Kansainvälistyminen, olympialaiset ja nousukausi

1986–2010

Espanjan liittyminen Euroopan unioniin 1986 merkitsi uutta avautumista muulle maailmalle pitkän sulkeutuneisuuden kauden jälkeen.

Vuoden 1992 olympialaiset merkitsivät Barcelonalle suuria rakennus- ja parannustöitä, joiden myötä kaupungin katukuva muuttui suuresti. Barcelona sai uuden kaupunginosan, Vila Olimpican, Ravalin pahamaineista kaupunginosaa muokattiin dekadentista alamaailman valtakunnasta siistimmäksi ja Barcelonetaan rakennettiin monikilometrinen uimaranta. Lisäksi kaupunkiin kohosi lukuisia uusia hotelleja ja lentokenttää suurennettiin. Olympialaisten jälkeen Barcelona koki valtavan muuttoaallon. Kaupunkiin muutti tuhansia siirtolaisia Etelä-Amerikasta, Aasiasta ja Afrikasta.

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli Espanjassa talouskasvun aikaa ja se näkyi Barcelonassa muun muassa liike-elämän, pienyritysten liikevaihdon, kulttuuri- ja taide-elämän vilkastumisena.

Vuodesta 2004 hallinneen sosialistihallituksen aikana Katalonia on neuvotellut ahkerasti entistä laajemman itsehallinnon saavuttamiseksi. Leikkaukset Katalonian budjettiin ja verovarojen valuminen muualle Espanjaan sekä pettymys Espanjan perustuslakivaliokunnan puuttumiseen autonomisen Katalonian omiin lakisäädöksiin 2006 kasvattivat itsenäistymisaatetta entisestään.

©Paula Kultanen Ribas

 

Seuraava: Taantuma, protestiliike ja itsenäisyystaistelu
Edellinen: Francon diktatuuri ja demokratiaan siirtyminen

 

Paula Kultanen Ribas

Barcelonassa kahdeksan vuotta asunut toimittaja, kirjailija ja muusikko seilaa tällä hetkellä synnyinkaupunkinsa Helsingin ja toisen kotipaikkansa Katalonian väliä.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *