräisille alueille yksin. Vältä yksin liikkumista pimeällä ja tiedä aina minne olet menossa. Tai ainakin näytä siltä. Loppujen lopuksi on aika harvinaista, että paikallinen käy ulkomaalaiseen käsiksi. Rangaistukset ovat nykyään todella tiukkoja ja intialaiset uskovat väärintekojen kostautuvan seuraavassa elämässä.

2. Pukeudu korrektisti. Intia on hyvin konservatiivinen maa eli kannattaa ottaa huomioon paikalliset pukeutumistavat. Shortsit ja pikkutopit voi unohtaa kotiin (ellet mene Goalle) ja laukkuun kannattaa pakata puuvillatunikoja ja löysiä pitkiä housuja. Pään peittäviä huiveja on hyvä olla jos menet temppeleihin. Alueellisia eroja toki on, mutta etenkin Pohjois-Intia on tunnettu miesvaltaisesta kulttuuristaan, jossa säärien ja dekolteen paljastelu on hyvin sopimatonta.

3. Totu tuijotteluun. Ulkomaalaiset herättävät huomiota aina ja intialaiset ovat uteliasta sakkia. Tuskin haluat itseesi lisää huomiota pukeutumalla sopimattomasti, jopa loukkaavasti. Hymyile tuijottelijoille ja huikkaa napakat namastet.

4. Vältä alkoholinkäyttöä. Turvallisuusriskin lisäksi kannattaa olla juomatta kulttuurin takia, sillä julkisella paikoilla ei Intiassa juopuneita naisia näy.

5. Kysy hotellilta/isäntäväeltä luotettavan taksifirman tiedot, jos liikut pimeään aikaan. Myös Uber toimii isoissa kaupungeissa hyvin. Kerro aina jollekin minne olet menossa ja pidä puhelin helposti saatavilla. Puhelimeen voi myös ladata turvahälyttimiä tarvittaessa.

6. Intialaisille turistien huijaaminen on usein hyväntahtoista puuhaa ja voit aina kohteliaasti kieltäytyä tarjouksesta. Muista, että olet vieras heidän maassaan ja käyttäydy sen mukaisesti. Ulkomaalaiset ovat suurelle osalle intialaisille uskomattoman rikkaita.

7. Intialaiset ovat hyvin isänmaallisia. Roskakasojen ja sekasotkun kritisoinnilla ei pitkälle mennä. Kannattaa opetella muutama sana hindiä niin et vaikuta suoraan pystymetsästä reväistyltä turrelta.

Pia Heikkilä

Intiassa seitsemättä vuotta asuva toimittaja-yrittäjä, kirjailija ja ikuinen seikkailija.

Kommentit: