Homoseksuaalisuuden vaiheikas historia Berliinissä

Homoseksuaalisuus on jopa sanana saksalainen keksintö. Käsitettä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1868 Preussin sodomia-lakeja vastustavassa pamfletissa. Saksalainen ja berliiniläinen homoseksuaalisuuden virallinen historia alkaa näiltä ajoilta.

Vuonna 1871 säädetty rikoslain pykälä 175 teki miesten välisistä seksuaalisista teoista rangaistavia. Lakipykälä pysyi eri muodoissa ja voimakkuuksissa voimassa vuoteen 1994 asti.

Seksuaalisuuden tutkimuksen ja kansalaisaktivismin saralla Saksa oli silti 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa aikansa edelläkävijä.

Seksologi Magnus Hirschfeld

Saksanjuutalainen lääkäri ja seksologi Magnus Hirschfeld perusti Berliiniin tieteellis-humanistisen komitean vuonna 1897. Se oli maailman ensimmäinen homojen ja lesbojen ihmisoikeusjärjestö ja sen tavoitteena oli tieteen ja järjen avulla osallistua politiikkaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä poistaa rikoslain pykälä 175. Hirschfeld olikin lähellä onnistua tavoitteessaan.

Uraauurtava lääkäri perusti Berliiniin myös seksuaalitieteen instituutin vuonna 1919. Siellä tutkittiin sekä jaettiin tietoa seksuaalisuudesta ja sen moninaisuudesta. Myös tutkimustulosten avulla haluttiin vaikuttaa mielipiteisiin ja politiikkaan. Instituutissa hoidettiin myös potilaita ja siellä oli arkisto, kirjasto sekä seksuaalisuusmuseo.

Instituutti houkutti vierailijoita, tutkijoita ja huomiota.

Hirschfeld oli pioneeri muillakin tavoin: hän oli mukana tekemässä maailman ensimmäistä homoseksuaalisuutta käsittelevää elokuvaa, Anders als die Andern (“Erilainen kuin muut”, 1919). Elokuvassa homomiestä kiristetään ja sen seurauksena hän lopuksi riistää henkensä. Hirschfeld toivoi elokuvan tarinan pehmentävän mielipiteitä sekä herättävän ymmärrystä homoseksuaalien asemaa kohtaan ja jopa vähentävän heidän alttiuttaan joutua kiristyksen kohteiksi.

Villit Weimarin vuodet

Villeinä ja vapaina Weimarin tasavallan vuosina (1919-1933) Marlene Dietrich hurmasi berliiniläisyleisöjä, jazz-musiikki soi ja provokatiiviset kabaret-esitykset olivat suosittuja. Kokaiinin käyttö oli yleistä. Toisen maailmansodan jälkeinen köyhyys ajoi naisia ja miehiä prostituutioon.

Myös homoseksuaalisuus tuli näkyvämmäksi osaksi yhteiskuntaa. Berliinissä avattiin ensimmäiset epäviralliset homobaarit ja -klubit. Osa jopa uskalsi näyttää suuntautumisensa avoimesti, sillä poliisi suhtautui homoseksuaalisuuteen sen laittomuudesta huolimatta erittäin sallivasti.

”Jo Weimarin tasavallan vuosina Berliinissä avattiin ensimmäiset epäviralliset homobaarit ja -klubit.”

Vapautunut ilmapiiri houkutteli taiteilijoita, intellektuelleja ja omaa sukupuoli-identiteettiään tutkivia matkailijoita. Maalaustaiteessa, kirjallisuudessa ja teatterissa esiintyi miesten tai naisten välistä rakkautta sekä transvetismia.

Aikakauteen voi tutustua lukemalla esimerkiksi kulttisuosioon nousseen Cabaret-kirjailijan Christopher Isherwoodin Berliini-trilogiaa, joka houkuttelee Berliiniin samoja uteliaita matkalijoita vielä tänä päivänä. Omaelämänkerrassa Christopher and his Kind kuvaillaan myös vierailu Hirschfeldin seksuaalitieteellisessä instituutissa.

Kansallissosialismi ja homoseksuaalisuus

Natsien valtaannousu oli kohtalokasta homo- ja lesboyhteisöille. Kansallissosialistien silmissä vapaamielisyys ja kaiken maailman kabaretit olivat epäsaksalaista.

Saksan eduskunnan oli määrä vahvistaa vuonna 1929 päätetty homoseksuaalisuutta koskevan rikospykälä 175:n poistaminen, mutta juuri silloin natsit saivat vallan. Poistamisen sijaan lakipykälää laajennettiin ja “säädyttömistä teoista” tuomitut lähetettiin keskitysleireille.

Homoseksuaaliset miehet merkittiin leireillä vaaleanpunaisin kolmioin. Kun keskitysleirit sodan lopussa vapautettiin, homoseksuaalit siirrettiin vain muualle jatkamaan tuomioitaan. Keskitysleireillä oli 5000-15 000 pykälä 175:n nojalla tuomittua vankia, joista suurin osa ei jäänyt henkiin. Natsien uhreiksi joutuneiden määrää on vaikea arvioida, myös siksi, että harva on sitä edes yrittänyt.

Tänä päivänä

Vaikka Saksa toisen maailmansodan jälkeen hölläsi lakeja huomattavasti, homoseksuaaliset teot tuomitseva pykälä 175 poistettiin virallisesti vasta vuonna 1994.

Saksan liittopäivät (parlamentti) äänesti kesäkuussa 2017 tasa-arvoisen Ehe für Alle -avioliittolakiesityksen puolesta. Liittokansleri, kristillisdemokraatti Angela Merkel, salli äänestyksen sukupuolineutraalista avioliitosta, mutta äänesti itse esitystä vastaan. Laki astuu voimaan aikaisintaan syksyllä 2017, elleivät konservatiiviset poliitikot onnistu sitä torppaamaan.

Tähän asti on Saksassa ollut käytössä vuonna 2001 säädetty siviilirekisteröityminen elinkumppaneiksi. Rekisteröityneet parit ovat lain edessä muuten samanarvoisia avioparien kanssa, mutta heiltä puuttuu adoptio-oikeus.

Berliinin luterilainen kirkko alkoi vihkiä samaa sukupuolta olevat parit samoin vihkimenoin kuin heteroparitkin vuonna 2016.

Berliinin lhbtiq-historiaan pääsee tutustumaan vuonna 1985 avanneessa Schwules Museum -museossa.

© Erica Löfman

Uusimmat matkavinkit


[pt_view id=”9ae28f244a”]

Erica Löfman

Berliinissä vuodesta 2009 asunut Erica on työskennellyt journalismin ja lehtien parissa Suomessa, Irlannissa ja Saksassa. Vaikkei Berliinissä kasva mangoja eikä avokadoja, hän ei voisi kuvitella asuvansa missään muussa kaupungissa. Erican kirjoittama Tripsteri Berliini -matkaopas ilmestyi kirjamuodossa syksyllä 2018.

Kommentit (0):