Berliinin kahvilat

Kahvilat ovat tärkeä osa Berliiniä, aina aamupalasta perinteiseen kakkukahvituokioon. Tunnet itsesi paikalliseksi syödessäsi ainakin yhden aamiaisen edullisessa korttelileipomossa tai trendikkäässä kahvilassa!

Päivisin freelancerit näpyttävät kahviloissa läppäreitään ja siemailevat Milchkaffee-kahveja tai Apfelschorle-limppareita samalla kun huolettomat Berliini-vierailijat nauttivat aamupalaa. Iltaisin pöydissä istuu ystäväporukoita oluen tai viinilasillisen äärellä.

Parhaimmillaan aamupala tarkoittaa värikästä annosta leivänpäällisiä, kasviksia sekä hedelmiä ja maukasta leipää – pahimmillaan tarjolla on esipaistettuja pakastesämpylöitä ja Lidlin halpajuustoja ja -makkaroita. Brunssi taas tarkoitti vielä muutama vuosi sitten sunnuntaisin katettavaa buffettia. Nykyään muodikas brunssi on amerikkalais- tai australialaistyyppinen avokadoleipä tai pino paksuja pannukakkuja, jotka tarjoillaan pöytään. Moni paikka tarjoaa brunssiannoksia jopa arkisin.

Kasvissyöjille löytyy hyvät valikoimat lähes mistä vain, mutta vegaaniset vaihtoehdot ovat vähissä ellei valitse puhtaasti vegeä tai vegaanista kahvilaa. Myös laktoosittomuus tai gluteenittomuus huomioidaan parhaiten erikoiskahviloissa.

Huomaa, että monissa kahviloissa voi maksaa vain käteisellä! Eikä maitokahvia kannata tilata nimellä “latte”, sillä se tarkoittaa saksaksi erektiota ja italiaksi maitoa! Eräskin ystävä tilasi italialaiskahvilassa itselleen vahingossa lasillisen vaahdotettua soijamaitoa.

DayTripster Berliini App
iOS-latausnappi
Android-latausnappi

Klassiset kahvilat sekä erikoisuudet

Tadjikistanilainen teehuone (Oranienburger Str. 27, Mitte; S-Bahn: Oranienburger Strasse) on tee- tai kahvipaikan lisäksi kiva nähtävyys: koristeellisesti veistetyt puupilarit sekä värikkäät matot ovat Neuvostoliiton lahja vuodelta 1974 saksalais-neuvostoliittolaiselle ystävyysyhdistykselle. Tee-erikoisuuksien lisäksi tarjolla on suolaista sekä makeaa naposteltavaa. Pöytävaraus kannattaa etenkin, jos haluaa istua koristeellisilla lattiatyynyillä matalan pöydän ääressä.

Perinteisempi saksalaistunnelma löytyy Konditorei und Café Buchwaldista (Bartningallee 29, Tiergarten; S-Bahn: Bellevue), missä perinteisiä Baumkuchen-kakkuja on leivottu jo yli 160 vuotta. Paksun, puisen vartaan ympärille paistettu pehmeä Baumkuchen kuorrutetaan esimerkiksi sokerilla tai suklaalla. Talvella kahvi ja kakku kannattaa nauttia salongissa, kesällä viihtyisissä ulkopöydissä.

Vanhaa charmia uhkuu myös wieniläis-tyyppinen Café Einstein Stammhaus -kahvihuone (Kurfürstenstr. 58, Tiergarten; U1, U2, U3, U4: Nollendorfplatz). Einstein-ketjun rivikahviloita on ympäri kaupunkia, mutta Stammhaus on ainutlaatuinen: kaupunkihuvilassa istutaan valkoisten pöytäliinojen ääressä nauttien laadukasta kahvia, kakkuja ja leivoksia. Ruokalistalta voi valita myös hulppean aamupalan (kello 18 saakka) sekä itävaltalaisia annoksia kuten wiener schnitzeliä. Laaja menu ei valitettavasti tarjoa vegaanisia vaihtoehtoja. Myös hurmaava Café Wintergarten im Literaturhaus (Fasanenstr. 23, Charlottenburg; U1: Uhlandstrasse) sijaitsee vanhassa art noveau -huvilassa. Tyylikkäitä aamupaloja saa iltapäivään saakka – kesällä kannattaa hakeutua puutarhaterassille, viileällä säällä lasitettuun talvipuutarhaan. Rakennuksessa järjestetään kirjallisuustapahtumia ja huvilassa on kirjakauppa.

Ihanat aamupalat ja brunssit

Supersuosittu Silo-aussikahvila (Gabriel-Max-Str. 4, Friedrichshain; U5: Samariterstrasse) on hyvä esimerkki trendikkäästä aamupala-brunssista. Erinomaisen kahvin lisäksi kannattaa ottaa vaikka muhkea avokado-toast tai uppopaistetuilla kananmunilla ja paistetuilla sienillä päällystetty leipä. Keittiö sulkee arkisin jo kello 15, viikonloppuisin kello 17. Silon ollessa täynnä, kannattaa kokeilla yhtä laadukasta, mutta rauhallisempaa Happy Barista -kahvilaa (Neue Bahnhofstr. 32, Friedrichshain; S-Bahn: Ostkreuz).

Kulinarisesti köyhän Alexanderplatzin kupeesta löytyy onneksi paikallisen Tres Cabezas -kahvipaahtimon 19grams-kahvila (Karl-Liebknecht Str. 13, Mitte; U2, U5, U8, S-Bahn: Alexanderplatz). Espresso- ja filtterikahvien lisäksi saa aamupalaksi, brunssiksi tai lounaaksi sopivia leipiä ja lämpimiä ruokia. Valikoimassa on aina myös vegaaninen sekä gluteeniton vaihtoehto.

Café Petit Bijoulla (Monbijoustr. 1, Mitte; S-Bahn: Hackescher Markt) on huomattavasti idyllisempi sijainti: paistetut kananmunat ja smoothiet nautitaan kohti komeaa museosaareketta katsellen.

Neuköllnin uusia suosikkeja on entisessä hautausmaan kappelissa sijaitseva 21gramm (Hermannstr. 179, Neukölln; U8: Leinestrasse). Herkulliset aamupala- ja brunssi-annokset (myös vegaanisia vaihtoehtoja!) aiheuttavat nopeasti jonon, joten harmillisen aikainen pöytävaraus kannattaa. Kesällä pieni puutarha on alueen parhaita paikkoja istua iltaa.

Kreuzbergissä trendikkäästä Le Bon -kulmakahvilasta (Boppstr. 1, Kreuzberg; U8: Schönleinstrasse) saa Benedictin kananmunia, shakshukaa ja mysli-pancakeseja arkisin sekä viikonloppuisin, iltapäivään saakka. Suosittu leipomokahvilabaari Bastard (Reichenberger Str. 122, Kreuzberg; U1: Görlitzer Bahnhof) tarjoaa sekin aamupalaa torstaista maanantaihin. Tuoreiden leivonnaisten kruunaaman aamupalan saa myös vegaanisena. Saavu ajoissa, etenkin viikonloppuna!

Kunnon brunssibuffetin varmistaa itselleen varaamalla pöydän Café Morgenlandista (la–su, 10–16; Skalitzer Str. 35, Kreuzberg. U1: Görlitzer Bahnhof). Turkkilaisia ja välimerellisiä ruokia notkuvat pöydät täyttävät kokonaisen pienen huoneen!

Prenzlauer Bergissä Anna Blume -kakkukahvila (Kollwitzstr. 83, Prenzlauer Berg; U2: Eberswalder Strasse) tunnetaan hyvistä aamu­paloistaan, kuten myös modernimpi australialais-ranskalainen Allan’s Breakfast Club & Wine Bar (Rykestr. 13, Prenzlauer Berg; M2, M5: Marienburger Strasse).

Morgenrot -kollektiivikahvilan vegebuffetti (pe-su, 11–15; Kastanienallee 85, Prenzlauer Berg. U2: Eberswalderstrasse) on suurilta osin luomu sekä reilu. Brunssi maksaa varallisuuden ja omatunnon mukaan 7–13 euroa.

 

Berliinin kolmannen aallon kahvilat

Kahvi-intoilija innostuu Berliinin laadukkaiden kolmannen aallon kahviloiden määrästä. Niissä korostuu tuotteen alkuperä sekä laatu: pavut hankitaan usein suoraan tuottajalta ja paahdetaan itse.

Esimerkiksi yksinkertainen Bonanza Coffee (Oderberger Str. 35, Prenzlauer Berg; U2: Eberswalder Strasse) on kauan ollut hifistelijöiden ykkösosoite. Isompi paahtimokahvila Bonanza Roastery (Adalbertst. 70, Kreuzberg; U1, U3, U8: Kottbusser Tor) sijaitsee Kreuzbergissä rauhallisella sisäpihalla. Sieltä saa kahvin lisäksi pientä purtavaa kuten ihania croissanteja.

Kestosuosikkeja on myös sympaattinen Five Elephant -paahtimo (Reichenberger Str. 101, Kreuzberg; U1: Görlitzer Bahnhof & Alte Schönhauser Str. 14, Mitte; U2: Rosa-Luxemburg-Platz). Heidät tunnetaan kahvin lisäksi herkullisesta juustokakusta! Kreuzbergissä sijaitseva alkuperäinen kahvila on ihanan rento, kun taas uudempi kahvila Mittessä on kiiltäväpintaisempi ja leivonnaiset tyylitellympiä.

Suomalaisen Populus Coffee -paahtimokahvilan (Maybachufer 20, Neukölln; U8: Schönleinstrasse) kahveja saa nyt jo ympäri Berliiniä. Päivästä riippuen vitriinistä saattaa löytää kahvin kaveriksi korvapuusteja, karjalanpiirakoita tai mustikkapiirakkaa.

Neuköllnissä kahvirahat käyttää kirjaimellisesti hyvin trendikkään oloisessa Refugio Caféssa (Lenaustr. 4, Neukölln; U7, U8: Hermannplatz). Erinomaiset flat white -kahvit ja cold brew’t tarjoilee baristoiksi koulutetut turvapaikanhakijat sekä vapaaehtoiset työntekijät. Hyviksiä ollaan myös kestävyyteen sekä jätteettömyyteen pyrkivässä Isla Coffee -kahvilassa (Hermannstr. 37, Neukölln; U8: Boddinstrasse & Rosa-Luxemburg-Str. 23, Mitte; U2: Rosa-Luxemburg-Platz): laatukahvit tarjotaan paikallisen yrityksen kahvinporoista valmistamista kupeista, sisustus on kierrätysmateriaaleja ja viikonloppujen brunssiannoksissakin näkyy sesongit sekä kiertotalous-ajattelu.

Mahtavaa kahvia saa myös brunssikappaleessa hehkutetuista Silosta (Gabriel-Max-Str. 4, Friedrichshain; U5: Samariterstrasse), Happy Baristasta (Neue Bahnhofstr. 32, Friedrichshain; S-Bahn: Ostkreuz) sekä 19gramsista (Karl-Liebknecht Str. 13, Mitte; U2, U5, U8, S-Bahn: Alexanderplatz).

Makeat kahvilat – kakkuja ja leivoksia

Vaikka saksalaiset ovat kakkukansaa, ovat leivonnaiset usein kuivia pettymyksiä. Hyvät vinkit ovat siis kullan kalliita!

Pieni Princess Cheesecake -konditoria (Tucholskystr. 37, Mitte; S-Bahn: Oranienburger Strasse & Knesebeckstr. 32, Charlottenburg; U1: Uhlandstrasse, S-Bahn: Savignyplatz) on erikoistunut juustokakkuihin. Valikoima on vaikuttava, osa petit fours -leivoksista on jopa vegaanisia.

Vegaaninen donitsikahvila Brammibal’s Donuts (Maybachufer 8, Neukölln; U8: Schönleinstrasse & Danziger Str. 65, Prenzlauer Berg; U2: Eberswalder Strasse) tarjoaa päivittäin vähintään kymmenen kuorrutettua sorttia kuten suklaa-maapähkinäfudge, cookies & cream ja matcha sekä aina myös pari täytettyä versiota.

Berliinin mahdollisesti parhaat leivokset kuten lakritsa-macaronit ja käsintehdyt croissantut valmistuvat Du Bonheur -konditoriassa (Brunnenstr. 39, Mitte. U8: Bernauer Strasse) ranskalaisten oppien mukaan. Toisella puolella kaupunkia voi monimutkaisia, kekseliäitä pieniä petit four -leivoksia hakea italialaisesta Latodolcesta (Graefestr. 11, Kreuzberg; U8: Schönleinstrasse).

© Erica Löfman

Erica Löfman

Berliinissä vuodesta 2009 asunut Erica on työskennellyt journalismin ja lehtien parissa Suomessa, Irlannissa ja Saksassa. Vaikkei Berliinissä kasva mangoja eikä avokadoja, hän ei voisi kuvitella asuvansa missään muussa kaupungissa. Erican kirjoittama Tripsteri Berliini -matkaopas ilmestyi kirjamuodossa syksyllä 2018.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *