Peking

Huom! Tripsterin Peking-opasta ei tällä hetkellä päivitetä. Erityisesti hutongeissa on tapahtunut isoja muutoksia sitten vuoden 2016. Kaikkia tässä oppaassa mainittuja kohteita ei välttämättä enää ole olemassa. 

Jos ei eläissään käy Pekingissä, jää paljosta paitsi.

Toki Peking on haastava kohde. Sää on ison osan vuotta kurja, ilmansaasteet välillä tyrmäävät. Lapsiperheen on työläs liikkua Pekingissä. Talvella Peking on harmaa ja ruma. Eikä se nykyisillä valuuttakursseilla ole halpakaan.

Tule silti, kolmesta syystä. Ensinnäkin pääkaupunki Peking on helppo tapa tutustua Kiinaan. Kaupungista on tuhottu (valitettavan) tehokkaasti vanhaa ja rakennettu tilalle uutta ja kiiltävää. Mutta tätä nykyä Pekingistä sitten löytyykin hyviä majoituspaikkoja, sekä kattava ja helppokulkuinen metroverkosto. Englanninymmärrys lisääntyy vuosi vuodelta.

Ja kyllä sitä vanhaa Pekingiäkin, niitä hutongeja, ja perinteistä elämänmenoa on vielä jäljellä. Puistoissa tavalliset kansalaiset edelleen tanssivat, laulavat oopperaa ja lennättävät leijoja. Parillakympillä pääset kokeilemaan kiinalaisen lääketieteen jalkapohjahierontaa.

Toiseksi ikivanhassa Pekingissä on maailman tärkeimpiä nähtävyyksiä, erityisesti Kiinan muuri ja Kielletty kaupunki. Ja paljon muutakin, kuten Kesäpalatsi, Tiananmeninaukio, temppeleitä ja torneja. Jos tahtoo nähdä kaikki merkittävät nähtävyydet, matkaan on syytä varata viikko.

Kolmanneksi Peking mullistaa käsitykseksi kiinalaisesta ruuasta — Suomessa oikeaa kiinalaista saa hyvin harvasta ravintolasta. Pekingissä voit maistaa kaikkia Kiinan keittiöitä, niitä on yhtä paljon kuin eurooppalaisia keittiöitä ja erot niiden välillä ovat vähintään yhtä suuria. Kun löydät kiinalaisen suosikkikeittiösi, voit mennä parin tunnin kokkauskurssille.

Tai ehkä haluat kokeilla taijita tai kalligrafiaa tai oppia pelaamaan mahjongia?

Kerron näillä sivuilla, kuinka tutustut kiinalaiseen Pekingiin. Siksi kerron kiinalaisista ravintoloista, en länsimaisista, kerron hutong-hostelleista, en ketjuhotelleista.

Rakennan näitä sivuja edelleen syksyn mittaan, joten ihan vielä kaikkien otsikoiden takaa ei valitettavasti löydy tekstiä.

PEKINGIN TÄRKEIMMÄT NÄHTÄVYYDET

Tärkeimmät nähtävyydet ovat Kiinan muuri, Kielletty kaupunki, Tiananmeninaukio, Kesäpalatsi ja hutongit. Mutta miten valita, mille muurinpätkälle mennä? Kuinka seuloa Pekingin lukemattomista museoista ne oikeasti hauskat? Mitkä ovat hauskimmat ohjatut turistikierrokset?

TEKEMISTÄ JA KOKEMISTA PEKINGISSÄ

Pekingissä voi opetella turistikiinan alkeet, tekemään kiinalaista ruokaa, piirtämään kalligrafiaa, pelaamaan mahjongia, harrastamaan taijita, rakentamaan polkypyörän bambusta. Laiskempana päivänä rentoudutaan jalkahieronnassa tai kuljeskellaan puistossa katsomassa kiinalaisten monenlaista puuhastelua.

PEKINGIN PARHAAT RAVINTOLAT

Ravintoloista saa monenlaista. Tulista Sichuanista, pitkää nuudelia Shaanxista, hotpotia ja ankkaa Pekingistä, yrttejä ja juustoa Yunnanista, kokonaista lampaanpotkaa itäisin maustein, pikaruuaksi aasipurilaista… Pekingin makukirjo on loputon. Kasvissyöjille erikseen pitkästi ja perusteellisesti vinkkejä.

PEKINGIN KAHVILOIDEN JA BAARIEN HELMET

Pekingissä on paljon baareja, mutta totta puhuen harvat niistä ovat kivoja. Vielä harvempi kahvila jää (hyvässä) mieleen. Tästä listauksessa on vuosien etsinnän tulos: oikeasti kivat baarit ja kahvilat.

PEKINGIN PARHAAT HOTELLIT

Pekingin tunnelmallisimmat hotellit ja hostellit ovat hutongeissa. Suosittelen niitä lämpimästi. Ketjuhotelleissa saattaa olla leveämmät sängyt ja isompi valikoima aamupalalla, mutta niissä ei ole mitään mieleenpainuvaa.

PARHAAT MATKAMUISTOT JA SHOPPAUSPAIKAT

Kurjan valuuttakurssinkin aikana Pekingissä on muutamia edullisia markkinoita ja yhä enemmän hauskoja putiikkeja. Matkamuistoja saa halvalla: leijoja, leimasimia, tassuaheiluttavia kissoja, kokkiveitsiä Ja tietenkin kiinalainen tee on aina hieno tuliainen, jota pääsee ostaessa maistamaan.

SELVIYTYMISOPAS PEKINGIIN

Miten selvitä kiinantaidotta ravintolassa? Entä saastepäivistä? Taksihuijareista? Kyykkyvessoista? Pitkä lista käytännönvinkkejä pelastaa tilanteen kuin tilanteen.

Kuuntele Tripsterin Peking-podcast


Copyright Mari Manninen

Mari Manninen

Asuin Pekingissä 2013-2016, jolloin tein näitä sivuja.