11 x San Sebastianin helmet

Pääkuva: Monte Igueldon huipulta avautuvat henkeäsalpaavat näkymät San Sebastianin ylle. © Teemu Neittamo

Vavahduttavia merimaisemia, maailmanluokan gastronomiaa ja kulttuurikylpyjä - niistä on tehty Atlantin rannalla Espanjan Baskimaassa lepäävä San Sebastian. 

Kurkista kaupungin mielenkiintoisimpiin nurkkauksiin tällä kiehtovalla ja asiantuntevalla etämatkalla, jonka on kirjoittanut San Sebastianin Tripsterimme Tita Neittamo.

1. Vehreä luonto ja jylhät kukkulat

Monte Ulía ja Pasaia © Teemu Neittamo
Monte Ulía ja Pasaia © Teemu Neittamo

Epäilemättä yksi Baskimaalle ominaisimmista piirteistä on joka puolella ympäröivä vihreä luonto ja jylhän vuoristoiset maisemat. San Sebastian on uniikki juuri siksi, että luonto ja vehreys ovat myös kaupungissa läsnä koko ajan, olit sitten keskellä vanhaa kaupunkia tai keskustan vilkkainta ostoskatua. Kaupunki on muotoutunut vuosien saatossa kolmen kukkulan, Monte Igueldon, Monte Urgullin ja Monte Ulían ympärille. Ne yhdessä vierellä turkoosina kimaltavan Biskajanlahden kanssa muodostavat kaupungin postikorttimaisen kauniin ilmeen.

Monte Igueldon huipulta avautuvat henkeäsalpaavat näkymät San Sebastianin ylle. Täältä nappaat matkasi eeppisimmän San Sebastian -kuvan. Matka ylös kukkulalle taitetaan yli 100-vuotiaalla natisevalla funikulaarilla, ja periltä ylhäältä löytyy yhtä vanha huvipuisto. Laitteet karuselleista vuoristorataan ovat aikaa ja elämää nähneet. Jos antaa mielikuvituksen laukata, voisi alueen helposti kuvitella kauhuelokuvan kuvauslokaatioksi. Hurjimpia uutuuslaitteita ei tämä huvipuisto tarjoa, mutta harvalla vuoristorata-ajelulla pääsee ihailemaan yhtä upeita merinäköaloja. 

Monte Urgull puolestaan sijaitsee aivan vanhan kaupungin kyljessä. Huipulle kiipeäminen jalan vie noin 15-20 minuuttia ja saa hien virtaamaan, mutta myös tämän kukkulan näkymät ovat ponnistuksen arvoiset. Perillä huipulla seisoo kaupunkia vartioiva ja sitä symboloiva Kristus-patsas, vanha sotilaslinnoitus sekä kaupungin historiaa avaava museo. Kesäkuukausina Urgullin huipun tuntumassa on myös ulkoilmabaari, jossa useampana iltana viikossa soi livemusiikki ja tunnelma kohoaa kattoon. Tämä on yksi kaupungin parhaista ja tunnelmallisimmista auringonlaskuspoteista.

2. Ihastuttava Pasaian kalastajakylä

Monte Ulía, San Sebastian
Monte Ulía, San Sebastian

San Sebastianin kolmas kukkula, Monte Ulía, reunustaa kaupunkia sen itäisessä päädyssä, ja kohoaa Saguësin ja Grosin kaupunginosien ylle. Ylös kukkulalle nouseminen on jo urheilusuoritus sinänsä, mutta reippailunnälkäiselle on myös tarjolla vaellusreitti aina San Sebastianista läheiseen Pasaian kylään saakka. Tämä muutaman tunnin mittainen reitti tarjoilee upeita Atlantin valtameren, kukkuloiden ja metsien värittämiä maisemia. 

Pasaia (esp. Pasajes) koostuu itse asiassa muutamasta eri pikkukylästä, joista tunnetuimpia, San Pedroa ja San Juania, Pasaian lahti erottaa toisistaan. Kylien välillä pääsee kätevästi liikkumaan edullisella lautalla. Useiden paikallisia herkkuja tarjoilevien tavernoiden lisäksi Pasaia lumoaa autenttisellä kalastajakylämäisellä arkkitehtuurillaan. Paikalle saapuessa tuntuu kuin olisi matkannut ajassa taaksepäin muutamia satoja vuosia. 

Pasaian sympaattisuuteen ja merellisiin maisemiin ihastui aikoinaan myös runoilija Victor Hugo, joka vietti kylässä kesän 1843 runoja kirjoittaen. Hänen kotitalonsa seisoo edelleen koskemattomana samalla paikalla ja toimii nykyään museona. Pasaian satama-alue tunnetaan myös vuosisatoja pitkästä historiastaan; keskiajalla baskit olivat taitavia valaanpyytäjiä ja Pasaian alue oli heidän valtakuntaansa. Täältä mahtavat valaanpyyntialukset seilasivat avomerelle, aina Kanadan rannikolle saakka. Valaanpyytäjien historiaan voi tutustua Pasaian Albaola -nimisessä museossa, jossa rakennetaan tarkkaa jäljennöstä San Juan -nimisestä valaanpyyntialuksesta. Alus upposi Kanadan edustalla vuonna 1565. 

3. Vanha kaupunki 

Pintxobaari, San Sebastian © Teemu Neittamo
Pintxobaari, San Sebastian © Teemu Neittamo

San Sebastianin vanha kaupunki on nimensä mukaisesti kaupungin vanhinta aluetta. Itse asiassa aiemmin koko kaupunki oli vain tämän pienen alueen kokoinen ja sitä reunustivat paksut muurit. Vuonna 1813 kaupunki kuitenkin paloi maan tasalle tuhoisassa tulipalossa, jonka jälkeen se rakennettiin kokonaan uudelleen. Tästä johtuen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suurin osa alueen rakennuksista on “vain” muutaman sadan vuoden ikäisiä. 

Nykyään vanha kaupunki tunnetaan lukuisten baarien ja ravintoloiden kotina ja elämää pulppuavana menon ja meiningin keskittymänä. Turistisimpina ajankohtina alueen kapeilla kaduilla on ajoittain suorastaan ahdasta liikkua, mutta tunnelmaa ei puutu. Vanhan kaupungin katseenvangitsijana toimii Calle Mayor -kadun päädyssä komeileva Santa María del Coron basilika, jonka näyttävän julkisivun edustalla komeilee itse Pyhän San Sebastianin patsas. Kirkon edessä laskeutuvat rappuset ovat paikallisten keskuudessa suosittu tapaamispaikka. Tyypillisesti paikalliset kaveriporukat, “cuadrillat”, tilaavat cocktailit läheisistä baareista ja istahtavat reteästi kirkon portaille nauttimaan iltapäivästä. 

4. Pintxot ja paikallinen gastronomia

Pintxoja, San Sebastian © Teemu Neittamo
Pintxoja, San Sebastian © Teemu Neittamo

San Sebastianiin tutustuessa ei voi välttyä kuulemasta sen maailmankuulusta gastronomiasta. Kaupungin alueella on yksi maailman suurimmista keskittymistä Michelin-tähditettyjä ravintoloita neliökilometriä kohden ja Espanjassa San Sebastian tunnetaankin yleisesti “gastronomian pääkaupunkina”. Paikallisilta kysyttäessä gastronomian salaisuus ei kuitenkaan yksin piile kalliissa fine dining -ravintoloissa, vaan myös ihan perus kulmakuppiloissa ja kotikeittiöissä. Salaisuus on alueen uskomattoman laadukkaat raaka-aineet; Biskajanlahden tarjoamat toinen toistaan tuoreemmat merenelävät, vehreillä laitumilla onnellisena laiduntava karja sekä eri vuodenaikoina saatavilla olevat paikalliset kasvikset ja sienet.

San Sebastian tunnetaan erityisesti pienistä herkullisista suupaloistaan, eli pintxoista, Baskimaan tapaksista. Perinteisesti pintxo on pienen leivänpalan päälle koottu kombo paikallisia herkkuja, ja rakennelman läpi tökätty hammastikku pitää kokonaisuutta kasassa. Pintxojen syöntiin liittyy aivan omanlainen kulttuurinsa; pöytään istumisen sijasta makupalat nautitaan seisaaltaan suoraan baaritiskillä ja huuhdotaan alas pienellä lasillisella viiniä, olutta tai paikallista siideriä. Tämän jälkeen matka jatkuu seuraavaan baariin ja kierrosta jatketaan niin kauan kunnes nälkä (ja jano) on sammutettu.

5. Plaza de la Constitución -aukio eli perustuslain aukio

San Sebastian, Plaza de la Constitución © Teemu Neittamo
San Sebastian, Plaza de la Constitución © Teemu Neittamo

Vanhan kaupungin sydämessä, aivan sen keskuksessa, komeilee Plaza de la Constitución, eli suomeksi perustuslain aukio. Paikka on toiminut kaupungin tärkeimpien tapahtumien näyttämönä läpi historian. Joitakin satoja vuosia sitten se toimi myös härkätaisteluareenana. Tarkkasilmäinen huomaa, että aukiota reunustavien talojen ikkunat ja parvekkeet on numeroitu; ne toimivat aikoinaan numeroituina aitiopaikkoina aatelisille ja ylimystölle, jotka saapuivat katsomaan aukion spektaakkeleita, kuten härkätaisteluita.  

Tänäkin päivänä Plaza de la Constitución -aukiolla sattuu ja tapahtuu, sillä erilaisia konsertteja, juhlia ja mielenosoituksia järjestetään samaisella aukiolla tuon tuosta. Ehkäpä vuoden tärkein juhla, Tamborrada, eli San Sebastianin kaupungin oma juhlapäivä järjestetään tällä samaisella aukiolla joka tammikuun 20. päivä. Juhla kestää yhteensä 24 tuntia, eli vuorokauden aikana soitetaan taukoamatta rumpuja yötä päivää, tanssitaan ja juodaan paikallista siideriä. Juhlaan osallistujat pukeutuvat perinteisesti kokeiksi ja sotilaiksi ja kulkevat ympäri vanhan kaupungin katuja rumpuja soittavissa kulkueissaan. 

Vuoden normaaleina päivinä aukiolla voi istahtaa yhdelle sen useista terasseista nauttimaan kaupungin kalleimman kupin kahvia tai vaihtoehtoisesti marianiton, paikallisen vermuttipohjaisen cocktailin.

6. Euroopan upeimmat hiekkarannat keskellä kaupungin vilskettä 

La Conchan ranta, San Sebastian © Teemu Neittamo
La Conchan ranta, San Sebastian © Teemu Neittamo

La Conchan hiekkaranta nousi maailmanmaineesen jo 1800-luvun lopulla, jolloin Espanjan kuninkaalliset ja heidän myötään koko Euroopan ylimystö saapuivat San Sebastianiin kylpemään ja käyskentelemään hulppealla La Conchan rantabulevardilla. Rannan edustalta löytyy tänäkin päivänä upea Belle Époque -aikakauden arkkitehtuuria edustava ylellinen La Perlan kylpylä. La Conchan rannan tekee erityiseksi se, ettei Euroopassa ole montaakaan kaupunkia, jonka ytimestä löytyy yhtä kaunis ja pitkä hiekkaranta.

Zurriolan ranta ja surffaajat
Zurriolan ranta ja surffaajat

San Sebastian tunnetaan myös yhtenä Euroopan parhaista surffikohteista. La Conchan rannan sijaan surffikansa viihtyy kuitenkin paremmin Grosin kaupunginosassa, jonka edustalla avautuvalle Zurriolan hiekkarannalle aallot lyövät suurempina ja voimakkaampina ja vetävät puoleensa lainelautailijoita ympäri maailmaa. Surffaajat ovat tullessaan tuoneet Grosin naapurustoon rennon surf-elämäntyylin; entinen työläiskaupunginosa on tätä nykyä täynnä rentoja artesaaniolutbaareja ja kahviloita, jotka tarjoilevat terveellisiä smoothie-bowleja ja vihermehuja. 

7. Siideritilat

Baskisiideri @ Leena Liedenpohja
Baskisiideri @ Leena Liedenpohja

Baskimaa ja erityisesti San Sebastiania ympäröivä alue tunnetaan kuivasta omenasiideristään. Juoma eroaa esimerkiksi ranskalaisesta ja englantilaisesta siideristä olemalla kuivempaa ja hapokkaampaa. Moni aiemmin siideriä vältellyt on San Sebastianin matkallaan käännytetty. Siideriä valmistetaan lukuisilla kaupungin ulkopuolella sijaitsevilla siideritiloilla, joilla on mahdollista myös vierailla siiderikauden aikana, eli tammikuun lopusta huhtikuun loppuun. Muutamat suurimmista tiloista pitävät ovensa auki vuoden ympäri. 

Siideritila ja Idiazabal-juusto
Siideritila ja Idiazabal-juusto

Siideritilalla vierailussa ei kyse ole kuitenkaan ainoastaan ohjatusta kierroksesta ja siiderin maistelusta. Sen sijaan tiloilla tarjotaan useasta paikallisesta ruokalajista koostuva lounas tai illallinen, jonka ohessa siideriä saa juoda suoraan tynnyristä niin paljon kuin jaksaa. Perinteinen siideritilan menu koostuu mausteisesta ja siiderissä kypsytetyssä chistorra-makkarasta, espanjalaistyylisestä munakkaasta turskalla, paistetusta turskasta, joka tarjoillaan paprikan ja sipulin kera, sekä txuletasta eli mehevästä ja vain kevyesti kypsennetystä T-luupihvistä. Jälkiruokana tarjoillaan paikallista idiazabal-juustoa, omenahilloketta sekä tuoreita saksanpähkinöitä, jotka kaikki ovat lähituotettuja herkkuja. Ennen siideritilalla vierailua kannattaa paastota tunti jos toinenkin, jos ajatuksena on maistella jokaista ruokalajia ja siideriä.

8. Peine del Viento – kaupunkia ja sen merellisyyttä symboloiva veistos

Peine del Viento, San Sebastian
Peine del Viento, San Sebastian

Yksi San Sebastianin tunnetuimmista maamerkeistä, Peine del Viento (suomeksi ”tuulikampa”), lukeutuu yhdeksi baskimaalaisen kuvanveistäjän Eduardo Chillidan tunnetuimmista veistoksista. Vaikuttavassa teoksessaan taiteilija on tyylilleen uskollisesti hyödyntänyt materiaalina ruosteen sävyttämää terästä sekä luonnon elementtejä, kuten tuulta ja aaltoja.

Veistoskokoelma sijaitsee Ondarretan rannan päädyssä, aivan Igueldo-kukkulan juurella. Tänne on mukava kävellä kuvankaunista rantaviivaa pitkin vanhasta kaupungista, tai vaihtoehtoisesti hurauttaa matka nopeasti pyörällä. Peine del Vientolta nappaat yhden ikonisimmista kuvista San Sebastianista, mutta ole tarkkana – tuulisina päivinä aallot lyövät useasti yli laitojen ja yksi jos toinenkin turisti on saanut täällä kylmän suihkun niskaansa!

9. Gastronomiset seurat 

Pintxoja © Leena Liedenpohja
Pintxoja © Leena Liedenpohja

San Sebastianin kulttuuri kätkee sisäänsä myös monia mystisiä salaisuuksia, kuten suljettujen ovien takana kokoontuvat lukuisat gastronomiset seurat. Kyllä vain, luit oikein – nämä ovat ihan oikeasti salaisia klubeja, joihin sisäänpääsy on vain ja ainoastaan klubin jäsenillä, eikä jäseneksi pääsy ole sekään helppoa. Ilmiö ei silti ole mitenkään harvinainen, sillä pelkästään San Sebastianin kaupungista tällaisia gastronomisia seuroja löytyy satoja. Klubien idea on simppeli: toimitilojen sisällä on yleensä suuri keittiö ja ravintolamainen ruokailusali. Jäsenet seurueineen kerääntyvät viikonloppuisin yhteen ja kokkaavat, syövät ja juovat porukalla.

Gastronomisilla seuroilla on San Sebastianin historiassa pitkät juuret. Alunalkujaan jäseniksi pääsi vain miehiä, jotka kokoontuivat seuran tiloihin yhdessä laittamaan ruokaa, syömään ja keskustelemaan päivänpolttavista aiheista, kuten politiikasta, urheilusta ja kylän juoruista. Gastronomiset seurat muodostuivat tärkeiksi paikoiksi myös Espanjan sisällissodan ja Francon diktatuurin aikana; Francon kieltäessä lailla baskin kielen puhumisen tavoitteenaan Espanjan yhtenäistäminen, olivat nämä klubit yhtiä niistä harvoista paikoista, joissa paikalliset uskalsivat keskenään keskustella omalla kielellään. 

On myös selvää, että gastronomisilla seuroilla on merkittävä rooli San Sebastianin huipputasoisen ruokakulttuurin kehittymisessä. Seurojen sisällä paikalliset reseptit ovat hioutuneet huippuunsa vuosien saatossa ja periytyneet sukupolvelta toiselle. Klubien ovet eivät ole yleisölle avoinna, mutta jäsenet voivat kutsua ystäviään mukaan illanviettoihin. Kannattaa siis tehdä tuttavuutta paikallisten kanssa baaritiskillä pintxoja maistellessa – paikalliset pitävät kulttuurinsa esittelemisestä ja kutsu illallispöytään saattaa käydä yllättävänkin helposti. 

10. La Viñan maailmankuulu baskijuustokakku

Joitakin vuosia sitten maailmankuuluksi hitiksi noussut mustaksi käräytetty baskijuustokakku on kotoisin tästä baarista. Siispä La Viñassa vieraileminen kuuluu jokaisen ruokaintoilijan (ja oikeastaan kenen tahansa muunkin) kohdelistalle. Täyteläisen makuelämyksen saa, jos kakkupalan kaveriksi tilaa lasin makean siirappista Pedro Ximenez -sherryviiniä ja lorauttaa sitä reippaalla kädellä kakun päälle. Makukombo on suoraan sanoen pieni pala taivasta.

Kuten arvata saattaa, kaikki ruokamatkailijat suuntaavat San Sebastianin visiitillään suorinta tietä tänne ja näin ollen baari onkin usein uskomattoman täyteen ahdettu. Homma toimii samaan tapaan kuin muissakin pintxobaareissa; tie tiskille taistellaan kyynärpäätaktiikalla ja kakkupala ja lasi sherryä nautitaan seisten lautasen, viinilasin ja kahden käden kanssa taiteillen. Ruuhka-aikaan paikkaa ei voi suositella heikkohermoiselle, mutta makuelämys on ehdottomasti pienen stressin ja taistelun arvoinen.

Baskijuustokakku on muuten myös harvinaisen simppeli herkku pyöräyttää kotikeittiössä juhlapöydän kruunaajaksi. Kakku valmistuu vain muutamasta yksinkertaisesta raaka-aineesta ja juju piilee oikeassa paistolämpötilassa ja -ajassa. Uunin on oltava riittävän kuuma, jotta kakku palaa tummaksi päältä, mutta jää osittain valuvan löysäksi sisältä. Reseptin ja ostoslistan voi napata täältä.

11. Vuosikymmenien ajan jazzia ja elokuvataidetta

Jazzaldia Festival © Tita Neittamo
Jazzaldia Festival © Tita Neittamo

Pienestä koostaan huolimatta San Sebastianissa järjestetään vuosittain useita suurelle yleisölle suunnattuja kansainvälisiä kulttuuritapahtumia, joista mielenkiintoisimpiin lukeutuu heinäkuussa järjestettävä Jazzaldia-festivaali. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa jo 60-luvulla ja on näin ollen Espanjan ensimmäinen ja yksi Euroopan vanhimmista jazz-festivaaleista. Artistirepertuuari on kerta toisensa jälkeen vaikuttava; viimeisimpinä vuosina lavalle ovat nousseet muun muassa Gregory Porter, Gloria Gaynor sekä Jamie Cullum. Mikä parasta, osa konserteista on ilmaisia ja järjestetään ulkoilmassa. Suurin lava rakennetaan Zurriolan rannalle, Kursaal-kongressikeskuksen viereen, eli musiikin tahtiin voi tanssahdella paljain varpain rantahiekassa.

Toinen pitkät perinteet omaava kulttuuritapahtuma San Sebastianissa on syyskuun loppupuolella järjestettävä elokuvafestivaali Zinemaldia. Vuodesta 1953 järjestetty elokuva-alan spektaakkeli on tuonut monia Hollywood-tähtiä kaupungin punaisille matoille ja se tunnetaan yhtenä Euroopan tärkeimmistä elokuvataiteen tapahtumista. Jos vierailu kaupungissa Zinemaldian aikaan kiinnostaa, kannattaa majoituksen varaaminen hoitaa hyvissä ajoin, sillä kaupunki on syyskuisen viikon ajan kirjaimellisesti tupaten täynnä – niin filmitähtiä kuin taviksiakin. 

Teksti ja kuvat: Tita Neittamo

Vieraileva kirjoittaja

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *